Berliinin CSD-paraati tänä vuonna kolmena eri versiona

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
Perinteinen CSD-paraati lähtee Kurfürstendammilta ja saapuu Nollendorfplatzille tätä katua pitkin.

Berliiniin suuntaava pride-kansa joutuu päättämään, mihin paraatiin ottaa osaa. Tarjolla on kolme eri paraatia. Ristiriidat hajottivat yhteisen pride-aatteen. Päivämäärä on yhteinen: 21.6.2014.

Tammikuun lopussa paraatia järjestävän yhdistyksen Berliner CSD e.V:n kokouksessa esiteltiin tulevaisuuden suunnitelmat: CSD-nimi muutetaan Stonewall Paradeksi, ja jatkossa siinä on enemmän politiikkaa ja vähemmän biletystä.


CSD tarkoittaa samaa kuin muualla Euroopassa 'pride-paraati'. CSD tulee sanoista Christopher Street Day. Vuonna 1969 New Yorkin West Villagen kaupunginosassa homot, lesbot ja erityisesti transihmiset olivat täysin kyllästyneitä poliisin jatkuviin aggressiivisiin ratsioihin homobaareissa. Alkoi vastarinta, jossa katutaistelut kestivät kolme päivää. Tapahtumien keskipisteenä oli Christopher Street -katu ja Stonewall Inn -baari. Se oli alku modernille homoliikkeelle.

Berliinin CSD-järjestön jäsenkokouksen jälkeen tammikuussa CSD:n toiminnanjohtaja kertoi medialle, että paraatin nimi muuttuu, tosin ei ihan vielä virallisesti. Syynä on se, että CSD on maailmalla nimilyhenteenä outo, ja muissa maissa käytetään pääasiassa pride-nimeä. Samalla kun nimi muuttuu, tapahtumasta halutaan poliittisesti "taistelevampi". Poliittinen sanoma on saatava paremmin esiin. Edellisinä vuosina juhliminen on noussut pääasiaksi, eikä ole muistettu, että syrjintä on edelleen täyttä todellisuutta myös Saksassa. Angela Merkelin ja kristillisdemokraattien kanssa on tasa-arvo-ongelmia ja Venäjällä tilanne on kammottava. Tulevan kesän paraatin mottona tulisi olemaan „Back to the Roots“ (takaisin juurille). Siitä alkoi monipolvinen CSD-riita.


Tämä alkuperäinen paraati kulkee klo 12 jälkeen Kurfürstendammilta Wittembergplatzin ja Nollendorfplatzin kautta Siegessäulelle. Nimi on säilynyt entisenä: CSD. Motto näyttää nyt olevan: "HLBTI-oikeudet ovat ihmisoikeuksia". Tällä kertaa ei päästä Brandenburgin portille, koska samana iltana Saksa pelaa jalkapalloa, ja aukio on varattu pallofaneille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Mutta muitakin pride-järjestäjiä löytyi. Kilpaileva paraati johdetaan Ugandan, Sambian ja Venäjän suurlähetystöjen edestä. Se kulkee holokausti-muistomerkin ohi, ja matkan varrella on Intian, Turkin, Saudi-Arabian, Mexikon, Maltan ja Bahrainin lähetystöt. Lisäksi marssitaan kristillisdemokraattien eli CDU:n päämajan ohi ja päädytään Lützowplatzille (seuraava metroasena Nollendorfplatzin jälkeen). Monet poliittiset puolueet, suuret järjestöt ja aids-tukikeskus ovat ilmoittaneet osallistuvansa tähän marssiin. Ylipormestari Wowereit on lähettänyt tälle marssille tervehdyksensä. Lähtöpiste klo 12 on Ugandan suurlähetystön edessä Axel-Springer-Straßella. Loppukommunikea luetaan Nollendorfplatzilla.

Kolmas CSD-marssi, ns. transgenialer CSD:n jälkeläinen, nykynimeltään ehkä CSD in Kreuzberg 2014, lähtee klo 16 Oranienplatzilta ja päättyy Frankfurter Torille. Se lienee jonkinlainen queer-csd.


Nyt voi valita CSD-paraatin makunsa mukaan. Kaikki lähti liikkeelle vaatimuksesta saada lisää politiikkaa CSD-tapahtumiin.

Perinteinen CSD-paraati Berliinissä: alkaa Kurfürstendammilta ja päättyy Siegessäulelle.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!