Olen asunut elämäni aikana eri pituisia jaksoja eri puolilla Eurooppaa. Joskus kotikorttelini on ollut hyvinkin posh, ylemmän keskiluokan asuttamaa seutua. Muutamaan otteeseen olen asunut boheemien artsujen valtaamilla ja trendikkäillä nurkilla, kuten myös sangen monikulttuurisissa kaupunginosissa. Olen viihtynyt kaikkialla. Toisilla nurkilla paremmin kuin toisilla. Viihtymiseni ei ole ollut niinkään riippuvaista alueesta, vaan sen hetkisestä elämäntilanteestani. Kaikki linkittyy omiin tuntoihin. Jos sanoisin, etten enää halua asua esim. hyvin monikulttuurisessa ympäristössä saatettaisiin se tulkita rasisisena kommenttina, vaikka kyse on omista pahoista muistoista liittyen aikaan, jolloin asuin kyseisellä alueella. Jos taas sanon, etten halua asua keskiluokan asuttamalla alueella, ei se herätä samanlaista reaktiota. En sano, että haluaisin asua siellä tai täällä, mutta ajatuksen tasolla. Tämä tuli mieleen keskustellessani ystävieni kanssa.
Suomi on heidän mukaansa ksenofobinen maa ja yhteiskunta. Tässä valossa minun tekoni ja puheeni tulkitaan herkästi rasistisiksi ystävieni taholta. Tämä on kaksiteräinen miekka. Olen luonnostani hiljainen, toisinaan. Tarkkailen hiljaa ihmisiä ja ympäristöä, en aina huomaa jos minulle puhutaan. Viimeksi eilen, istuessamme terassilla, sattui jotain outoa. Viereisessä pöydässä istuva (tummaihoinen) nainen pyysi minulta tulta. En heti kuullut/ymmärtänyt mitä sanottiin joten pyysin häntä toistamaan kysymyksen (joskin olisin voinut arvata ilmankin, hänellä oli palamaton savuke suussa ja sormet toistivat sytyttimen käyttöä muistuttavaa liikesarjaa). Ystäväni riensi apuun, ojentaen naiselle tulta ja pyytäen anteeksi käytöstäni. "He's from Finland, he's not used to.. people." Miten vaan, minulle samantekevää. Mutta ei kuitenkaan, koska tätä nyt kirjoitan.
En kuulu keskiluokkaan. Taloudellisen tilanteeni perusteella ehkä, tulojeni mukaan mutta se ei ole keskiluokkaisuutta. Minulle keskiluokkaisuus on mielentila, ei muuta. Keskiluokkaisuus on se mielentila, joka tappaa kaiken. Siinä ei ole mitään kosketuspintaa. Minä tulen paremmin toimeen ihmisten kanssa, joilla on selkeä mielipide. Oli se sitten puolesta tai vastaan, aiheena mikä tahansa (melkein). Se, olenko samaa mieltä, on sivuseikka. Voimmeko keskustella aiheesta merkitsee, se kunnioitammeko toistemme näkemyksiä, merkitsee. Voisinko asua keskiluokkaisessa ympäristössä? Tietysti. Miksi en?
En tuomitse ystäviäni, heidän kommenttejaan minusta tai Suomesta. Se on heille täysin vieras ympäristö. Mutta syyttää ksenofobiasta sillä perusteella, ettei Suomessa ole yhtä suurta maahanmuuttajien joukkoa kuin monissa muissa Euroopan maissa on absurdia. Mikä tekee siitä absurdia, mielestäni, oli esimerkki eilisessä keskustelussa. Suomessa on vähän maahanmuuttajia, ergo emme tunne muita kulttuureja ja olemme rasisisia ja ennakkoluuloisia. Hyvä, ymmärrän tämänkin vielä, mutta kun samaa lauseeseen ympätään kaikki oudot käsitykset Suomesta (onko Suomessa mahdollista grillata ulkona, nouseeko lämpötila koskaa yli 10 asteen, onko Suomessa koskaan valoisaa?) menen hieman sekaisin.
Keskiluokkaisuus on siis mielestäni maanvaiva, joka ei liity mitenkään sosiaaliseen asemaan, vaan ajatusmaailman jämähtyneisyyteen. Sama vaivaa niin umpimielisiä kuin vapaamielisiäkin; sokea usko oman maailmankatsomuksen oikeellisuuteen ja järkähtämättömyyteen. Se ei ole koskaan vienyt mitään asiaa eteenpäin.
