Parisuhdepeliä

Olen pahoillani, mutta ei minusta ole siihen. Minusta ei vain ole seurusteluun. Ei tästä tule mitään, valitan. Minä en pysty nukkumaan kenenkään vieressä, saati kiinni kenessäkään, vakuutin. Minä en osaa rakastaa. Minä en pysty, minä en kykene. Olen epävarma, en tiedä. Tein sen, koska sinä halusit, mutta vika ei ollut sinussa. Olisi ehkä parempi, jos ei nähtäisi enää. Sama kaava toistui kerrasta toiseen.

Ja niin minä olin väärässä. Nyt minä en halua irrottautua. Hetki erossa tuntuu ikuisuudelta, yhdessä vietetty aika aina liian lyhyeltä.

Kaikki kävi kuitenkin loppuen lopuksi äkkiä, ja niin moni asia jäi kesken. Tutustuimme ja yhtäkkiä jo seurustelimme. Suunnitelmissa oli omakotitalo, koira ja soma pikku perheidylli.

Aluksi jätin portin entiseen elämään raolleen, katselin ehkä haikein mielin taaksepäin. Olenko valmis jättämään tämän taakseni, mietin. Huomasin pian, että palloilu kahden elämän välillä ei onnistunut, jommasta kummasta oli luovuttava. Tartuin toimeen ja aloin yksi kerrallaan selvittää vanhoja juttuja. Nyt olen painanut portin kiinni, enää en kaipaa menneeseen. Nykyhetkessä (ja tulevaisuudessa) riittää kyllä tekemistä kylliksi.

Elämäni aikana olen rakastanut kolmea ihmistä. Ensimmäistä minä satutin, toinen satutti minua, ja kolmannen kanssa en tiedä, mitä tehdä. En haluaisi toistaa virheitäni, mutta toisaalta tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, kun elämä tuntuu olevan kaaoksen partaalla, vaikka puitteiden pitäisi olla kaikin puolin kunnossa.

Kun rakastuu, elämä järjestyy aivan uusiin asetelmiin. Huomaa, että tekee asioita, joita ei ikimaailmassa olisi kuvitellut tekevänsä. Ja joskus pysähtyy miettimään, onko tämä sittenkään viisasta. Jos toista ei olisi, en todellakaan tekisi näin. Mutta silloin toinen vain on niin tärkeä ja iso osa elämää, ettei toista vaihtoehtoa pysty edes vakavasti harkitsemaan. Kaikki muut asiat putoavat tärkeysjärjestyksessä alemmille sijoille, oman kullannupun edelle ei pystykään asettamaan mitään.

Sitten iskee riittämättömyys. Elämässä on niin paljon kaikkea; on ystävät, kaverit, työ, opiskelu ja perhe. Kuinka saada aika riittämään kaikkeen, kun kuitenkin haluaisi viettää kaiken mahdollisen ajan oman rakkaansa kanssa?

Etäsuhteet ovat vaikeita. Usein tapaamiset jäävät vähäisiksi, ja noihin hetkiin latautuu suuria odotuksia. Ja kun odotukset eivät täyty, syntyy pettymyksiä. Myös riidan ainekset ovat helposti kasassa. Turha suunnittelu ei kannata. Luultavasti mikään ei mene, niin kuin on suunnitellut. Tai sitten menee, mutta lopussa ei seisokaan kiitos vaan jotain ihan muuta. Jos jotain haluaa tehdä, niin voi yrittää saada kaiken kiireellisen alta pois. Kun sitten viettää jälleen yhteistä aikaa, voi omistautua vain toiselle.

Olen huomannut, että on hienoa vain olla ja katsella toista. Painautua ihan kiinni ja kuunnella toisen sydämen sykkimistä. Tuntea luottavansa ja rakastavansa. Ja silloin kun sitä vähiten odottaa, huomaa tuntevansa itsensä rakastetuksi, täydelliseksi ja riittäväksi.

On jokin kumman kirjoittamaton normi, että asioista ei saisi puhua, etenkään ulkopuolisille. Ajatellaan, että meidän ongelmamme eivät kuulu muille. Mutta mitä sitten, jos parisuhteessa ei osata puhua? Olisiko kuitenkin parempi puhua jonkun kanssa kuin olla puhumatta ollenkaan. Ja sitä paitsi, on asioita, joista ei välttämättä edes halua puhua oman kumppanin kanssa. Monesti myös vieraammalle ihmisille on helpompi puhua joistain asioista. Jos sanoisin aina asianosaisille, mitä ajattelen, voisin olla pahassa jamassa ihmissuhteideni kanssa. Ehkä siis on hyvä jakaa ajatuksia ystävien ja kavereiden kanssa, joskus vastaus löytyy lähempää kuin arvaakaan. Näin välttää myös turhia riitoja, vaikka kunnon riita silloin tällöin puhdistaakin ilmaa ja sovinnon hierominen voikin olla mukavaa.

Olen etsinyt löytämättä ja löytänyt etsimättä. Nyt minä tiedän, ettei minun tarvitse enää etsiä, sillä olen jo löytänyt. Minulla on onnen avaimet kädessäni, mutta ehkä en ole vielä löytänyt oikeaa lukkoa.

Pitää olla valmis panemaan kaiken peliin ja pitää pelata hyvin, sillä niin helposti voi menettää kaiken. Ja pitää myös tietää, kuinka paljon on pelissä, sillä liian usein sen arvon huomaa vasta sitten, kun on jo myöhäistä. Sitten, kun peli on jo ohi.