Homoavioliitot ja rekisteröidyt parisuhteet USA:ssa (3.4.2009)
Yhteenveto lainsäädännön tilasta USA:ssa samaan sukupuolta olevien liittojen kohdalla Reutersin yhteenvedon mukaan.
Yhteenveto lainsäädännön tilasta USA:ssa samaan sukupuolta olevien liittojen kohdalla Reutersin yhteenvedon mukaan.
Ugandassa on käynnissä kova homovastainen kiihotus. Uusin skandaali on, että "ex-homo" kertoo, miten homot käännyttävät lapsia homouteen.
Helsingin Sanomat kertoo, että ensimmäinen homoseksuaalinen pappi on tullut kaapista. Riekkinen tukee, Huovinen vaikenee.
EU-parlamentti äänesti tänään uudesta syrjinnänvastaisesta direktiivistä. Enemmistö puolustaa EU-komission ehdotusta. Siinä esitetään laajaa syrjintäsuojaa – myös homoille ja lesboille.
Amnesty aikoo olla vahvasti näkyvissä ensimmäisessä Baltic Pride -tapahtumassa Riiassa 14.-16. toukokuuta. Myös suomalainen hlbt-amnesty-ryhmä aikoo näkyä Riiassa.
Eilen saatiin Ruotsiin uusi avioliittolaki. Naimisiin voivat mennä heteroparit, naisparit ja miesparit. Mutta jo tänään vaaditaan lisää, lisää.
Millainen talousjärjestelmä edistää ihmisoikeuksia? Asiaa on pohdittu saksalaisessa seminaarissa. Hyvä aihe juuri nyt, kun maailman mahtavat kohtaavat Lontoossa.
Vermontissa jännitetään kuinka homoavioliittolakiehdotuksen käy sen loppusuoralla. Uhkana on kuvernöörin veto- joka voi kumota hyväksytyn lain.
Ruotsin parlamentissa keskustellaan tänään keskiviikkoaamuna sukupuolineutraalista avioliitosta.
15 vuotta intensiivistä homofobista kiusaamista paloasemalla. Lopputulos: palomiehen itsemurha. Elämänkumppani on päättänyt etsiä syyt.
Setan nettisivuilla kerrotaan, että EU:n perusoikeusvirasto on julkaissut raportin, joka käsittelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa EU:n alueella. Suomi saa risuja, mutta tulee ruusujakin. LISÄYS: Joitakin ehdotuksia toimenpiteiksi.
Otsikolla "Moninaisuus on luonnollista" Kuubassa käynnistettiin vuoden 2009 kampanja, jonka tavoitteena on kunnioittaa ihmisten seksuaalista orientaatiota. Tiedon toivotaan tavoittavan kaikki kansalai
Corine Mauch on myös avoimesti lesbo. Hän pitää avajaispuheen Europride 09 -paraatissa. Tapahtumalle tuo on onnenpotku, jollaista ei osattu odottaa. Zürichin yliopiston poliittinen tarkka
Sunnuntaina voitti pormestarin vaaleissa sosiaalidemokraattinen Corine Mauch (48v) liberaalin vastaehdokkaan. Sopivasti ennen Zürichin europridea saatiin lesbo pormestariksi. Corine elä yhdessä naispa
Lontoolainen opettaja väittää, että koulutus on avaintekijä homofobian poistamiseksi. Hän käy kouluissa puhumassa aiheesta ja keskustelemassa. Opetus tästä aiheesta puuttuu lähes tyystin Englannin ylä
PinkNews kertoo, että Japanin kansalainen voi nyt mennä avioliittoon samaa sukupuolta olevan ulkolaisen kumppanin kanssa niissä maissa, joissa homoavioliitot ovat laillisia. Dokumentti, j
Uutistoimisto AFP kertoo kymmenien tuhansien ihmisten kokoontuneen tänään Madridiin mielenosoitukseen hallituksen aikeita vastaan aborttilakien höllentämiseksi. Vuonna 1985 säädetyn lain mukaan aborti
Huhtikuun QX-lehti on taas ilmestynyt. Lehti ilmestyy Tukholmassa ja kieli on ruotsi. Lehteä jaetaan ilmaisjakeluna 19 000 kappaletta ja netistä se käydään imuroimassa yli 30 000 kertaa. Arvoidaan, et
Venäjällä on suurissa kaupungeissa vietetty homofobian vastaista viikkoa. Pietarissa järjestettiin keskiviikkona Sotshi-baarissa keskustelutialisuus, jossa toisena keskustelijana oli pahamaineisen Nas
Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston maaliskuussa aloittamaan Gay Friendly -yritysverkostoon on jo ilmoittautunut 16 yritystä. Mukana listalla on mm. majoitus-, kuljetus- ja ohjelmapalv
YLEn nettisivut kertoo: Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (ps.) saa syytteen blogikirjoituksistaan. Syytteen nostamisesta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Juss
Setan sivuilla kerrotaan, että tekeillä on tutkimus seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolenilmaisuus liittyvästä viharikollisuudesta.
Marokossa hallitus on kiristänyt otettaan homoseksuaaleja vastaan. Paikallisvaaleissa halutaan sellainen julkikuva, että suojellaan islamilaisia arvoja. Marokon sisäministeriö ilmoittaa,
Englannissa tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 1 400 mielenterveyden alueella työskentelevää ammattilaista. Huomattava vähemmistö psykiatreista ja psykologeista koettavat edelleen auttaa lesboja, ho
ILGA Europe aloitti eilen EU-vaalikampanjansa. Teemana on "Be Bothered. Vote for a human rights friendly European Parliament". Miten sen voisi napakasti sanoa suomeksi? Kuka keksii? Paras ehdotus palk
HLBTIQ-ihmiset muodostavat ryhmän, jolla ei monissa maailman maissa ole muistiinmerkittynä minkäänlaista historiaa. Vaiettu ihmisryhmä - vaiettu historia. Berliinissä Nollendorfplatzin metroaseman sei
Merkel puhui katolisessa akatemiassa Berliinissä tiistaina. Hän oli aikoinaan DDR:n kansalainen ja koulutukseltaan fyysikko. Tiistaina hän puhui kristillisestä ihmiskuvasta ja sen vaikutuksista käytän
Kathnewsin (katolisia uutisia) haastattelussa Riian kardinaali Pujats kertoo homoseksuaalisuuden ongelmasta. Hän kehottaa toimimaan tätä synnillistä käyttäytymistä vastaan. Ei ole kysymys vain seksuaa
Ruotsin radio lähetti sunnuntaina dokumentin, jossa kerrottiin ruotsalaisten homojen ja lesbojen taistelusta sairausluokitusta vastaan. Jo kahdeksan vuoden ajan he olivat yrittäneet saada muutosta sa
Napolin kaupungin taidemuseossa on esillä teos, jossa ristillä riippuva Jeesus on suojattu kondomin sisään. Teoksen on tehnyt taiteilija Sebastiano Deva. Katolinen pormestari vaatii teoksen välitöntä