On totuttu ajattelemaan, että homoliike syntyi New Yorkin kesän 1969 tapahtumien jälkeen. Euroopassa homoliike alkoi tasan 150 vuotta sitten, kun Karl Heinz Ulrichs vaati 29.8.1867 Saksan juristipäivillä homoseksuaalisuuden rangaistavuuden poistamista.
Münchenissä 1867 pidetyille juristipäiville osallistui yli 500 saksankielisen alueen lainoppinutta. Tapahtuman pitopaikka oli Odeonissa, Münchenin keskusta-alueella.
Ulrichsin julkisesti esitetty vaatimus oli ennenkuulumaton. Kukaan ei aikaisemmin ollut uskaltanut lausua tällaista asiaa ääneen. Se ei kuitenkaan johtanut toivottuun suuntaan, vaan neljä vuotta myöhemmin yhtenäistyvän Saksan rikoslakiin kirjoitettiin ns. homopykälä 175, jolla homosuhteet kiellettiin. Pykälä 175 oli voimassa vuoteen 1994 saakka. Nyt sen lain perusteella vangituille maksetaan vahingonkorvausta.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
Ulrichs (1825-1895) oli varatuomari Hannoverista. Hän yritti toimia monin tavoin aktivistina ja teoreetikkona. Hän mm. yritti perustaa lehden ja järjestön homoseksuaalisille ihmisille ( hän käytti homoista nimeä Urning). Hän oli jo nuorempana menettänyt opiskelupaikkansa ”luonnottoman hekuman” vuoksi. Myöhemmin hän sai virkakiellon, kun hänen homoseksuaalisuutensa tuli laajemmin tietoon. Vasta 30 vuotta myöhemmin, pian hänen kuolemansa jälkeen toukokuun 15. päivänä 1897 saksalainen Magnus Hirschfeld perusti ns. tieteellis-humanitaarisen komitean, joka oli käytännössä homojen vapauttamista ajava liike. Kun Berliinissä kesällä 1997 järjestettiin suuri näyttely ”Sata vuotta homoliikettä”, siinä homoliikkeen alkupisteeksi määriteltiin Hirschfeldin perustama tieteellis-humanitaarinen komitea.
Ulrichsin toiminnan muistoksi oli lauantaina Münchenissä juhlatapahtuma. Saksan posti oli valmistanut erityisen leiman, jolla leimattiin tuon päivän posti.
Vuonna 1997 Berliinissä oli laaja näyttely: 100 vuotta homoliikettä. Alku laskettiin Hirschfeldin perustaman järjestön perustamisesta 1897.Odeon-aukion varrella on mm. konserttisaleja ja kuuluisat leijonat, joiden äärellä Hitler poseerasi ennen valtaantuloaan. Konsertti- ja tanssiaissali, joka rakennettiin 1820-luvulla, oli Münchenin kulttuurielämän tärkeä tapahtumapaikka. Sali tuhoutui pommituksissa huhtikuussa 1944. Kun talo rakennettiin uudelleen 1952, se muutettiin Baijerin sisäministeriön taloksi ja konserttisali katosi. Menneellä viikolla järjestettiin opastettu kiertokävely homoliikkeen alkupaikoille. Kuva on paperiesitteen etusivusta.
New Yorkin vuoden 1969 tapahtumia pidetään nykyaikaisen pride-liikkeen syntynä.
Toisinaan kuulee kritiikkiä siitä, että ennen Stonewall Inn -baarin tapahtumia (Euroopassa) tapahtunut kehitys unohdettaisiin. On kuitenkin kyse tavallaan kahdesta eri asiasta; ns. sivistyneistön piirissä kuplineista ajatuksista ja ns. ruohonjuuritason ihmisten ryhtymisestä toimimaan.
Vaikka tuossa varhaiskehityksessä syntyneiden ajatusten perusteella joissain maissa lainsäädäntö liberalisoitui jo 1900-luvun alkupuolella (ja joissain maissa esimerkiksi homoseksuaaliset suhteet eivät ole olleetkaan lailla kiellettyjä), eivät kansan syvissä riveissä asenteet juuri parantuneet, eikä yleinen ymmärrys seksuaalivähemmistöistä juuri päässyt kasvamaan. Varhaishistorialla oli kuitenkin vaikutusta 1960-luvun yleisen vapautumisen yhteydessä, niin Euroopassa kuin nykyaikaisen pride-liikkeen syntysijoilla USA:ssakin.
Tapahtumat vuonna 1969 Stonewall Inn -baarilla johtivat järjestäytyneempään ruohonjuuritason hlbti-aktivismiin, joka samalla laajeni poliittisesti vaikuttavaksi voimaksi. Juuri tuo ruohonjuuritason aktivismi on tuonut hlbti-vähemmisstöt julkiseen tilaan - niin sen syntysijoilla USA:ssa kuin muuallakin maailmassa.
Näin tapahtui myös Suomessa, kun Seta tuli kaapista 1970-luvun puolivälissä. Ensimmäisen kerran Suomessakin tultiin yhdenvertaisuutta vaatimaan ulkoilmaan, siis julkiseen tilaan, Stonewall Inn -baarin tapahtumien innoittamalla tavalla. Tempaus edusti luonteeltaan nimenomaan USA:ssa syntynyttä nykyaikaista pride-liikettä. Toden teolla laajemmin ruohonjuuritason näkyvä aktivismi rantautui Suomeen vasta paljon sitäkin myöhemmin, ja vasta se synnytti todellisen koko yhteiskunnan läpäisseen asennemuutoksen ja asialliseen käsitykseen pohjautuvan tietouden hlbti-vähemmistöjen olemassaolosta. Siinä välissä oli ehtinyt olla aids-kriisikin, joka kyllä lisäsi tietoisuutta homojen olemassaolosta, mutta samalla löi leiman. Vasta oikeastaan 1990-luvun loppua ja vuosituhannen vaihteen jälkeisiä vuosia voi Suomessa pitää laajemman ruohonjuuritason hlbti-aktivismin syntyaikana.
Ilmapiirin muuttuminen hlbti-vähemmistöille suopeammaksi on nimenomaan nykyaikaisen pride-liikkeen ansiota - toki tukenaan sitä edeltävänä aikana syntyneet ajatukset ja 1900-luvun loppupuoliskolla voimistunut yleinen (seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuten liittynyt) vapautusmiskehitys.
Homoliike käskee tuhoamaan toisinajattelijat! - tai niin ainakin "homoliike" haulla tulee. Karl Heinz Ulrichs oli esityksineen varhainen, tosin sematiikka oli vielä jossain uraniaalisessa rakkauskäsitteessä..
Homoliikeen pioneeri lienee kuitenkin Magnus Hirschfeld instituutteineen. Hän lanseerasi myös termin rasismi, oikeistopopulistit huomio! Katse vasempaan päin..
