• Jetsetter

Noora vai Valtteri

Lueskelinpa hiihtolenkin jälkeen viikon lehtiä, joita oli kertynyt tänne nurkkiin. Osui silmään juttu Novasta. Siis siitä radiokanavasta.

Tehdäänpäs ensin pari asiaa selväksi. Nova on meidän perheessä se kanava, jota vältellään viimeiseen asti. Se kanava, joka kuuluu kovaa kaikkialla, missä sattuu aikaansa viettämään. Jossa on siis myös välttelemistä. Se kanava, jonka tunnistaa sinänsä-ihan-ok-musasta-ja-biiseistä. Sekä siitä, että ne ok-biisit toistuvat järkyttävän usein. Sanalla sanoen: se kanava, jota ei koe omakseen ja jota ei halua kuunnella.

Ennemmin vaikka Radio X3M ja sen pohjanmaanruotsia kikattavat teinijuontajat. Tai Radio Suomi ja sen aluetoimitus A, B tai C, jonne on päässyt jälleen kerran jokin virkaheitto kesätoimittaja vakihommiin. Mutta ei siis Radio Novaa, kiitos.

Nyt selvisi syykin, kiitos tuon em. lehtijutun. Kaikki Novan ohjelmat tehdään kuvitteelliselle Nooran ja Valtterin perheelle, jossa Noora kuskailee lapsia harrastuksiin ja Valtteri paiskii töitä (lasten kuskailuista ees sun taas voisi sinänsä lausua pari sanaa, mutta ehkä joskus toiste). Ja tämän tietäminen on suuri helpotus. Minä kun olen väliin epäillyt, että meidän makumme on vain kehittymätön, liian kyyninen, omahyväinen tai mitä lieneekään. Epäillyt ja miettinyt, josko pitäisi antaa Novalle uusi tilaisuus.

Katin kontit! Meidänhän ei kuulukaan tykätä Novasta. Homoparista ei ole puhtoiseksi heterolapsiperheeksi (mitä ne heterolapset sitten ovatkaan). Ellemme sitten brändää perhettämme uuteen uskoon. Enää vain pitäisi päättää, kumpi haluaisi olla Noora...

3 kommenttia

millikan

6.2.2010 18:09

heh, luin saman jutun ja katselin että kiva että niillä on idea siitä kohdeyleisöstä. Ja että minä en todellakaan kuulu siihen.
Terveisiä vaan Nooralle ja Valtterille :)

Jetsetter

7.2.2010 11:54

Pelottavinta on se, jos oikeasti tuntee näitä nooria ja valttereita, joiden mielestä Nova on hieno kanava :)

Torontosta

8.2.2010 03:12

Se on varmaan kanava joita on meillakin satoja, samanlaisia kaikki. En kuuntele homohop enka negger joodlausta , muuten oletko huomannut ihmiset kaikkialla napit korvissa huutavat samaa rummutusta. kukaan ei kuuntele oikeata musiikkia.