Kantakaupungin ihmeitä

Otimme ja muutimme takaisin kantakaupungin hulinaan. Pois tuolta puolimaaseudun rauhasta. Takana on nyt kokonaista puolitoista päivää cityn sykettä.

Yksi syitä, jotka saivat tekemään asunnonmyynti- ja muuttopäätökset, oli sekalainen naapurustomme. Kuka mulkoili vihamielisenä, kuka huudatti jälkikasvuaan, kuka autistisena juoksi karkuun rappukäytävässä.

Miten cityssä? Naapurit tulivat vaseti esittäytymään ja toivottamaan tervetulleiksi. Lausuivat yksi toisensa perään vilpittöminä: "toivottavasti viihdytte!". Hyvä ettei tullut tippa linssiin. Hyvä mieli tuli taatusti.

Asunto ja tavarat on tietysti vielä miten kuten, ehkä viikonloppuna tulee lisää kävelyreittejä - siis sisätiloihin. Tavarasta luovuttiin ennen muuttoa, silti meiltä kulki pari nyssykkää heti ensi töikseen läheiseen vaatekeräyspönttöön.

Monta vuotta talven ruuhkabusseissa työmatkoja nuokkuneena oli mieli kepeä senkin vuoksi, että nyt matka taittui kävellen ja ratikalla. Uusvanhat maisemat näyttivät ihan toisilta työmatkan varrella, vaikkemme mihinkään uppo-oudolle seudulle muuttaneetkaan (kulmat ovat kyllä hyvinkin tutut muista yhteyksistä).

Summa summarum: muutos virkistää! Olo on kuin Ylva Ekbladilla Bettinan sohvalla: tuli sisäinen pakko, jota oli seurattava. Ja hyvältä tuntuu. Nämä kantakaupungin ihmeet, monen vuoden evakkouden jälkeen.