• Mika

Ajatus

Kävin lääkärissä.

Näin siellä somalin.

Odottamatonta, sillä näen somaleita yleensä vain bussikuskeina, McDonaldsin kassoilla tai Asematunnelia siivoamassa.

Siinä somalimiestä katsellessani mietin, kuinka paljon vaikeampaa somaleilla on olla vähemmistönä kuin meillä homoilla. Kuinka somalit joutuvat joka päivä taistelemaan valtaväestön ennakkoluuloja vastaan, kun me homot voimme tahtoessamme piiloutua osaksi valtaväestöä.

Niinhän me olemme vuosituhansia tehneet. Ja useimmat meistä tekevät edelleen.

Myös minä.

Mutta voisiko käydäkin niin, että tämän ilmeisen peittelemättömyyden takia somalit ovatkin onnellisemmassa asemassa kuin homot? Me emme edelleenkään näy valtaväestölle kuin useimmiten stereotypioina, mutta somalit alkavat pakostakin ja peittelemättä näkyä laajemmin kuin bussinkuljettajina, McDonaldsin kassoina tai Asematunnelia siivoamassa. Eivätkö silloin stereotypiat rikkoudu ja mielikuvat ala muuttua?

Aivan kuten kohdallani, kun näin sen somalimiehen lääkärissä.

Hän muuten oli lääkärini.

***

Blogin illan biisi: Thompson Twins: The Gap

2 kommenttia

sleepygay

23.5.2007 00:12

Niinhän se tietysti on. Koitappa piiloutua valtaväestöön, jos on esim. tummaihoinen. (Ja siis Suomen valtaväestöön, muistaakseni suurin osa ihmisistä on ihon väriltään tummia.)

Olen aivan varma, jos homotkin erottuisivat paremmin, meidät myös hyväksyttäisiin paremmin. Olemme liian näkymättömiä.

millikan

23.5.2007 11:12

Toisilla on joskus helpompaa, toisilla toiste. Ainakaan somalinuorukaisen ei koskaan tarvitse tulla ulos somaliuskaapista perheelleen...vaikka on se myös ajoittain mukava kadota valtaväestön sekaan.

Sinänsä kyllä myös huvitti kun kuunteli parin vanhemman sukulaisen puhuvan siitä mitä se pienen paikkakunnan kunnallislääkäri Hussein sanoi, kuin tämä olisi aivan tavallinen Virtanen...pieniä muttei merkityksettömiä voittoja monikulttuurisuudelle.