Pietarin Kvir-kulttuurifestivaalilla drag king –kilpailu
Drag Queen –kilpailuja on ympäri maailmaa. Harvinaisempia ovat drag king –kilpailut, joissa muuntaudutaan "miesmäisiksi". Esikuvana on ollut Marlene Dietrich. Pietarissa on sen lajin kilpailu.
Drag Queen –kilpailuja on ympäri maailmaa. Harvinaisempia ovat drag king –kilpailut, joissa muuntaudutaan "miesmäisiksi". Esikuvana on ollut Marlene Dietrich. Pietarissa on sen lajin kilpailu.
Daniel Radcliffe on tehnyt merkittävän lahjoituksen USA:ssa toimivalle The Trevor Project -palvelulle, jonka tarkoituksena on mm. nuorten sateenkaari-ihmisten itsemurhien torjunta.
Saksan osavaltioista Baijeri on kaikin keinoin yrittänyt estää homoliitot. Nyt on tullut tieto, että Baijeri vetää pois perustuslakituomioistuimesta homoliittoja koskevan valituksensa.
Kaksi nelikymppistä naista kertoo siitä, kuinka he lopulta uskalsivat hyväksyä sen, että heidän syvimmät tunteensa kohdistuvat sittenkin toiseen naiseen.
Itäisen Euroopan maissa pride-tapahtumien vastustajat ovat kaivelleet esiin valokuvia, joilla vastustetaan homoparaateja.
Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Jyri Komulainen Helsingin yliopistosta ja Mika Vähäkangas Lundin yliopistosta kuvaavat, mitä tapahtuu, kun Euroopassa maahanmuuttaja-kristityt täyttävät kirkot.
Tel Avivissa 70 000 ihmistä kokoontui eilen illalla Rabin-aukiolle muistohetkeen.
Johanna Pihlajamäki kertoo eläneensä viitisenkymmentä vuotta miehen ruumiissa. Prosessiaan miehestä naiseksi hän kuvaa: "Kuin taivas olisi tullut lähemmäksi".
Näyttelijä Brad Pitt on antanut Parade-lehdelle laajan henkilöhaastattelun, jossa hän kertoo menevänsä naimisiin naisensa kanssa vasta sitten kun oikeus avioliittoon on myös kaikilla muilla.
Elokuun alussa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin lähetti tervehdyksensä Kööpenhaminasta palaavalle Suomen joukkueelle.
Ruotsissa käsipalloliitto irtisanoi kaksi tuomaria. Oliko syynä toisen homoseksuaalisuus?
Setassa pari vuotta vt. pääsihteerinä toiminut Johanna Pakkanen siirtyy Naisasialiitto Unionin vs. pääsihteeriksi.
Ouluun paluuta tekevän Yöhuikka-baarin remontti on vielä kesken. Kaupungin sateenkaarevien yökiitäjien iloksi Bar Becksu on uusvanhan baarin aukeamiseen asti avoinna joka lauantai.
Intialainen prinssi Manvendra Singh Gohil on ilmoittanut julkisesti, että kymmenen vuoden mittainen joogan harjoitus ei tehnyt hänestä heteroa.
Viisi päivää Tel Avivin ampumisten jälkeen pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili tapahtumapaikalla. Poliisi uskoo, että ampuja tunsi paikan hyvin.
Spiegel-lehti kertoo raa'asta homomatruusin surmasta. Tapaus vaikuttaa keskusteluun homojen asemasta USAn armeijassa. Nyt surmaaja on tehnyt itsemurhan.
Kansanedustaja Oras Tynkkynen HLBT-ihmisoikeuskonferenssissa Kööpenhaminassa: Suomelle lähettiläs edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia
Konservatiivipoliitikot ovat tyrmistyneitä, kun homoa solvannut nainen tuomittiin koviin sakkoihin. Konservatiivikatoliset kauhistelevat myös Madonnan konserttia
Advocate-lehti kirjoittaa kahdeksan sivua presidentti Obamasta. Lehti tuulettaa: turhat kuvitelmat pois!
Belgradin Pride 2009 on suunniteltu pidettäväksi syyskuun 20. päivänä. Homojen vastainen vihakampanja on kovaa. Graffiteissa vaaditaan lynkkausta.
Setan varapuheenjohtaja Titti Laine kertoo Setan blogissa Outgames-kokemuksiaan. Koska urheilussa on homofobiaa, tarvitaan areena, jossa jokainen voi liikkua joutumatta syrjinnän tai pilkan kohteeksi.
Outgamesin aerobic-kisassa HOT sai Kööpenhaminassa pronssimitalin. Tuloksissa HOT Helsinki on kuitenkin merkitty toiselle sijalle. Epäselvyyttä selvitellään.
Ruotsalainen palloiluseura AIK teki mediatyötä ja kuulutti urheilijoita mukaan Tukholman Prideen. Yhtäkään kansallisen tason urheilijaa ei näkynyt.