Lupaus

Hei, olen Mika.

Olen alkoholisti.

Vappupäivä meni niin mukavasti, että oksat pois ja muisti myös. Alkuiltapäivän muistan vielä vallan mainiosti, kun aloitimme perinteisesti ystävien parvekkeella usean kuohujuomapullon voimin. Muistan vielä Con Hombresista pari alkoholin pöhöttämää tuttua naamaa sekä Mannisen poken ihmettelyt, että missä oikein olen viime kuukaudet ollut. Sen jälkeen onkin aukkoja muistissa kuin reikiä emmentalissa.

Hävettää.

Huolestuttaa.

Niinpä lopetimme viinipullojen ja mäyräkoirien ostamisen kotiimme. Jäljellä olleet kaljatölkit mieheni vei vintille. Sanoi, että saan hakea sieltä yhden illassa.

Se yksi odottaa nyt jääkaapissa.

Unohteluni keskellä pankkini sentään muistaa. Yli kuukauden odottelun jälkeen sain lopulta lainalupauksen uuteen asuntolainaan. Onhan se mukava kuulla, että on luottokelpoinen, mutta on tässä taustalla paljon, paljon isompi asia. Lainalupaus on nimittäin ensimmäinen konkreettinen ensiaskel kohti yhteistä asuntoamme ja yhteistä loppuelämäämme.

Siksikin haluan vähän skarpata elämäntapojani. Haluan nimittäin pitkän yhteiselämän. Pidemmän kuin pankin myöntämän laina-ajan.

Lainalupaus on saanut minut myös surffaamaan netin asuntosivuilla enemmän kuin ikinä. Olen laskeskellut neliöhintoja ja arvuutellut mihin haarukkaan ykköskohteemme osuu. Talohan on vasta suunnitteilla eikä hintatietoja, edes alustavia, vielä ole. Rakennuttaja kehotti meitä katsomaan Vallilaan rakennettavien asuntojen neliöhintoja.

Katsoin.

Ja pyörryin.

Ei ole lottovoitto syntyä Suomeen.

Tarvitaan lottovoitto elääkseen täällä.

***

Blogin illan biisi: Abba: Money, Money, Money (Brooklyn Bounce Club Remix)