Mikä mainio päivä tänään olikaan!
Sain Calvin Kleinin tuoksun puoleen hintaan, sain hyviä uutisia työpaikalla, sain uuden sydäntäni lähellä olevan asiakkuuden, sain shampanjaa iltapäivällä, sain ihanan höpöhöpö-tekstarin nousuhumalaiselta mieheltäni.
Voihan nenä.
Ja kaikki tämä kauheassa kankkusessa.
Päätimme parin työkaverini kanssa jättää eiliset iltakemut väliin ja lähteä ex tempore –olusille lähikapakkaan. Ilta eteni mukavasti tutulla kaavalla; kehuimme itsemme ja haukuimme muut. Ihanan terapeuttista. Myöhemmin, muutaman mutkan kautta, paljastin kirjoittavani blogia. Työkaverini hämmästelivät, että miten voi kirjoittaa blogia, josta on sensuroinut työelämänsä lähes kokonaan pois.
Niinpä.
Ei tämä aina helppoa olekaan, sillä arkisin 95 % kaikesta kirjoittamisen arvoisesta tapahtuu töissä.
Siksi kirjoitan blogia lähinnä viikonloppuisin.
Minulta tivattiin myös syytä, miksi teen elämästäni julkista.
Siihen on helppo vastata.
Koko blogihullutukseni sai alkunsa Ranneliikkeessä olleista kirjoituksista ja muutamista muista keväällä vielä aktiivisista blogeista. Niin paljon ahdistusta, tuskaa ja masennuslääkkeitä. Mietin, että onko homojen elämä todella näin vaikeaa? Mitä, kun joku juuri itsensä oivaltanut surffaa Ranneliikkeeseen ja joka paikassa on pelkkää synkeyttä ja myrskyävää yötä? Niinpä ajattelin tasapainottaa tilannetta tavallisen tylsällä elämälläni. Että jos vaikka chattiromanssi kariutuikin kiville, kaappius masentaa mielen ja muutenkin kaikki-miehet-on-sikoja, niin hei.
Kaikesta siitä voi selvitä.
Päätyäkseen tylsäksi keski-ikäiseksi homomieheksi.
Mikä ihana tulevaisuudenkuva.
Jos ei aikaisemmin masentanut, niin tämä tulevaisuudenkuva vetää kyllä olon tosi apeaksi.
Blogini taitaakin toimia juuri päinvastoin kuin ajattelin?
***
Blogin yön masennusbiisi: Depeche Mode: Blasphemous Rumours (LP mix)
12 kommenttia
sleepygay
24.11.2006 00:54
Sopiiko kysyä, että mikä CK:n tuoksu? :)
Sulla on kyllä tosi hyvä blogi. Tykkään lukea. Harmi vaan, kun tätä tekstiä tosiaan tulee tänne vähän harvanlaisesti. Mutta no, ei liikaa hyvää kerralla. :D
martin
24.11.2006 00:55
Improperium exspectavit cor meum, et miseriam: et sustinui, qui simul contristaretur, et non fuit: et qui consolaretur, et non inveni.
Esperanza
24.11.2006 10:02
Heh, olen samaa mieltä, että kovasti monilla on vaikeaa ja siski onkin kiva lukea tavallisesta elämästä: ) Omakin blogi tuntuu pyörivän miten minsuta tuli minä -teeman ympärillä...
Mika
24.11.2006 10:50
Mä kerron mikä tuoksu, jos Martin kertoo mitä on kirjoittanut ;)
sleepygay
24.11.2006 12:59
Kerroppas Martin äkkiä, niin minun ei tarvitse menettää yöuniani liiallisen uteliaisuuteni takia. :D
Enter
24.11.2006 17:16
Sä olet hauska ja huumorintajuinen veijari! Kevyttä poreilevaa, luonnollista kirjoittelua. Toisilla vaan on hauraampi/ herkempi mieli. Me ollaan marginaalissa ( nyyh!) ja pitää yrittää ja yritetäänkin omilla "pateillamme" emmekä ole niin tahto-ihmisiä emmekä teräsmiehiä, vaan usein pelokkaita ja " ihan pihalla".
Enter
24.11.2006 17:20
Toisaalta, jos sä menettäisit miessuhteesi, voi olla, että korttipakka olisi toisen näköinen. Lucky y!
martin
24.11.2006 23:23
Häväistystä odotti sydämeni ja surkeutta, ja toivoin, että joku yhdessä murehtisi, eikä sitä ollut; ja että joku lohduttaisi, enkä häntä löytänyt.
Mika
24.11.2006 23:42
Sleepygay: Truth Calvin Klein. Nuku hyvin :D
Enter: Olet oikeassa. Pakka voi mennä sekunnissa uusiksi. Nautitaan nyt tästä jaosta.
Martin: Hänet voi löytää. Tiedän. Kokemuksesta.
martin
24.11.2006 23:48
Juuri niin! Sitä tarkoitan.
sleepygay
25.11.2006 01:08
:D Ah, vihdoinkin nukkumaan. :)
martin
27.11.2006 19:08
Nuo Sanat herättävät, ohjaavat. Ne ovat kirkossa Graduaalin kohdalla rukouksena luettavat tai laulettavat sanat papin kiivetessä saarnastuoliin ennen h y v ä n sanoman lukemista.