Amerikkalainen sopraano Renee Fleming on hallinnut sopraanotaivaan kirkkaimpana tähtenä 90-luvun puolivälistä alkaen. Hänen repertuaariinsa kuuluu tällä hetkellä yli viisikymmentä roolia, jotka vaihtelevat aina barokkioopperasta (Händel: Rodelinda, Alcina) nykymusiikkiin (Floyd: Susanna, Previn: Blanche/Streetcar Named Desire). Fleming on ollut ahkera levyttäjä uransa alkupuolelta asti ja hän onkin ollut Deccan ykköstähtiä jo pitkään. Hän aloitti levytysuransa Deccalle levyllä Mozart-aarioita (1996), joka sai lämpimän vastaanoton. Levyt Signatures/Great Opera Scenes (1997) ja itsetietoisesti nimetty Beautiful Voice (1998) kiinnittivät Flemingin oopperamaailman huipulle. Suosiota jatkoi levy Renee Fleming (2000).
Richard Straussin levyttäjänä Fleming on kunnostautunut useaan otteeseen: levy Strauss Heroines (1999) on Strauss-laulun riemuvoitto, ehkä parhaita itsensä Elisabeth Schwarzkopfin jälkeen, ja Neljän viimeisen laulun (1996) levytys erottuu edukseen. Myös Jean-Yves Thibaudet'n kanssa yhteistyönä työstetty Night Songs -liedkokoelma (2001) vahvistaa Flemingin asemaa johtavana sopraanona tässä ohjelmistossa.
Kuitenkin Flemingin myöhemmät levyt ovat olleet varsin epätasaisia; Bel Canto (2002) oli kiistanalainen siitäkin huolimatta, että Fleming itse asiassa on esittänyt oopperalavalla monia bel canto -rooleja (esim. Donizettin Lucrezia Borgian ja Rosmonda Regina d'Inghilterran nimiroolit, Rossinin Armidan nimirooli, Bellinin Il Piratan Imogene). Hänen Händel-levynsä (2004) ei herättänyt varauksetonta ihastusta ja Sacred Songs (2005) oli aivan liian siirappinen monen makuun. Bryn Terfelin ja Flemingin yhteistä musikaalilevyä (Under the Stars, 2003) on pidetty lähinnä Terfelin riemuvoittona. Jazzahtava crossover-levy Haunted Heart (2005) oli monen klassisen musiikin ystävälle turhan kaukana ja Brad Mehldaun laulut (2006) ovat lähinnä kuriositeetti Flemingin ohjelmassa.
Uusin levy, Homage - Age of the Diva, on kunnianosoitus edellisten sukupolvien suurille diivoille. Idea ei ole uusi: Fleming seuraa Joan Sutherlandin jalanjälkiä siinä, että yksi Sutherlandin parhaista levyistä (The Art of the Prima Donna, 1960) on myös kunnianosoitus aiemmille diivoille. Erityistä huomiota saa englantilainen Mary Garden, mutta mm. Geraldine Farrar, Lotte Lehmann, Maria Jeritza yms. saavat myös osansa.
Levy on piristävä yllätys: Fleming luopuu kokonaan siirapista monissa ohjelmavalinnoissaan. Tilalle ovat tulleet hänen ydinosaamistaan edustavat saksalaiset säveltäjät Korngold ja Strauss. Valikoimat Korngoldin oopperoista (Die Kathrin: "Ich soll ihn niemals, niemals mehr sehn" ja Das Wunder der Heliane: "Ich ging zu ihm") muistuttavat paljon jo Beautiful Voicella ollutta mainiota aariaa Korngoldin oopperasta Die Tote Stadt ("Glück das mir verblieb") ja ovat levyn ehdottomia kohokohtia kuten myös kohtaus Straussin oopperasta Die Liebe der Danae "Wie umgibst du mich mit Frieden". Näissä Flemingin lyyrinen instrumentti pääsee täysin oikeuksiinsa ihanteellisena kevyemmän saksalaisen ohjelmiston tulkkina.
Ranskalainen ooppera on edustettuna Massenet'n oopperalla Cléopâtre ("J'ai versé le poison dans cette coupe d'or") ja Gounod'n oopperalla Mireille ("O légère hirondelle"). Massenet-kohtaus on ehdotonta huippua, mutta vaikka Mireille'n rooli sopiikin Flemingille, ei aaria välttämättä edusta Flemingin ydinosaamista nopeine koloratuureineen.
Slaavilaista oopperaa on ilahduttavasti mukana usean säveltäjän voimin, eivätkä valinnat ole tyypillisiä. Sinänsä slaavilainen ooppera ei ole Flemingin repertuaarissa uutta: hän on levyttänyt Dvořakin Rusalkan nimiroolin ja soololevyilläkin on kohtauksia (mm. kirjekohtaus Jevgeni Oneginista). Janacekin Jenufa:sta on valittu toisen näytöksen kohtaus ("Mamicko, mam tezkou hlavu"), johon Fleming saa uskomattoman tunnelatauksen - Fleming päihittää tässä oman kotoisen Karita Mattilamme, jolla on toki enemmän raakaa voimaa Jenufana mutta tulkintana Flemingin on ylivertainen. Smetana ja Rimski-Korsakov ovat minulle oopperasäveltäjinä uusia tuttavuuksia - ilahduttavasti kohtaukset Smetanan oopperasta Dalibor ("Dobrá! Já mu je dám") sekä Rimski-Korsakovin oopperasta Servilia ("Tsveti moi") osoittavat, että he kuuluvat slaavilaisen oopperan tulkkeina Tsaikovskin ja Mussorgskin rinnalle. Tsaikovskilta on mukana aaria Venäjälläkin harvoin kuullusta oopperasta Oprichnik ("Pochudilis mne budto golosa").
Levyn heikoimmat lenkit ovat vanhat sotaratsut "Vissi d'arte" (Tosca) ja "Tacea la notte placida" (Il Trovatore), joihin Flemingillä ei ole mitään uutta sanottavaa, vaikka kappaleet onkin sinänsä laulettu kauniisti. Myöskään "Poveri fiori" Adriana Lecouvreur:stä ei nouse tavallisen verismopaatoksen yläpuolelle.
Summa summarum: Flemingin kunnianosoitus kuuluisille diivoille palauttaa Flemingin oopperadiivojen huipulle parin tyylillisen notkahduksen jälkeen. Kaikki Fleming-fanit hankkinevat levyn muutenkin, suositellaan hyvin vahvasti kaikille oopperan ystäville.