Pete Buttigieg Yhdysvaltain uusi liikenneministeri

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2
Pete Buttigieg (kuva: South Bend, Indiana)

Aiemmin Pormestari Petenä tunnettu Pete Buttigieg on Yhdysvaltain uusi liikenneministeri. Senaatti vahvisti nimityksen tiistaina odotetusti äänin 86-13. 

Asiasta kertoo esimerkiksi NBC.

Presidentti Joe Bidenin ehdokkaana tehtävään ollut Buttigieg on ensimmäinen avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva senaatin vahvistama kabinetin jäsen.

Buttigiegilla odotetaan olevan merkittävä rooli Bidenin kaavailemien laajojen ilmasto- ja  infrastruktuurihankkeiden parissa. Näihin kuuluu tiestön ja siltojen parantaminen, päästöttömän joukkoliikenteen edistäminen sekä latausasemaverkoston toteuttaminen sähköautoille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

India South Bendin pormestarina Indianan osavaltiossa 2012-2020 toiminut Buttigieg oli ehdolla demokraattien esivaaleissa puolueen presidenttiehdokkaaksi. Maltillista linjaa edustava vuonna 1982 syntynyt Buttigieg kuitenkin luopui ehdokkuudestaan ja alkoi tukea Bideniä.

Buttigieg on valmistunut Harvardin yliopistosta ja hän on Afganistanin sodan veteraani. Hän elää avioliitossa Chasten Buttigiegin kanssa. Pari avioitui vuonna 2018.

2 kommenttia

Seurasin keskustelua, jossa Buttigiegin nimitystä pidetään valitettavana, koska hän ei ole politiikkansa puolesta oikeanlainen homomies edustamaan nk. LGBTQ-yhteisöä. Jotkut keskustelijoista ovat kuitenkin samalla sitä mieltä, että ensimmäinen avoimesti biseksuaalinen naissenaattori, Kyrsten Sinema, sopii tähän rooliin, vaikka hän kannattaa mm. asekauppaa Saudi-Arabian kanssa. Buttigiegin kohdalla vähäisemmätkin poliittiset synnit käännetään sen sijaan häntä vastaan ja yhdistetään oudosti hänen homoseksuaalisuuteensa: privileged white gay man.

Tarkemmin katsoen Buttigiegia siis vastustetaan hänen homoutensa takia, eikä sen, millaista politiikkaa hän tekee. Monet amerikkalaiset kommentoijat ovat huomauttaneet, että Buttigiegin saamassa vastaanotossa näkyy jyrkkä muutos, joka on tapahtunut edistyksellisen vasemmiston suhtautumisessa homomiehiin viimeisten kymmenen vuoden aikana. Osa nykyvasemmistosta on päättänyt, että homomiehet eivät ole syrjintää tai ennakkoluuloja kohtaava vähemmistö, vaan vapaata riistaa henkilökohtaisuuksiin ja jopa seksuaaliseen suuntautumiseen menevälle retostelulle. Homomiehet ovat menneet pois identiteettipolitiikan muodista.
Edelliseen ohuesti liittyen on tietyn (vasemmalle kallellaan olevan) poliittisen aktivismin piirissä harrastettu itsevaltaisista pyrkimyksistään tunnettujen johtajien käsittelyä siten, että näiden henkilöä pyritty häpäisemään kuvaamalla nämä feminiinisinä ja usein homoseksuaalisina hahmoina, eräänlaisina "miehimyksinä". Esimerkiksi Venäjän Putin, Pohjois-Korean Kim Jong-un, Brasilian Bolsonaro sekä Yhdysvaltojen Trump on pyritty tällä tavoin esittämään esimerkiksi pilakuvissa epämiehenä. Kyse on kaiketi jonkinlaisesta feministisestä vastaiskusta "toksiselle miehisyydelle". En oikein pidä moisesta signaloinnista, joka lopulta paljastaa tällaisia keinoja käyttävän omat asenteet.

***

Buttigiegin presidenttikampanjan aikana keskustelua herätti erityisesti se, että hänen mielestään vankilaan tuomituille ei kuulu oikeus äänestää vaaleissa.