Vuoteen mahtuu 365 vuorokautta. Olen saanut viettää 365vuorokautta rakkaani kanssa. Tai ei. Tarkemmin sanottuna, olen saanut nyt olla hänen kanssaan 368vuorokautta. Sunnuntaina oli vuosipäivämme.
Ja tahdon näitä vuorokausia, kuukausia - vuosipäiviä lisää. Tuhatmäärin. Loputtomiin.
Välillä mietin, miten epätodellista on löytää sellainen ihminen jota kohtaan voi tuntea näin paljon rakkautta, hellyyttä, joka tuottaa niin mielettömän paljon minulle onnellisuutta.
Olen onnekas.
Olen vasta 18, mutta olen jo löytänyt rinnalleni sen ihmisen jonka kanssa tahdon elää loppuelämäni. Sanoinkuvaamattoman hienon ja ihanan ihmisen, aarteeni. Hän on kaikkea sitä, mistä en ole osannut edes unelmoida. Niin paljon enemmän.
Ainakin jotain olen jo elämässäni "saavuttanut". Jotain sellaista pysyvää, josta tiedän, että se ei katoa vaan kulkee mukanani ikuisuuteeni asti. Se on turvallinen ja lämmin tunne.
Kun en vielä tiedä, miten paljon joudun räpiköimään ja pyristelemään opiskeluiden, ammatin, uran ja elmäni kanssa kaikinpuolin, tiedän, että yksi minulla on, yksi minulla pysyy. Yksi antaa minulle voimaa ja tukea, kannustaa ja lohduttaa. Ja meitä on kaksi.:)
Tie joka häämöttää edessäni ei näytäkkään niin leveältä ja mutkaiselta, kun minulla on joku jakamassa se kanssani. Minulla on kevyt ja onnellinen olo kulkea. Tulkoon vastaan mitä tahansa!
Hän on hämmästyttävä.
Kuinka hän osaakin yllättää minut. Miten hän onkin niin rohkea, vaikka aluksi luulin ujoksi. Kuinka hän onkin se unelmieni nainen, joka vie minut rannalle yöllä. Kirjoittaa minulle jopa runoja - miten hän onkaan niin ihmeellinen. Hän on niin hellä, vaikka joskus mietin etäiseksi ja voimakkaaksi, kylmäksikin ja pohdin mitä hän piilottelee itsestään. Ja tunteellinen - hän osaa katsoa minua silmiin ja sanoa rakastavansa minua, vaikka joskus kauan sitten viime vuonna hän keräsi sen sanomiseen tuntikaudet rohkeutta ja sitten nopeasti, varovaisesti, hätäisesti kuiskasi sen minun korvaani yöllä pimeässä, niin etten edes välillä tiennyt näinkö unta vai oliko se totta.
Rakkaani. Kuin hän olisi yhtä suurta ihmettä. Löydän aina hänestä jotain uutta ja ihmeellistä, kaunista. Hän paljastaa itsensä minulle pikkuhiljaa. Yllättää minut aina uudestaan.
En tiedä miten kuvailisin sitä tunnetta, kun katsoimme asuntoja netistä viikonloppuna, tutkimme eri kaupunkeja. Ja kun hän sanoi, miten ihanaa se olisi, kun voisimme hypätä näiden opiskelu ja työnhaku aikojen yli, siihen päivään, kun saisimme kiertää katsomassa asuntoa meille.
Se olisi ihanaa.
Mutta ihana tulee olemaan ensivuosikin, kulta tulee todennäköisesti tänne opiskelemaan. Miten paljon enemmän saammekaan aikaa. Mitä kaikkea mukavaa onkin tiedossa.:)
Odotan jo innolla.
Ja kuvitelkaa. Minun mielestäni, kohta on jo joulu! Juuri nyt minusta tuntuu siltä. Joululta.:D
