
Kokoomuksen puheenjohtajaksi Alexander Stubb
Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Alexander Stubb selkein äänin. Kokoomus valitsi itselleen puheenjohtajan puoluekokouksessaan Lahdessa.

Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Alexander Stubb selkein äänin. Kokoomus valitsi itselleen puheenjohtajan puoluekokouksessaan Lahdessa.

Kioskiketju kertoo tuovansa väriä kesäiseen katukuvaan kahvimukeilla, jotka sopivat kaikille, oli sitten samanlainen tai erilainen. Mukeina on "suvaitsevaisuusmukeja" neljän viikon ajan, 13.6.–10.7. Mukien kuviointina on sydämiä sateenkaaren väreissä.

Tanskassa hyväksytyn lain mukaan henkilön juridinen sukupuoli määräytyy jatkossa henkilön oman tahdon mukaisesti. Suomessa Amnesty International Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Seta ja Trasek vaativat vastaavaa uudistusta.

Israelin Tel Avivissa sunnuntaina 8. kesäkuuta käynnistynyt pride-viikko huipentui perjantaina 13. kesäkuuta järjestettyyn mittavaan paraatiin. Kulkueeseen osallistui arvioiden mukaan yli 100 000 ihmistä.

Lauantaina 14. kesäkuuta kello 21 Suomen aikaa käynnistyy Mr Gay Europe 2014 -finaali. Finalistien välinen mittelö on katsottavissa myös netin välityksellä.

Euroopassa on käynnistynyt solidaarisuuskampanja unkarilaisten kansalaisjärjestöjen puolesta. Unkarin hallitusta vaaditaan lopettamaan maan kansalaisjärjestöjen ahdistelu. Kampanjassa on mukana mm. ILGA Europe.

Hongkongin hallitus ei salli samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä Britannian konsulaatissa. Britannian viranomaiset ilmoittivat aiemmin, että Britannian kansalaiset ja heidän kumppaninsa voidaan vihkiä lähetystöissä homoavioliitot kieltävissä maissa

Pakasteruokajätti Findus on julkistanut Italiassa mainoksen, jossa nuori mies tulee kaapista ulos äidilleen.

Helsinki Pride 2014 -viikkoa vietetään 23. - 29. kesäkuuta. Näkyvin päivä on lauantai, jolloin järjestetään pride-kulkue ja puistojuhla, mutta erilaista ohjelmaa on joka päivä. Tapahtuman infotila on pride-viikon ajan Lasipalatsissa.
Facebookissa toimivan "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" -ryhmän TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä miehen ja naisen välinen avioliitto on laitettu vastakkain kaikkien muiden pari- tai monisuhdemuotojen kanssa. Kyselystä kertoi Yle.

Lauantaina Tampereella järjestetty Pirkanmaan priden "leimaudu yhdenvertaiseksi" -kulkue ja sen jälkeinen ulkoilmatapahtuma Laikunlavalla koettiin sadekuuroisessa säässä. Kulkueeseen osallistui joitakin satoja ihmisiä.
Puerto Ricon korkeimman oikeuden jäseneksi on nimitetty avoimesti lesbo lakinainen.

Kokoomuksen läheisjärjestöihin kuuluva Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary kannattaa ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin valitsemista kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Itävallan euroviisuvoittoon vienyt Thomas Neuwirthin drag-hahmo Conchita Wurst esiintyy 29. elokuuta Suomessa. Conchita Wurst nähdään elokuun lopussa järjestettävässä Serena Pop & Rock -tapahtumassa Espoossa.
Melia-hotellit ilmoitti peruuttavansa homofobisen seminaarin, joka oli tarkoitus järjestää sen tiloissa Madridissa.

Berliiniin suuntaava pride-kansa joutuu päättämään, mihin paraatiin ottaa osaa. Tarjolla on kolme eri paraatia. Ristiriidat hajottivat yhteisen pride-aatteen. Päivämäärä on yhteinen: 21.6.2014.

Kaikessa hiljaisuudessa Sovakia on tehnyt perustuslakimuutoksen, jolla avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi.

Miss Gay Finland valitaan ravintola dtm:ssä Helsinki Pride -viikolla 25. kesäkuuta. Kilpailuun ilmoittautuneista kahdeksan mittelee finaalissa kirkkaimmasta kruunusta. Järjestäjien mukaan tärkeintä ei kuitenkaan ole voitto, vaan yhteisöllinen hauskanpito.

Homopoliisien vuosikokous Berliinissä 18.-21. kesäkuuta osuu huonoon aikaan. Jalkapallon MM-kisojen vuoksi ainakin Saksassa poliisien lomat on peruutettu.

Sateenkaariperheet, Seta, Ihmisoikeusliitto, Naisasialiitto Unioni, Regnbågsankan ja HeSeta järjestävät maanantaina 2.6. kello 17 mielenosoituksen sateenkaariperheiden lasten oikeusturvan puolesta Helsingissä oikeusministeriön edessä, Esplanadin puistossa

Mr. Gay Finland -kilpailun finaali järjestetään Helsinki Pride -viikolla torstaina 26.6.2014 ravintola dtm:ssä. Kilpailussa mitteleen kymmenen finalistia.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Sateenkaariperheet ja Väestöliitto vaativat hallitusta huolehtimaan kaikkien lasten oikeusturvan ja hyvinvoinnin edistämisestä. Järjestöt järjestävät maanantaina mielenilmauksen Helsingissä.

Stormé DeLarverie, hlbti-liikkeen pioneeri, aktivisti ja dragking, on kuollut viikko sitten lauantaina 93 vuoden ikäisenä New Yorkissa. Häntä on verrattu yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusliikkeen äitihahmoon, Rosa Parksiin.

Viikko sitten Unkarissa pääministeri Viktor Orbanin kulttuurivaltuutettu esiintyi kristillisillä teatteripäivillä. Puheessaan hän syytti, että homolobby on vallannut oopperan, elokuvan ja teatterikoulun. Hän vaati: homot ulos teatterista
Kyproksen pääkaupungissa järjestettiin eilen maan ensimmäinen gay pride-marssi.
Poliisi hajotti Moskovassa hltbi-mielenilmauksen lauantaina. Kaksi mielenilmaukseen osallistunutta pidätettiin. Lauantaina 31.5. oli alkuaan määrä järjestää Moskovan pride, mutta viranomaiset eivät sallineet sitä.

Televisiokanava ABC testasi "What Would You Do?" -ohjelmassaan ihmisten reaktioita homoparin hellyydenosoituksiin.

Tallinnassa järjestetään OMA Festival -niminen pride-tapahtuma 2. - 8. kesäkuuta. Tallinnassa ei järjestetä pride-kulkuetta, vaan lauantaina 7.6. on ulkoilmakonsertti. Baltic Pride järjestetään vuorovuosin Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Kanadaa Sotshin talviolympialaisissa edustanut John Fennell tuli kaapista lehtihaastattelussa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö Setan perustamispäivästä tulee torstaina 29.5. kuluneeksi 40 vuotta. Perustavassa kokouksessa paikalla 14 ihmistä. Järjestön nimi oli aiemmin Seksuaalinen tasavertaisuus Seta.