Tallinnan ensimmäinen joulun jumalanpalvelus sateenkaariväelle pidettiin eilen illalla X-baarin toisessa kerroksessa. Samaan aikaan baarissa oli Viron Gay-nuorten joulumarkkinat. Mielipidepalstoilla on ehditty jo paheksua homobaaria jumalanpalveluksen pitopaikkana. Perusajatus on kuitenkin tämä: Jumala tuli ihmisten keskuuteen siellä, missä ihmiset ovat ja sellaisena kuin ihmisetkin ovat. Hän löysi tien niiden luo, joita omasta mielestään paremmat ihmiset torjuivat ja halveksivat.
Tässä jumalanpalveuksen saarna, saarnan piti Heino Nurk:
Jostain syystä tänä vuonna mieleeni palasi lapsuuden jouluista sellainen tapaus, jolloin ensimmäistä kertaa elämässäni yritin piirtää enkeleitä. 1960-luvun keskipaikkeilla sen ajan oloissa ei ollut kovinkaan helppo löytää kuvia näistä taivaallisista sanansaattajista. Yhtä joululaulua kotona kuunnellessa heräsi halu kuulla niistä lisää ja kyselin asiaa vanhemmilta ja viisaammilta. Minulle sanottiin, että enkelit ovat kauniita ja täysin valkeissa vaatteissa ja niillä on siivet. Yritin tehdä paperille kuvaa sen tiedon pohjalta ja paperille hahmottui aika todellisen näköinen kuva kanoista. Niitä olin nähnyt naapurin pihassa kulkemassa ympäriinsä Ne olivat ainoat vitivalkoiset siivelliset, joita olin siihen mennessä elämässäni nähnyt.
Pettymys oli kuitenkin suuri ja mieli murheellinen, kun kävin näyttämässä kuvaa täyskasvuisille ihmisille. He vain alkoivat nauraa ja sanoivat, että olen erehtynyt. Ne eivät olleet enkeleitä vaan kanoja. Kukaan ei kuitenkaan selittänyt, millainen enkeli oikeasti kuvassa olisi. En päässyt perille siitä, mitä olin tehnyt väärin. Sitten yksi täti toi minulle kauniin eestinaikaisen kuvapostikortin, jossa oli kultahiuksinen, punaposkinen tyttö mekossaan. Tämä tyttö erosi naapurin tytöstä vain siinä, että sillä oli siivet selässä. Oli kuitenkin vaikea uskoa, että niillä voisi nousta ilmaan, sillä kanojenkaan siivet eivät kantaneet lentoon asti.
Se tapahtuma olisi painunut varmasti nopeasti unohduksiin, elleivät vanhemmat ihmiset olisi sitä toistuvasti uudelleen kertoneet. Olin heille monen naurun aihe, mutta itseäni se ei naurattanut. Muistan, miten silloin olisin halunnut muuttua näkymättömäksi tai tehdä ne puhujat mykiksi. Oli välillä se tunne, että pitäisi kutsua ne valkeat enkelit apuun. Enkelit voisivat lennättää kauas pois joko minut tai nämä minun häpäisijäni. Mutta niin kuin jo sanoin, epäilin syvästi niiden lentovoimaa enkä sen takia niitä omilla murheillani häirinnyt.
Jonkinlainen nolouden tunne sen välikohtauksen jälkeen kesti kauan, kunnes oivalsin: olin jo viisivuotiaana postmodernistinen mietiskelijä. En ollut tehnyt muuta kuin tulkinnut kuulemaani omien ajatusteni ja kokemusteni pohjalta.
Tämä ei varmasti ollut ainoa kerta minun tai muidenkaan ihmisten elämässä, kun omien ajatusten ja tunteiden takia muut ovat pakottaneet meidät tuntemaan häpeää. Meidän käsityksemme elämästä ja siitä, miten sitä ilmaisemme ja elämme, on monet kerrat julistettu vääräksi ja jopa rangaistavaksi. Valitettavasti se, mitä muut ihmiset meille tarjoavat, ei auta meitä eteenpäin siinä, millaisia olemme. Ne siivet, joita tarjotaan, eivät riitä kunnolliseen lentoon. Jos niitä kokeilemme, mätkähdämme heti takaisin maahan, vahingoitumme ja voimme jäädä ilman omaa, itse-elettyä elämää.
Valitettavasti meidän epäonnistumisemme seuraaminen ei estä hyväuskoisia, jotka haluavat auttaa, eikä pahantahtosia häpeä-leiman lyöjiä toistamasta ehdotuksiaan. Tuntuu, että he sitä tehdessään ovat kauhuissaan siitä, miten maailmassa mennään eri tavalla kuin mihin he ovat tottuneet. Koko maailma uhkaa hajota heidän päälleen ja heidän harsonhieno totuutensa hävittää heidät itsensä.
Sen tähden uskallan jatkuvasti kehottaa kuuntelemaan ja uskaltamaan ennen kaikkea sitä, mikä on meissä itsessämme on sisällä. Se voi saada meidät silmätysten suurten kysymysten kanssa ja aiheuttaa jännitteitä. Siinä ei tarvitse jatkuvasti miellyttää ihmisiä. Rakasta lähimmmäistäsi niin kuin itseäsi - siihen pystyy vain se, joka tietää, kuka hän itse on ja uskaltaa tunnustaa, mitä haluaa. Totuutta ei omista meistä kukaan yksin.
Siitä kertoo meille joulukertomus. Se on kertomus korkeimman totuuden ja rakkauden ilmestymisestä ihmisten maailmaan ihmisen muodossa. Marian poika Beetlehemin kaupungissa. Hän ei vaadi meiltä keneltäkään toisenlaisten vakaumusten, ehtojen tai tottumusten mukaan elämistä, vaan syntyy ihmisenä, jotta voisime elää totuudessa. Se tekee vapaaksi. Se voi pelästyttää, sillä se ei ole aina helppoa.
Älkää peljätkö, lausuivat enkelit jouluyönä paimenille. Sillä katsokaa, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle, että teille on tänä päivänä syntynyt Daavidin kaupungissa vapahtaja, joka on Jeesus Kristus. Tämänpäiväisen teeman ääressä voimmekin yhdessä taivaan joukkojen kanssa laulaa: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisten kesken.
Kuuntele