Giacomo Puccini: Madama Butterfly
San Francisco Opera
4.6.06
Henkilöt:
Cio-Cio-San: Patricia Racette
Suzuki: Zheng Cao
B.F. Pinkerton : Franco Farina
Sharpless : Philip Joll
Goro : Steven Cole
Prinssi Yamadori : Morgan Smith
+ kuoro
Musiikin johto: Donald Runnicles
Ohjaus: Ron Daniels
Näyttämötoteutus: Michael Yeargan
San Franciscon ooppera on yksi Pohjois-Amerikan johtavia taloja. Ooppera toimii ns. stagione-järjestelmässä eli ohjelmistossa on vain yksi tai muutama
ooppera kerrallaan. Ooppera ei myöskään ole ympärivuotinen, vaan kausi keskittyy syksyn pääkauteen sekä lyhyeen alkukesän kauteen. Vierailemani tuotanto
oli Puccinin Madama Butterfly. Madama Butterfly on varsin kuulijaystävällinen ooppera melodioidensa ja vetävän juonensa takia, ja talo olikin täysi.
Sivuroolit ovat Madama Butterflyssa kiittämätöntä laulettavaa, Pinkertonia lukuun ottamatta kukaan ei edes saa kokonaista aariaa. Roolit olivat kuitenkin
pätevästi miehitettyjä, vaikka vaikutelma jäi monista laulajista aika pliisuksi. Philip Joll oli Sharplessina ihan OK, vaikka ei tarjonnutkaan kovin
kummoista äänellistä eikä näyttämöllistä esitystä.
Franco Farina lauloi Pinkertonin roolin. Hänestä ei pidetä kovinkaan paljoa monissa taloissa, mitä en itse täysin ymmärrä - onhan miehellä lirico-spintoksi
ihan riittävä äänimateriaali, vaikka ei missään tapauksessa pääsekään nykyistenkään tähtitenoreiden tasolle. Näyttelijäntaitoja voisi myös vielä hioa, nyt
Pinkerton jää aika puisevaksi. Ainoastaan "Addio fiorito asil":iin löytyy hiukan yritystä, muuten Farina selviää esittämällä lähinnä itseään - tavallista
amerikkalaismiestä. Suzukia laulanut Zheng Cao yllätti ennen kaikkea näyttelijänä, hänen intensiteettinsä Madama Butterflyn asialleen omistautuneena
palvelijana oli aivan toisella tasolla kuin muiden.
Tosin kovin hyvin eivät asiat ole silloin, jos Suzuki on traagisuudessaan Madama Butterflyn vakuuttavin hahmo. Viime kädessähän kaikki Madama Butterfly -tuotannot
nousevat tai kaatuvat itse Butterflyn myötä. Patricia Racette on aiemmin laulanut Puccinin lyyrisempiä rooleja (mm. Liu, Mimi ja Musetta), ja selkeästi
huomasi, kuinka Racettelta loppui virta kesken Butterflyn keskivertoa raskaammassa roolissa. "Un bel dì" meni rutiinilla ilman sen kummempaa vaikutelmaa
siitä, uskooko Butterfly todellakin Pinkertonin palaavan. Yksi hyvän Butterflyn keskeisistä ominaisuuksista on se, kuinka hyvin hän onnistuu itkettämään
yleisöä, koska Puccini tarjoaa siihen kyllä kaikki eväät. Nyt itseä sai kyllä hiukan psyykata eläytymään Butterfly-paran kovaan kohtaloon. Tosin takanani
istuneet teinitytöt kyynelehtivät kuin vesiputoukset, joten ehkä vika oli minussa.
Donald Runnicles johti pätevästi, vaikka mieleen ei jäänytkään mitään erityistä - tässä tuotannossa pääpaino on laulajilla. Oopperan orkesteri on kuitenkin
varsin korkeatasoinen.
Itse toteutus oli varsin perinteinen, vaikka yritystä oli tuoda erityistä Japani-henkisyyttä kabuki-teatterin keinoin (esim. näyttämöavustajat oli puettu
mustiin). Muuten tuotanto oli aika perus-Butterfly normaaleine japanilaishenkisine puvustuksineen. Henkilöohjaukseen ei ollut kiinnitetty riittävästi huomiota;
nyt laulajat olivat aika tavalla libreton armolla yrittämättä ottaa hahmoista sen enempiä irti, puhumattakaan mistään kriittisemmästä otteesta.
Amerikkalaiseen tapaan aplodit olivat intensiiviset mutta lyhyet. Samaan tapaan (tuntemattomienkin) vieruskavereiden kanssa hölistiin myös kaikkea satunnaista -
viereeni osui paikallinen oopperan kanta-asiakas, vanhempi rouvashenkilö, jonka kanssa haukuttiin railakkaasti nykyoopperaa, vertailtiin laulajakokemuksia
ja keskusteltiin oopperan uudesta johdosta. Kävi ilmi, että oopperan uusi johtaja, David Gockley, oli odotettu ja toivottu, koska edellinen johto suosi
kuuleman mukaan liikaa eurooppalaisia avantgarde-ohjauksia. Yleisesti voi sanoa, että San Franciscon vierailuihin kannattaa sisällyttää käynti oopperassa,
jos sattuu osumaan kaupunkiin sesongin aikaan.
-Bertarido