Mieli harhailee. Usko itseen hieman hataralla pohjalla aika ajoin. Se, että tunnen viholliseni paremmin koko ajan helpottaa. Saada tukea vertaisiltaan, se on aina hyvä ja kannustava tekijä. Minua kritisoitiin eilen ankarasti, turhaan ja asioista, jotka eivät ole mitenkään relevantteja. Ei mitenkään. Ja kaikessa paistaa läpi henkilökohtainen antipatia yhdistyen yleisiin (typeriin) käsityksiin ja asenteisiin. Ja samaan aikaan koen suurta mielihyvää, juuri näihin kommentteihin ja asenteisiin liittyen.
Ihmisillä on huvittava, joskin samaan aikaan ärsyttävä, tapa luoda valtasuhteita. Se, että ne kaikki toimivat samalla tavalla, ei ole yllätys. Mutta se, missä kaikkialla niihin törmää on toinen tarina. Toki, niitä on kaikkialla, mutta silti olin eilen hieman yllättynyt suunnasta.
Ei minua herkästi pudoteta, olen koittanut parkita nahkani. Mutta isku vyön alle on aina ikävä ilmiö. Se, että minut nollataan olemattomilla syillä, tarpeella korostaa omaa egoa, vituttaa. Vielä enemmän vituttaa se, että kaikesta huolimatta alan epäillä omia kykyjäni. Se ei johda mihinkään. Ei mihinkään hyvään.
4 kommenttia
Napalmia
5.6.2008 10:16
Anteeksi, kuka on vihollinen?
Joo, olen monta kertaa miettinyt, miten antiikin kreikkalaiset määrittelivät sanan " idiootti ". Idiootti on ihminen, joka ei halua olla toisten kanssa tekemisissä, vaan eristäytyy heistä. Koko sukuni on täynnä tähän määrittelyyn sopivia ihmisiä. Samaa näen ympärilläni mm. naapureissani ja joka puolella. On kumma, miten vaikeata on vaikkapa mennä kotipihalleen tekemään puutarhatöitä, koska pelätään, kun naapurit katsovat. Asutaan omakotitaloissa, joiden pihoissa ei koskaan vietetä aikaa, vaikka olisi 1000 neliön tontti. Siellä ovat puutarhakalusteet käyttämättöminä, mutta ne pitää olla, kun kaikilla muillakin sellaiset ovat. Kammottavinta oli, kun näin naisen katsomassa olohuoneestaan ulos, mutta hän ei mennyt pihalleen, vaikka oli kaunis ilma. Hän tuijotti ulos liikkumattomana pitkiä aikoja: pihalleen, jota ei koskaan käytä ja naapurin tontille, joka oli tyhjä.
Mary Bell
5.6.2008 13:17
Vihollinen on minulle se tai hän, jonka kanssa joudun elämään, ketä en pysty (tai edes halua) ohittaa. Vihollinen täytyy tuntea, koska hänen kanssaan pitää olla tekemisissä. Tässä tapauksessa, josta nyt puhun, vihollinen on molempia. Henkilö, kenessä kiteytyy koko se ajatusmaailman pysähtyneisyys joka on kenen tahansa ajattelevan ihmisen arkkivihollinen. Miksi se oli isku vyön alle? Koska odotin tältä ihmiseltä enemmän.
Vastapuolen (myönnän, vihollinen hieman voimakas termi) tunteminen. Minulle se tarkoittaa juuri sitä, ettei isku vyön alle tunnu niin pahalta, että luhistuisin. Nivuset pidetään topattuna. Keep your enemies closer.
stellagrrrl
5.6.2008 14:47
olen meinannut kommentoida viimeistä kolmea kirjoitustasi, joten nivon ajatukseni nyt yhteen tähän.
mentorini sanoi minulle joskus, kun hypin urheilusivut yli lehdestä, ettei mikään ihmiselämässä saa olla filosofille vierasta tai maailmankuva vinoutuu enemmän kuin on suotavaa. vaikka henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteet olisivatkin monipuolisia, pitää pyrkiä tuntemaan ja ymmärtämään myös sitä, mikä ei ole omaa tai tunnu kiinnostavalta. kun kirjoitin väitöskirjaani, pyrin osallistumaan aktiivisesti ja passiivisesti (lukemalla) keskusteluun, jota käytiin akateemisen debatin ulkopuolella; halusin ymmärtää tutkimusta tehdessäni sen perustan, jolta kysymys yhteiskunnallisesti nousee ja mistä siinä on kyse. moni piti kiinnostustani turhana masokismina: miksi kiusasin itseäni tietämättömien ennakkoluulojen ruotimisella? minä halusin tajuta, miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee.
tässä syntyy se dilemma, jota koen sinun kuvaavan: käsittääkseen oman paikkansa maailmassa tulee ymmärtää miten se suhteutuu muihin. se tarkoittaa monesti iskuja vyön alle, yllätyksiä ja epäilyksiä siitä, miten oma kokemusmaailma suhteutuu tähän kaikkeen muuhun. monien ratkaisu on sulkea "vieras aines" ulkopuolelle, tehdä päätös siitä, että oma maailmankuva on oikea ja pätevä, mutta se johtaa kyseenalaistamattomuuteen, joka on ajattelevuuden vastakohta (tai ainakin yksi niistä). silti jatkuva jokaisen näkökulman ja jokaisen ihmisen täysillä kohtaaminen muodostuu rasitteeksi, ja jossakin vaiheessa peli täytyy viheltää poikki ja valita ne taistelut, joihin osallistuu. näiden valintojen tekeminen on jatkuvaa itsen kanssa kamppailua.
en kyllä lue urheilusivuja vieläkään...
Mary Bell
5.6.2008 17:03
Kiitos, Stella.
Enkä minäkään lue urheilusivuja.