Tutustuin erääseen nykyiseen ystävääni pari vuotta sitten. Välillämme oli jokin erityinen yhteys, joka yhdisti meidät heti ensitapaamisellamme. Pian minulle alkoi selvitä, että tuo ihminen oli ihastunut minuun. Tiesin hänen olevan naimisissa ja aluksi olinkin hieman hämilläni. Sitten ymmärsin, että hän oletti minun olevan homo.
Kun minä sitten aloin osoittaa merkkejä kiinnostuksestani, hän otti askeleen taaksepäin. Tällaista hän ei ollut odottanut.
Olen ehtinyt viettää sinkkuelämää pitkään. Monta kertaa olen saanut kohdata sen tosiasian, että en ole kiinnostava. Kaikki kuitenkin muuttui sen jälkeen, kun poistuin vapailta markkinoilta. Monet, joista olen ehkä joskus ollut kiinnostunut, ovatkin yhtäkkiä alkaneet katsella minun suuntaani.
Myönnän, että alettuani seurustella – ja oikeastaan jo ennenkin sitä – solmin ystävyyssuhteita nimenomaan varattuihin ihmisiin. Se tuntui jotenkin turvalliselta, sillä vaikka miten pitäisi toisesta, kuitenkin osaa jotenkin vetää sen rajan. Kun näkee, miten hyvä niiden kahden on olla yhdessä, ei halua millään muotoa sotkea asioita. Ja se juuri tekee siitä niin turvallista.
Onko niin, että on kiinnostavaa tavoitella jotain, jota ei voi saada, mutta kiinnostus lopahtaa, jos mahdollisuus sen saamiseen tarjoutuukin? Onko kaiken takana perinteinen kissa-hiiri-asetelma, jossa luontaiset metsästyshalut heräävät henkiin? Vai onko kyse ainoastaan siitä, että varattuun ihmiseen voi tutustua tietäen, että asiat eivät johda liian pitkälle?
