Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Ihastuttavan rakastettava lumo-olentoni on kärsinyt masukivuista useamman päivän ja mie olen huolesta soikeana. Ettei vain olisi kyseessä taas kysta, kullalla on ollut sellainen aiemminkin. Lumo-olento epäilee keliakiaa. Lumo-olennon pitää mennä lääkäriin.

Kulta on myös löytänyt tämän blogini, tai on siitä jo aikaa, kun hän on tämän löytänyt. Ja hän sanoi, että liikuttui siitä kuinka kauniisti hänestä, meistä kirjoitan. Ihmetteli, kuinka minä voinkaan häntä niin paljon rakastaa.

Vaan tietäisipä vain kuinka paljon. Äärettömyyksiin asti.

Ja miksi rakastan. Koska hän vain on niin käsittämättömän ihana. Toista ei ole, ei löydy. Hän tekee minut niin onnelliseksi. Hänen kanssaan olen samalla aallonpituudella. Meillä on samanlaiset arvot, toiveet, unelmat, haaveet.

Arvot. Arvot ovat tärkeitä parisuhteessa. Niistä rakentuu pohja unelmien ja haaveiden, sekä toiveiden toteutumiselle.

Hänellä on samanlainen huumorintaju kuin minulla.:D
Hän saa minut nauramaan aina niin, että poskeni ovat kipeät.:)

Hän on niin lempeä ja hellä, huomaavainen.
Minun höpötiittini. Raksuttimeni.

Lisäksi hän on fiksu ja hänellä on hienoja ajatuksia ja mielipiteitä, joita ravostan.:)

Tiedän, että hän on aina tukenani, kannustimenani. Häneen voin luottaa. Aina.

Ja tiedän, että hän on valmis tekemään töitä suhteemme eteen. Että meillä on samat päämäärät.

Ja niin paljon muita asioita. Hänen ihanuuttaan, jota en voi sanoin kuvailla. Ne eivät riitä.

Ja sana rakkauskin tuntuu niin pieneltä kuvastamaan tätä tunnetta.

Silti,

Rakastan.

Auringonpaistetta. Ja näin kauniina päivänä pitäisi töihin mennä. Pöh. Aivan lainvastaista.

Tosin ihan mukavaa siellä töissä on, että ei sen puoleen, en valita. Yhdellä työkaverilla on tosi makea moottoripyörä, kyseli maanantaina koska saa kyyditellä minua.:D
Olisi kyllä enemmän kuin siistiä päästä kyytiin jonain lämpimänä päivänä töiden jälkeen! Tsiippidii.:)

Eilen kulta sanoi ihanasti monta asiaa. Rakastan häntä niin suunnattoman paljon. Menen vaikka maailmanääriin hänen vuokseen. Haen kuun ja tähdet taivaalta.<3

Hän on minun muskeliiniseni.:D

Ihanaa kun kesä tulee. Tai tuli. Niinkin voi kai sanoa, kun tässä on jo kohta viikon saanut kulkea t-paidassa.:)

Rakastan sitä, kun aamulla lähden viemään Copperia ulos niin voin haistaa kesän. Tuoksuu niin hyvältä. Vielä kun saa kohta tuoksuttaa leikattua nurmikkoa.
Niin ja Copper onkin nyt ollut aivan ihana, kun on päässyt taas säännöllisesti lenkille. Ja kun olen puuhastellut sen kanssa tokoakin, niin se oikein hakee katsekontaktia ihan itsekseen. Mahtavaa.:)
Täytyisi saada aikaiseksi ostaa viimeistään viikonloppuna Copsulle valjaat, jotta saadaan aloittaa pyöräily. Ja jonkun pitäisi autottaa miut ja pyörä huoltoasemalle, että saisin ilmaa renkaisiin.

Mansikoita. Tahdon mansikoita. Tulen hulluksi, kun prismassa ja Malmin juna-aseman tunnelissa myydään mansikoita, se tuoksu!

Miun piti reissuilla viikonloppuna kullan luokse, mutta se taitaa siirtyä ensviikonloppuun, koska miulla on niin sadoittain tekemistä.

Tänään alan nyppimään Copperin selän. Otan oikein urakan. Katson, kuinka nopeasti saan koko koiran nypittyä yhdessä päivässä. Olisi tarkoitus alkaa trimmailemaan muidenkin koiria, niin täytyy nyt alkaa mittailemaan aikoja.:)

Copper on niin maailman lutusimman näköinen, kun se on ajeltu ja jäljelle jää vain mahtavat tassukarvat, vatsalinja, rinta ja iiiiiso parta + piiiitkät kulmat. Mamman räpsyripsi.:D

Minussa on vika.

Päätäni särkee jatkuvasti, vähintään kerran viikossa. Kummallisesti. Kuin aivoni eivät mahtuisi kalloni sisään, tulee aivan kamala paineen tunne. Sietämätön.
Pelottavinta on, kun nyt tuohon tunteeseen ei auta edes särkylääke. 1600mg buranaa eikä kipu lähde minnekkään. Tämä ei ole normaalia.
Tänään soitan lääkärille.
Olen varmaan perinyt äitini migreenin, kiitos.:P

Kurssiasia on nyt ihan hyvässä hoidossa. Asiat järjestyy, mutkien kautta.

Voihan venäjä. Tiedän, että olen maailmanluokan kuhnuri ja teen asiat aina viime tinkaan. Siitä huolimatta, että oman hitauteni takia joudun vaikeuksiin, ne vaikeudet ärsyttävät ja mieleni tekee syyttää siitä muitakin kuin vain itseäni. Kuten nyt esimerkiksi ääliömäistä netti-ilmoittautumista kursseille. Tämä on suoraan sanottuna täysin anaalista helvetti soikoon. Ja anteeksi voimasanat. Nyt vain ärsyttää niin suunnattomasti.

Juu juu, syyttävä sormi osoittaa minuun. Miksi en ole heti ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä rientänyt valitsemaan kursseja? Eikä selitykseksi kelpaa se, että minulla ei ole ollut aikaa ja ajattelin, että kun aikaa on kymmenen päivää, voin hyvin hoitaa asian nyt maanantaina, kun minulla on mahdollisuus koulun koneelle heti koulun jälkeen ja kun ilmoittautumisaikaa kuitenkin on vielä kaksi päivää jäljellä.
Niin niin, minun vikani. Mitäs en ole ollut nopea.

Silti ärsyttää, että miten voi olla mahdollista, että pakolliset kurssit ovat täynnä ennen viimeistä ilmoittautumispäivää? Tai siis, ylipäätänsä, miten ne voivat olla täynnä? Pitäisihän koulun pitää huoli siitä, että järjestävät tarpeeksi kursseja jottei opinnot veny kurssipuutosten takia!!

Tänään alkaa viikonloppu.

Olen ollut koko viikon enemmän tai vähemmän sairaana ja olo on vieläkin maailmanluokan nuhan takia aivan tukkoinen, joten vietän viikonlopun kotona. Sunnuntaina käyn kyllä ystävän kanssa kahvilla.:)

Ensviikonloppuna sitten Hankoseen. Minusta tuntuu kuin olisin ollut ikuisuuden erossa kullasta, vaikka eihän tässä ole eropäiviä ollut kuin vasta neljä!O_o
Mutta yksin sairastessa, kuumeisena ja yskäisenä päivät ovat pitkiä. Yöt varsinkin. Niin kovin pitkiä, tuntuu ettei se päivä koskaan vaihdukkaan. Mutta nyt on positiivista ajatella, että olemme jo viikonlopussa. Kotona on paljon tehtävää, joten ensviikko tulee nopeasti. Varmaankin liian nopeasti.

Tiedossa olisi ihan alkajaisiksi siivousta, kunhan kotiin täältä opintojen keskeltä pääsen. En ole saanut edes matkatavaroitani lattialta paikoilleen, kun on ollut niin voimaton olo. Mutta tänään sitten laitan hihat heilumaan, on paljon pyykättävää ja jos lattian tahtoo näkyviin, tiedossa on suuret raivaukset.:D

Kotona odottaa myös tikittävä aikapommi, Copper, joka on aivan mitta täynnä kotona makaamista. Tiedossa siis pitkät lenkit, jotta koira saa purettua akkunsa. Uskokaa pois, sitä virtaa riittää pienelle kylälle kun kyseessä on ikiliikkuja superenerginen suursnautseri uros.:D
Mutta mukavaista päästä jo itsekkin ulkoilemaan kunnolla, täytynee vain lämpimistä säistä huolimatta hautoa itseä tarkemmin, jotta ei uudestaan flunssa tule ja pure.

Sen lisäksi, että Copper on energiapommi ja sitä pitää lenkittää, se pitää trimmata.
Kokeilin eilen ja karva irtoaa. Ja nyt kun se alkaa irtoamaan sitä ei kannata kokemukseni mukaan kauaa siinä nahassa seisottaa, koska sitten sitä karvaa on kanssaeläjillä silmät ja suut täynnä ja Copper näyttää rakkikoiralta.:P
Stressi, stressi, stressi, sillä ensiviikolla ma ja ke menee töissä. tiistai ja torstai ovat ainoat ns. "vapaa päivät", mutta sisältävät nekin useamman tunnin pepun kuluttamista koulun penkillä. Eli vapaita tunteja ei montaa jää.
Ensi viikon minimaalinen aika + viikonloppu, tarkoittaa sitä, että joku saa nyppiä karvaa todella rivakkaan tahtiin, kun sitten pitää vielä alukarva ajaa alas, mutoilla tassut ja vatsalinja. Korvat. Häntä. Peppu. Parta, kulmat, posket ja päänseutu kaikinpuolin. Jospa lauantaina saisin jossain välissä ostettua ohennussakset.

Tiedossa on myös metritolkulla koulutehtäviä. Huh.

Pieni selviytyjä, marsupoikamme Kaapo on syönyt normaalisti ja ei ole masukaan mennyt sekaisin. Iloa.:)

Juttelin eilen kullan kanssa pitkään puhelimessa. Oli ihana kuulla kullan ääntä.

Kulta oli joutunut käymään kovan keskustelun äitinsä kanssa, koskien hänen seksuaalista suuntaumustaan ja meidän suhdettamme. Kuinka homoseksuaaliset suhteet ovat epänormaaleja. Kulta oli itkenytkin. Sanonut, että jos hänen äitinsä ei muuta asennettaan hän ei enää käy hänen luonaan. Ja paljon muutakin oli sanonut.
Ja minä olen niin ylpeä, kulta on niin kovin rohkea. Sydämeni pakahtuu siitä tunteesta, että minä olen hänelle niin tärkeä ja hän puolustaa niin hienosti meidän suhdettamme. Olen aivan liikuttunut siitä.

Olen myös aivan varma siitä, että kyllä hänen äitinsä meidän suhteemme ajanmyötä hyväksyy. En tiedä auttaisiko asiaa jos hän näkisi konkreettisesti, että olemme onnellinen ja normaali pariskunta?
Luulen, että parhainta olisi nyt vain antaa aikaa hänelle. Ilmeisesti asian käsitteleminen vie häneltä aikaa ja ymmärtäminen, hyväksyminen vielä enemmän. Kyllähän hän oli suhteemme arvannut jo aikapäiviä sitten, mutta nyt kun asia on konkreettisesti suoraan sanottu ja kulta puhuu meistä, sitä ei olekkaan niin helppo niellä.

Olen surullinen asiasta, sillä tiedän, että kultakin on, vaikka yrittääkin sanoa, että ihan sama. Mutta ei se ole ihan sama. Ja minä en hyväksy sitä, että hänen äitinsä tuottaa hänelle pahaa mieltä.:(

Mutta. Annamme aikaa hänen äidilleen ja minä uskon, että olisi ihan hyvä vielä tulevaisuudessa istua yhdessä alas ja keskustella asiasta.
Vai olisiko se liian radikaalia?
Vai auttaisiko se kenties?
Olisiko hyvä jos mukana olisivat minun vanhempani, jotka eivät ole hetkeäkään pitäneet minua tai suhdettamme epänormaalina? Jos aikuiset ihmiset saisivat keskenään keskustella? Ainakin tiedän, että vanhemmillani on kauniita ja hienoja ajatuksia siitä, että lapsia on rakastettava sellaisina kuin ne ovat.

Ehkä menen jo asioiden edelle. Kiirehdin.
Aikaa.
Mutta kuinka paljon?

Toinen perheemme karvaisista iltatähdistämme, Kassu-marsu jouduttiin eilen tapaturman takia nukuttamaan ikiuneen.:'(

Nyt murehdimme, miten Kaapo-veli, joka nyt jäi yksin tulee selviytymään veljensä kuolemasta, sillä nämä kaksi olivat kuin paita ja peppu, niitä ei erottanut mikään ja ne piipittivät toistensa perään jo, jos niistä vain toisen nosti häkistä pois aikaisemmin ja ne olivat muutaman sekunnin erossa jne.
Täytyy nyt katsoa, että Kaapo ei lakkaa syömästä eikä sen masu mene sekaisin surusta, ettei se saa ripulia. Marsut kun ovat niin kovin herkkiksiä.:(
Ja täytyy soittaa kasvattajalle, kysyä, että olisiko apua jos Kaapolle ottaisi kaverin ja millainen kaveri sille sopisi seuralaiseksi.