Keski-Euroopan homo- ja lesbopoliiseilla vuosiseminaari

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Homo- ja lesbopoliisien järjestö VelsPol piti vuosittaisen seminaarinsa Hampurissa 5.-9. elokuuta 2009. Teemana oli "Queer-ajattelua poliisissa". Henkilökohtaiset raportit ja keskustelut osoittivat, että poliisin piirissä työskentelevät homot ja lesbot joutuvat edelleen painimaan suvaitsemattomuuden kanssa.

Seminaariohjelmassa oli laaja kuvaus homojen vainosta natsiaikana ja 1950- ja 60-luvuilla. Vielä 1970-luvulla homojen elämää leimasi ahdistus. Poliisi teki ratsioissa likaisen työn. Eri puolille Hampuria on jalkakäytäville asennettu katukiviä, joissa on jonkin natsiajan vainotun ihmisen nimi ja henkilötiedot. Näitä ns. Stolpersteine (kompastuskivä) on 256 kappaletta natsiajan homouhrien muistoksi. Seminaarilaiset tutustuivat joidenkin katukiviin kaiverrettujen ihmisten elämäntarinaan.

Poliisien seminaarissa muistutettiin myös muiden vähemmistöihin kuuluvien poliisien ongelmista. Esim. turkkilaissyntyiset kolleegat kärsivät ennakkoluuloista.

Homo- ja lesbopoliisien seminaarissa oli kyselytunti. jossa poliittisten puolueiden edustajat vastailivat ajankohtaisiin kysymyksiin. Lauantaina seminaariväki osallistui Hampurin CSD-kulkueeseen.

Poliisijohto nyrpeänä

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vaikka homo- ja lesbopoliisien järjestössä väkimäärä vähitellen lisääntyy, useimmat homopoliisit eivät kuitenkaan uskalla tulla kaapista. Tässä asiassa tarvitaan tukea sekä työtovereilta että erityisesti esimiehiltä ja johdolta. Esim. tähän seminaariin ei kuitenkaan saapunut ammattijärjestön tai paikallisviranomaisten edustajia. Hampurin poliisijohto ilmoitti jo hyvissä ajoin, että heillä ei ole mahdollisuutta lähettää seminaariin edustajaa. Homo- ja lesbopoliisien järjestö kritisoi poliisin kantaa, ja pitää sitä merkkinä siitä, että poliisiorganisaation sisällä on edelleen torjuva asenne. Se ei ole omiaan helpottamaan esim. kiusaamistilanteiden selvittelyä. Tällaisella asenteella saattaa olla vaikutusta myös viharikosten tutkintaan.

Pohjoismainen tilanne

Suomessa ei ole homo- ja lesbopoliisien järjestöä. Ruotsissa sellainen on, mutta siellä valitellaan, että miespuolisia poliiseja on vaikea saada mukaan. Miespoliiseilla on ongelmia kaapista tulossa. Pelätään kolleegojen pahansuopaisuutta.

Homo- ja lesbopoliisien kotisivu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!