Sveitsiin supervanhoillinen piispa
Juuri nimitetty uusi Churin piispa kuohuttaa mieliä kaikkialla Sveitsissä. Uusi piispa Vitus Huonder (65) sanoo, että homot ovat syntisiä ja harhapoluilla. Homorakkaus on syntiä – sen voi jokainen hom
Juuri nimitetty uusi Churin piispa kuohuttaa mieliä kaikkialla Sveitsissä. Uusi piispa Vitus Huonder (65) sanoo, että homot ovat syntisiä ja harhapoluilla. Homorakkaus on syntiä – sen voi jokainen hom
Istanbulin kuvernöörin aloitteesta on hmojärjestö Lambda joutumassa ensi viikolla oikeuteen, koska se on ilmoittanut edustavansa homoja, lesboja ja transihmisiä. Mikään järjestö ei saa toimia lain tai
APA The American Psychological Association, eli Amerikan psykologien järjestö alkaa työryhmässä tarkastella 10 vuotta sitten tehtyä päätöstään, jonka mukaan homoja ja lesboja ei tulisi hoitaa mielisai
John McCain on pyrkimässä republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Hänen kampanjassaan on ollut jo nyt ongelmia. Lisää tuli juuri äskettäin. Floridan kampanjan varajohtaja Bob Allen pidätettiin yleisest
Englantilainen Pink News kertoo tänään, että Tallinnan poliisilla on huono asenne Prideä kohtaan. Poliisissa esiintyy yhteistyöhaluttomuutta. Pride-kulkue on elokuun 11. päivänä, ja siihen on osalliss
Ensimmäinen urheilulehti on ilmestynyt. Se kertoo maailman urheilutapahtumista homo/lesbonäkökulmasta. Lehden nimi on "Sports Out Loud". Lehti taitaa olla hieman ns. elämäntapalehti, koska ensim
Virallisella poliisien kotisivulla Slovakiassa oli päiväkausia luettavissa vulgäärejä ja rasistisia vitsejä homoista, blondeista ja mustalaisista. Tv-asema TA-3 kiinnitti sisäministeriön huomiota as
Toissapäivänä yksi kovaäänisimmistä homo-oikeuksien vastustajista myönsi Washingtonissa, että hän on käyttänyt seuralaispalveluita seksuaalifantasioidensa tyydyttämiseen. Republikaaninen senaattori Da
Sveitsiläinen Blick-online kertoo jymyjutun Amerikasta. Fox newsin ohjelmassa ” O´Reilly Factor” kerrottiin, että pelkästään Washingtonissa on 150 jengiä, jotka terrorisoivat lapsia.
Advocate-lehti lähetetään tästä lähtien tilaajille ilman muovisuojusta. Tilaajat ovat saaneet päättää: muovissa vai ilman. Useimmat halusivat ilman. Nyt on postiljoonillekin luettavaa. Advocate-lehti
Amsterdamissa sellainen on ja vaikka se on hyvin huomaamaton, sitä vastaan on tehty monta tuhopolttoyritystä. Asiakkaat tuskin ovat muslimeja. Münchenin Pestalozzi-kadulla no 22:ssa avaut
Homoaktivistit Fort Lauderdalessa Floridassa ovat käynnistäneet kampanjan pormestariaan vastaan. Pormestarille lähetetään vessapaperirullia tai ainakin pari ruutua, jotta hän voisi niillä pyyhkiä miel
Saksalaine Queer.de kertoo, että YouTubesta löytyy yhä enemmän homojen loukkaamista ja kehotuksia väkivaltaan homoja kohtaan. Jutussa on YouTubesta otettu kuva. Mies juoksee Berliinin kad
Saksalainen miespariskunta kävi Budapestin Pridessä. Hiedän kimppuunsa hyökättiin juhlien jälkeen kotimatkalla. Tässä heidän tarinansa (hieman lyhennettynä) Olin ystäväni kanssa la
Pietarin kuvernööri Valentines Matvienko selvitteli lauantaina, miksi Pietariin suunniteltu gay-paraati piti kieltää. Hän saanoi, että se oli ”epätarkoituksenmukanen”. Se olisi herättänyt konflikteja
Torstaista sunnuntaihin liikkuu Antwerpenin kaduilla ja urheilupaikoilla tavallista enemmän homoja ja lesboja. Arviolta 3000 homo- ja lesbourheilijaa saapuu kaupunkiin Eurogameseihin. Yleisöä tulee ko
Sizzla ja Beenie Man taas Euroopassa Tällä kertaa nämä jamaikalaiset homovihamielisten laulujen reggae-tähdet esiintyvät Kölnissä viikonloppuna. Viime vuosina heidän Euroopankiertueensa o
DTM:n sisäänkäynnin toinen suuri sateenkaarilippu on jo yli kuukauden ollut kateissa. Mahdollisesti joku on tarvinnut sitä. Asiakkaat ovat harmissaan, koska kaksi lippua muodosti mahtavan sisäänkäynni
Poliisi kertoo, että noin 20 henkeä oli jo sytyttämässä molotovin cocktaileja, mutta poliisi esti räjäytykset. Pulloissa oli tiettävästi bensiiniä. Seitsemän hyökkääjää pidätettiin, heistä neljä oli a
Tiistaina 10.7.2007 saapuu Helsinkiin loistoristeilijä Le Diamant. Qlife-sivuston mukaan laivalla on 266 matkustajaa. Liava saapuu ennen seitsemää aamulla ja matkustajat liikkuvat kapungilla klo 7-17.
Tänään sunnuntaina, 8. heinäkuuta suora tv-lähetys Kölnistä alkaa klo 11.30 Suomen aikaa ja kestää 4 tuntia. Tv-lähetyksessä esitellään laajasti homo-alakulttuuria. Lähetyksen Internet-osoite on:
Taas yksi epätasa-arvouutinen Saksasta. Jouduin pari kertaa hieromaan silmiäni, kun en ollut uskoa tätä uutista. Kun heteropari menee Saksassa solmimaan avioliittoa, maksuksi on määrätty
Itävallan radiosta: Muutama päivä sitten Itävallan konservatiivisen kansanpuolueen ÖVP:n lakiasioista vastaava Heribert Donnerbauer ehdotti, että jos joku ”Second Life”-virtuaalimaailmass
Saksalainen räp-artisti G-Hot kehottaa laulussaan ”Keine Toleranz” väkivaltaan homoja kohtaan. Berliiniläinen naisräppäri teki rikosilmoituksen. Levy-yhtiö antoi G-Hotille potkut. Ilmoituksen poliis
Seitsenvuotias turkkilaissyntyinen koulupoika on on syyllistynyt Berliinissä tyttöjen seksuaaliseen ahdisteluun. Koulu lähetti pojan vanhemmille ilmoituksen, että Tarek-poika suljetaan pois luokasta.
Saksan Hessenin osavaltion kulttuuriministeri Karin Wolff on paljastanut seurustelevansa naisen kanssa jo puolen vuoden ajan. Hessen on Frankfurtin ympärillä oleva osavaltio. Karin Wolff on kristilli
Yksi Lontoon societeen erikoisimmista ihmisistä löytyi maanantaina kuolleena Lontoon asunnostaan. Hän oli kreivi Gottfried Bismarck (44). Kuolinvuoteen äärellä oli huumevälineitä. Luultavasti ylinanno
Huomattava amerikkalainen homoaktivisti on ilmoittanut muuttuneensa heteroksi. Michael Glatze perusti aikoinaan "Young Gay America"-ryhmän ja hän on tehnyt dokumenttifilmin nuorten homojen itsemurhist
David Ritcheson (†18) pahoinpideltiin vaikeasti noin vuosi sitten Teksasissa. Uusnatsit hyppivät päällä, polttivat hakaristejä hänen ihoonsa ja työnsivät sateenvarjon hänen peräänsä. Sisäelimet repeyt
Oliko viikonloppuna mitään uutisissa Madridin Europridestä? Osallistujia oli paikallisten tv-kanavien mukaan n. 1,5 - 2 miljoonaa. Tapahtuma sai paikanpäällä suunnattomasti mediahuomiota ja mm. Espanj