Tel Aviv juhli Pride 2014 -tapahtumassa

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 6
Israelin Tel Avivissa järjestettin pride-kulkue perjantaina 13. kesäkuuta 2014 (kuva: Ismo Kyllönen)

Israelin Tel Avivissa sunnuntaina 8. kesäkuuta käynnistynyt pride-viikko huipentui perjantaina 13. kesäkuuta järjestettyyn mittavaan paraatiin.

- Pride-tori oli kokoontumispaikkana toimineessa Me'ir -puistossa ennen kulkuetta, ja paikalla oli drag show -esityksiä koko aamun, kertoo paikalla ollut Ismo Kyllönen.

Kulkueeseen osallistui arvioiden mukaan yli 100 000 ihmistä.

- Kulkue lähti liikkeelle kello 13 ja kesti kokonaisuudessaan reitin varrelta mukaan tulleine osallistujineen noin kaksi ja puoli tuntia. Lämpöä oli 28 astetta, ja viilennystä tarjosivat kerrostalojen parvekkeilta kulkueen joukkoon heitetyt vesisangolliset ja vesitykkien roiskeet. Kulkue päättyi rannalla järjestettyihin päiväbileisiin, kuvaili Kyllönen.

Kello 15 käynnistynyt rantatapahtuma jatkui auringonlaskuun asti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pride-viikon päätöspäivä on sunnuntai 14. kesäkuuta.

Esimerkiksi USA:n ja Britannian lähetystöt ovat liputtaneet sateenkaarilipuilla pride-tapahtuman kunniaksi. Sateenkaaren värit ovat olleet edustettuna myös Tel Avivin kaupungintalolla.

Pääkaupunki Jerusalemin katsotaan olevan huomattavasti Välimeren rannalla sijaitsevaa noin 400 000 asukkaan Tel Avivia vanhoillisempi. Myös Jerusalemissa on järjestetty pride-tapahtumia, mutta ne ovat olleet mittasuhteiltaan merkittävästi vaatimattomampia.
Kaikkiaan Tel Avivin seudulla asuu lähes 4 miljoonaa ihmistä, ja sitä pidetään Israelin kulttuuri-, sivistys- ja liike-elämän keskuksena. Tel Avivissa pride-tapahtumia on järjestetty kaupungin suojeluksessa vuodesta 1998. Tel Avivissa paljastettiin perjantaina 10. tammikuuta 2014 holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistomerkki.

Israelissa homoseksuaaliset suhteet lakkasivat olemasta rangaistavia vuonna 1988. Maassa samaa sukupuolta olevien parien yhteiselämää ja sateenkaariperheiden asemaa on turvattu lainsäädännöllä. Maassa on käyty keskustelua samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimisestä, mutta toistaiseksi asia ei ole edistynyt. Israelissa ei tunneta siviilivihkimistä. Ulkomailla solmitut samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset avioliitot ja rekisteröidyt parisuhteet saavat tunnustuksen myös Israelissa.

Pride-viikolla katujen varsilla on liehunut sateenkaarilippuja (kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)
Myös Suomi oli edustettuna kulkueessa. (kuva: Ismo Kyllönen)
(kuva: Ismo Kyllönen)

6 kommenttia

  • 1 / 6
  • ERKKI - VAASA
  • 13.6.2014, 22.37
Ainakin tässä suhteessa Israel näyttää oivallista esimerkkiä vanhoillisille, HLBT - väkeen paikoin hyvinkin vihamielisille naapurimailleen.
Hyvä Israel!
Näyttää se esimerkkiä Suomellekin.