Uskonnollinen poppoo väittää homoavioliittojen lisäävän abortteja
Uskonnollinen ryhmä Englannissa väiuttää, että homoliitot johtaisivat aborttien lisääntymiseen.
Uskonnollinen ryhmä Englannissa väiuttää, että homoliitot johtaisivat aborttien lisääntymiseen.
Minnesotan homoliitot kieltävän lain kiristämistä vastustavalle järjetölle lahjoittanut mies haluaa pysyä nimettömänä.
Venäjän harjoittamaa homofobiaa vastustava kampanja on kerännyt yli 60000 allekirjoitusta.
Amerikkalaisen Politico-verkkolehden mukaan Playboyn perustaja Hugh Hefner puolustaa viimeisimmässä Playboy-lehdessä homojen oikeuksia. Jos konservatiivit kaventavat homo-oikeuksia, se heijastuu muidenkin oikeuksiin.
Sisäministeri Räsäsen kerrotaan olevan nimittämässä aatetoverinsa Päivi Nergin poliisialasta vastaavan sisäministeriön kansliapäälliköksi. Johtavalla virkamiehellä on merkitystä organisaatioiden sisäisille arvoille ja ilmapiirille.
Unkarissa juutalaisten solvaaminen ja häirintä saa sellaisia mittasuhteita, että tilannetta paheksutaan jo muuallakin maailmassa. Pääministeri Orbanin johtama hallitus ottaa kantaa tapahtumiin vastahakoisesti eli vasta sitten, kun kansainvälinen painostus
SDP:n kannatusnousua kommentoineen puheenjohtaja Jutta Urpilaisen viittaus "sanojen ja tekojen yhtenevyydestä" osuu myös kahden suuren puolueen tasa-arvolinjauksiin. SDP on noussut kokoomuksen tuntumaan.

Mr. Gay Tanskaksi on valittu 33-vuotias, 181-senttinen kööpenhaminalainen Michael Sinan. Hän kuvaa itseään "moderniksi muslimiksi".

Kamerunilainen nuortenjärjestö julisti 21. elokuuta olevan kansallinen homovihapäivä. Järjestö kehottaa kansalaisia ilmiantamaan homoseksuaalit poliisille, myös siinä tapauksessa että kyseessä on oma lapsi.

Saksassa on syntynyt vilkas keskustelu homo- ja heteroparien verotuksellisesta tasa-arvosta. Heteropari saa tasata tulonsa kummallekin puolisolle, homoparit eivät. Heteroiden hyöty voi olla tuhansia euroja.


Demariryhmän kannanmuutos loi enemmistön Tommi Laition valinnalle Helsingin nuorisotoimen johtoon. Aiemmin demariryhmä oli tukenut samaa ehdokasta kuin kokoomus. Laitiota esitti apulaiskaupunginjohtaja Viljanen (sd).
Euroopan unioni ja Yhdysvallat tuomitsi 44 homoaktivistin pidätyksen Zimbabwessa.
Venäläinen homoaktivisti maksoi sakot voidakseen viedä asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
United Churchin uuden johtajan homoseksuaalisuus ei ollut kiistakysymys. Julkisuuteen nousi enemmän mm kirkon suositus boikotoida Israelin miehitysalueiden tuotteita. Osa kanadansuomalaisista on lähellä UC:tä.

Italian viimeisen kuninkaan Umberto II:n väitetään olleen biseksuaali. Pojanpoika torjuu väitteen ja vaatii suurta vahingonkorvausta. Korvauksen hän antaisi Arcigay-homojärjestölle.
Wikileaksin perustaja Julian Assange puhui Lontoossa Equadorin suurlähetystön parvekkeella. Hän vaati, että Obaman on lopetettava wikileaksin vainoaminen ja että sotamies Manning on vapautettava.
Transsukupuolisilta ei enää USA:ssa vaadita ylimääräisiä testejä lentolupakirjan saamiseksi.
Suomessa etsitään linjaa siitä, paljonko homoja saa panetella. Aloitteellisuutta asiassa on ainakin Päijät-Hämeen poliisissa. Siellä katsotaan, että James Hirvisaaren (ps) kommentti on rajatapaus ja kaipaa valtionsyyttäjän tulkintaa.
Libanonin poliisi pidätti taas kaksi miestä syytettyinä homoseksuaalisuudesta.
Michiganin apulaisoikeusministeri Andrew Shirvell aloitti yliopiston opiskelijajärjestön puheenjohtajan Chris Armstrongin järjestelmällisen vainoamisen 2010. Syynä, että tämä on homo ja ajaa "gay-agendaa".
Madonnaa ja konsertin järjestäjiä vastaan on nostettu kanne, jossa vaaditaan 333 miljoonan ruplan sakkoa uskovaisten tunteiden ja Pietarin kaupungin asukkaiden kulttuuritraditioiden loukkaamisesta.
Indianapolis haluaa myöntää samat edut työntekijöidensä kumppaneille kuin aviopuolisoille.
Tsekin tasavallassa on rekisteröity 1390 parisuhdetta.
Tosielämä ja tv-fiktio menevät helposti sekaisin. Ilta-Sanomissa kerrotaan salkkaritähden eronneen tyttöystävästään. Ja alkuaikojen homotähti palaa Salkkareihin. Nyt on hieno aika meheville huhuille.

Kuvia Helsingin Senaatintorilla pidetystä jättisuuresta kuorokonsertista.

Ensimmäiset herkkutatit ovat nousseet. Kuivuus kuitenkin tekee sadon niukaksi. Viime syksy oli kaikkien aikojen hienoin herkkutattisyksy eteläisessä Hämeessä. Sieniretkellä on aikaa miettiä asioita.

