Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Näinpä olemme päässeet jo sunnuntai iltaan, huomenna alkaa tositoimet sitten asuntoasian kanssa, täytyy laittaa kivi vierimään.:)

Jii ilmoitti aamulla, että hänellä on niin kova migreeni, ettei lähde ankkailemaan tänään. Ajattelin ensin, että en ehkä itsekkään mene, mutta Ässä soitti ja kysyi missä kuhnin, he ovat jo porteilla istumassa - täh? eihän minulle edes puhuttu mitään, että tavattaisiin..
Noh, kipinkapin heittelin vaatteita niskaan ja tavaroita laukkuun, ovesta ulos, juna-asemalle ja kolmen minuutin matka Korsoon.
Sain Jiin lipunkin myytyä, pilkkahintaan tosin, mutta voinpahan nyt ajatella tehneeni todella ison hyvä työn, ostaja pomppi onnesta soikeana.:)

Fiilistelinpäs sitten tänään Vilkkumaan Maijaa aivan täpöllä. Maija on ihanainen!! Maijalla on letkeä lanne.xD

Tulin aikaisin kotiin, kun tahdoin olla ihan omissa oloissani, kun siihen on muutaman ihanan tunnin mahdollisuus - äiti lähti yövuoroon ja äidin mies on ankassa äänimiehenä, joten ei palaa kuin vasta yöllä, jäävät nimittäin purkamaan sinne vielä.
Neloselta alkaa vartin yli yhdeksän elokuva Perhosvaikutus, en ole aiemmin nähnyt, joten nyt ajattelin katsoa. Pimensin jo valmiiksi olohuoneen ja laitoin kynttilät esille. Pistän kynttilät palamaan ja otan kaapista mansikkakakkua - äiti oli leiponut, ihana yllätys. Herkuttelen ja nautin rauhasta.:)

Nytpä lähden vielä äkkiä pikasuihkuun, tuntuu, että olen aivan yltäpäältä hiekassa - ankassa leijui isoja hiekkapilviä. Heh, harharusketus, niinkuin Ässä sanoi.:D

Nyt on ankassa pyörähdetty, eipä siellä kauaa Jiin kanssa viihdyttykkään - esiintyjäkaarti oli tälle päivälle tosi huono.

Noh, apulantaa fiilisteltiin aivan täysistä sydämistä. Voi niitä yläaste aikoja - tulivat niin ihanasti mieleeni.

Haa, olen kuullut ensimmäisen kerran apulannan anna mulle piiskaa biisin yhdeksän vuotiaana. Muistan sen hyvin, olin naapurintytön luona ja hän jakoi huoneensa isoveljensä kanssa, Tiia-tyttö nukahti ennen minua ja minä pelasin sitten hänen Tomi veljensä kanssa nintendoa. Jossain vaiheessa Tomi sitten sanoi, että haluaa minun kuulevan yhden kappaleen, sitä piti kuunnella tosi lujaa ja peiton alla.xD
Muistan vieläkin, oikein hyvin, miten jännittävää se oli, pimeässä peiton alla ja Tomin hienolla kannettavalla kasettisoittimella kuunneltiin "piiskaa, hei beibi anna mulle piiskaa".:D

Myöhemmin joskus sain myös Tomilta elämäni ensimmäisen suukon/suudelman, äiti vielä yllätti meidät ja sai sydänkohtauksen, kun kakarat pussaili peiton alla - ja en tiedä miksi piti pussata peiton alla, joten älkää kysykö.:D

Tuli tuosta peiton alla pussailemisesta mieleeni erittäin hauska asia homo ystäväni lapsuudesta. Hän saunoi aivan vapaasti lapsena tyttöpuolisten ystäviensä kanssa ja hänen vanhempansa huolestuivat kerran, että "mitä te nyt vielä Viivin kanssa yhdessä saunotte?/etkö sie Hoo saunois isäsi kanssa?", Hoo oli vastannut "Ei emmie haluu, ku meil on Viivin kans kivempaa, me leikitään saunas lääkäriä".xD
Ja vuoooooosia myöhemmin Hoon isälle olikin sitten suuri järkytys, kun hänen poikansa, jolla oli pilvin pimein tyttöpuolisia ystäviä onkin homo..Hoon isä vielä aina kehuskeli tuttavilleen, että hänen poikansa on oikea naistenmies, että tällä on niin kauniita tyttökavereita ym ym..:/
Noh, mutta nykyään Hoon isä hyväksyy Hoon ja Hoolla on kertakaikkiaan maailman ihanin isä!!!:))

Huomenna menemme Jiin kanssa vielä nauttimaan auringosta. Huomenna on myös huomattavasti parempia esiintyjiäkin luvassa.:)

Miten sitä voikaan koko elämä heittää häränpyllyä yhtäkkiä.

Tämä tyttö onpi pian kohta omillansa. Äitini sai pankista itselleen asuntolainan ja nyt hän muuttaa sitten miehensä ja pikkusiskojeni kanssa jonnekkin maalle.

Olen maailman onnellisin.
Ja toisaalta. Ahdistaa. Ahdistaa niiiiiiiin valtavasti, kun joudun nyt aivan yhtäkkiä tyhjästä tempaisemaan itselleni asunnon, paremmat tulot jotta saan itseni elätetyksi ja kaikki avustusten hakemiset kelalta ym ym ym. Ja kaikki tämä kamala panikoiminen ja miettiminen ja stressi, huoli ja hätä juuri kun koulu on alkamassa.:(

Noh, eipä tässä mitään. Kunhan saan asiat kuntoon, niin uskon, että olen onnellisempi kuin koskaan ikinä ennen.

Soittelin jo isälle ja isä sanoi, että hän on odottanut tätä päivää, että pääsen omilleni - minulla on ollut hyvin mielenkiintoinen elämä äitini kanssa, itseasiassa hyvinkin hirveä. Osittain. Täytyy alleviivata, että osittain hirveä. Hyviäkin aikoja on, erittäin ihania muistoja. Ja en ole katkera.
Tai - ehkä vähän. Mutta luulen, että minulla on siihen myös oikeuteni.

Isä sanoi myös, että ei mitiä hätiä, kun olin hysterian partaalla, että mistä minä nyt näin yhtäkkiä revin reilu tuhat euroa takuuvuokraa?! Isi maksaa.:D
Ja olo on jo tuhat kiloa kevyempi.

Ensviikolla sitten kelaan ja puhumaan hoasille tästä, että vanhemmat lähtee maalle ja miulla ei yhtäkkiä kohta olekkaan kattoa pään päällä.

Mummillekin jo soitin hätäpuhelun, sanoi, että jos ikinä koskaan tulee tiukka paikka ni pappa ja hän auttaa.
Hiukan levollisempi mieli.

Kun olen kelassa käynyt puhumassa tulorajani ym, otan hätäpuhelun työnantajalle ja sanon, että nyt tarvis tyttö lisätunteja.:D

Sitten voin jo huokaista, kun kaikki tuo on tehty.

Pääsen vihdoinkin omaan rauhaan.
Rauhaan.
En voi uskoa sitä.
Mutta totta se on. Ei enää ikinä koskaan äidin huutoa ja mekastusta. Ei enää äidin miehen huutoa ja mekastustata. Ei enää heidän riitojaan, ei enää virkavallan hätiin soittelemisia. Ei enää pikkusiskojen vahtimista, eikä heidän meluamistaan - 18vuotiaana en enää oikein ole samalla tasolla 2vuotiaan vaippahousun kanssa, joka käy sotkemassa huoneeni lattiat permanenttitusseilla ja herättää koko talon kamalalla itkulla ja huudolla, tai valvoo yömyöhään itkun ja huudon kera.

Huh.

Sitten on vain Minä ja Copper. Ärrä ja Ärrän Murr.

Saan täydellisen opsikelurauhan. Ja kavereideni ei enää tarvitse kuunnella huutoa tullessaan kylään minun luokse, tai pahinta ja nolointa, heidän ei tarvitse enää koskaan olla paikalla kun virkavalta tulee selvittämään äitini järjestämiä riitoja. Minun ei enään koskaan. Ei koskaan ikinä tarvitse tuntea sitä häpeää!

Ja mikä ihana rauha minulla ja höpötiitillä sitten onkaan. Varsinkin, miten ihanaa, kun hän ensi vuonna on täällä opiskelemassa. Saan vihdoinkin nukahtaa hänen viereensä arkisinkin.<3

Nyt lähden käyttämään Copperin ulkona ja sitten laitan hiukan itseäni. Näen Jiin ja menemme ankkaan rockailemaan, nautitaan tästä aurinkoisesta päivästä. Ja siellä on monta muutakin ystävää.:)

Vuoteen mahtuu 365 vuorokautta. Olen saanut viettää 365vuorokautta rakkaani kanssa. Tai ei. Tarkemmin sanottuna, olen saanut nyt olla hänen kanssaan 368vuorokautta. Sunnuntaina oli vuosipäivämme.

Ja tahdon näitä vuorokausia, kuukausia - vuosipäiviä lisää. Tuhatmäärin. Loputtomiin.

Välillä mietin, miten epätodellista on löytää sellainen ihminen jota kohtaan voi tuntea näin paljon rakkautta, hellyyttä, joka tuottaa niin mielettömän paljon minulle onnellisuutta.

Olen onnekas.
Olen vasta 18, mutta olen jo löytänyt rinnalleni sen ihmisen jonka kanssa tahdon elää loppuelämäni. Sanoinkuvaamattoman hienon ja ihanan ihmisen, aarteeni. Hän on kaikkea sitä, mistä en ole osannut edes unelmoida. Niin paljon enemmän.
Ainakin jotain olen jo elämässäni "saavuttanut". Jotain sellaista pysyvää, josta tiedän, että se ei katoa vaan kulkee mukanani ikuisuuteeni asti. Se on turvallinen ja lämmin tunne.
Kun en vielä tiedä, miten paljon joudun räpiköimään ja pyristelemään opiskeluiden, ammatin, uran ja elmäni kanssa kaikinpuolin, tiedän, että yksi minulla on, yksi minulla pysyy. Yksi antaa minulle voimaa ja tukea, kannustaa ja lohduttaa. Ja meitä on kaksi.:)
Tie joka häämöttää edessäni ei näytäkkään niin leveältä ja mutkaiselta, kun minulla on joku jakamassa se kanssani. Minulla on kevyt ja onnellinen olo kulkea. Tulkoon vastaan mitä tahansa!

Hän on hämmästyttävä.
Kuinka hän osaakin yllättää minut. Miten hän onkin niin rohkea, vaikka aluksi luulin ujoksi. Kuinka hän onkin se unelmieni nainen, joka vie minut rannalle yöllä. Kirjoittaa minulle jopa runoja - miten hän onkaan niin ihmeellinen. Hän on niin hellä, vaikka joskus mietin etäiseksi ja voimakkaaksi, kylmäksikin ja pohdin mitä hän piilottelee itsestään. Ja tunteellinen - hän osaa katsoa minua silmiin ja sanoa rakastavansa minua, vaikka joskus kauan sitten viime vuonna hän keräsi sen sanomiseen tuntikaudet rohkeutta ja sitten nopeasti, varovaisesti, hätäisesti kuiskasi sen minun korvaani yöllä pimeässä, niin etten edes välillä tiennyt näinkö unta vai oliko se totta.

Rakkaani. Kuin hän olisi yhtä suurta ihmettä. Löydän aina hänestä jotain uutta ja ihmeellistä, kaunista. Hän paljastaa itsensä minulle pikkuhiljaa. Yllättää minut aina uudestaan.

En tiedä miten kuvailisin sitä tunnetta, kun katsoimme asuntoja netistä viikonloppuna, tutkimme eri kaupunkeja. Ja kun hän sanoi, miten ihanaa se olisi, kun voisimme hypätä näiden opiskelu ja työnhaku aikojen yli, siihen päivään, kun saisimme kiertää katsomassa asuntoa meille.
Se olisi ihanaa.

Mutta ihana tulee olemaan ensivuosikin, kulta tulee todennäköisesti tänne opiskelemaan. Miten paljon enemmän saammekaan aikaa. Mitä kaikkea mukavaa onkin tiedossa.:)
Odotan jo innolla.

Ja kuvitelkaa. Minun mielestäni, kohta on jo joulu! Juuri nyt minusta tuntuu siltä. Joululta.:D