Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Kävinpäs eilen kirjoittamassa vuokrasopimuksen, jihuu. Nyt lähden viemään asumislisä-hakemuksen neljäksi kelaan.:)

Kaikki sukulaiset on soitellu ympäri viikkoa ja onnitellu ja huokaillu helpotuksesta ja tarjonneet tavaroitaan ja apuaan ym ym. Ihanaa. Miten miusta tuntuu, etten ole edes tienny et miulla on näin paljon sukulaisia?;D

Ensviikon perjantaina kulta lupasi lähteä miun kanssa penkomaan isän vaimon vanhempien varastoa - isi ja L-vaimo ovat vieneet sinne joskus tavaroitaan ja L:n äiti pitää kirpputoria, joten siellä pitäisi olla tavaraa tuhatmääriin asti.

Miun toinen mummi soitti eilen, olin ihan yllättynyt, kun ei me koskaan olla ikinä yhteyksissä, ainoastaan jos olen Rovaniemellä käymässä niin käyn tervehtimässä häntä. Mutta siis yleisesti, ei koskaan soitella tai kirjoitella tms. toisillemme. Hänellä on pari kirpputoria lapissa ja lupasi tuoda minulle pari avaamatonta pakettia lakanoita ja pyyhkeitä + yhden upouuden käytävä maton. Ja jos, huom jos, tulevat pakettiautolla sunnuntaiksi pikkusiskoni rippijuhliin niin tuopi huonekaluja. Ihan uskomattoman ihanan huomaavaista!:)

Äiti on päättänyt, että hakee sunnuntaiaamuna Nurmijärveltä kissanpennun.O_o
En sano mitään. Mutta menen kyllä mukaan pentua hakemaan. Eläinvauvaset on niiiin ihania, saanpahan hetken nauttia siitä minäkin. Tai sitten pidempään. Juu. En sano mitään.
*pieni huokaus ja pään pudistus*

Sunnuntaina neljältä pikkusiskoni konfirmaatio, voi, se on jo niiiin iso tyttö.:')
Koska se niin isoksi kasvoi?
Pyysi, että minä menisin sitten siunaamaan hänet, kun hänen kummitätinsä ei pääse tulemaan.:)

Tällaisia kuulumisia miulla nyt. En ehdi kirjoittaa pidemmin, tarkemmin, kaikkea mitä haluaisin.

Kiire sinne kelaan.

Hyvää, parasta ja säätiedotuksen mukaan hiukan sateista viikonloppua kaikille!

Kävin hyppytunnilla hoitamassa vakuusmaksun, huomenna sitten menen allekirjoittelemaan vuokrasopimuksen.:)

Lallatilaa, kylläpäs elämä vaan hymyilee.:D

Ainiin, eilen oli ajotunti ja pääsin ajamaan keskustaan. wihii, se oli mukavaa ja meni tosi hienosti! En tappanu ketää, en kolaroinu, kukaan ei loukkaantunu, enkä rikkonu ainakaan oman tietoni mukaan liikennesääntönä.
Yhden kerran auto sammui risteykseen, mutta se oli sellainen mun sohlaus ku se oli ensimmäinen risteys ja valot ja kaikki, niin sitten mie sössin kytkimen kanssa. Mutta ei se mitään, takana ei ollu ketään joten kukaan ei joutunu menettää hermojaan hitaan autokoululaisen takia.:)
Opettaja kehui mun mäkilähdöt maasta taivaisiin ja sano et "kauniisti lähtee".:D
eli miun mäkilähdöt on kauniita, niin, tietäkää se.:D

Nyt, hyvää, ihanaa, aurinkoista päivänjatkoa kaikille!:)

Nyt, nyt nyt!
Sain sen asunnon, tarjous pohjakuvineen tuli eilen postissa kotiin!!!
Iiiiiiik, ihan uskomatonta! Kaksio, 42m2, parvekkeella!

Tänään menen ostamaan kukkia.:D

Muutto on 2.10!! Täytyy nyt alkaa hetinopeastiäkkiä pakkaamaan ja ihan ensimmäiseksi mennä koulun jälkeen lähikauppaan ja sanoa, että jättävät minulle hedelmälaatikot, tulen hakemaan sieltä seinän viereltä ne.:)

Jee, en tiedä mitenpäin olisin, voisin pomppia ulos nahoistani jos se olisi mahdollista.:D
Kultakin oli ihan innoissaan, kun eilen soitin ja kiljuin onnessani.:P
Oli kertonut äidilleenkin ja hän oli iloinen miun puolesta, tuntui kivalta.:)

*hyppelee*

Arkeen, tähän ei mihinkään, missä tapahtuu kaikkea, mutta ei siltikkään mitään. Missä olen kiireinen, ja väsynyt ja levollinen ja virkeä.

Tein tekstitaidon kokeen, piti kirjoittaa aineistoaine siitä millainen lukukokemus J.L Runebergin runo Sotapoika oli. Yhdellä sanalla sanottuna: mitäänsanomaton.:P
noh, tulihan siitä jonkinmoinen sepostus kuitenkin, tosin aikalailla sai hakemalla hakea tekstiä - mikä ei tuntunut kivalta..

Tänään minulle on sellainen "ei millainenkaan" olo. En tiedä olenko väsynyt, virkeä, onnellinen, surullinen. Noh, ei minulla kyllä ole syytä olla surullinen ja nukuinkin pitkät yöunet, ettei minun ehkä väsynytkään tulisi olla. Ihan jumi-olo. Eilen olin vielä aivan innoissani, että pääsen tänään ajamaan keskustaan, mutta nyt ei sitten innosta enää yhtään, tulee vain ihan lamaantunut olo, kun pitää kolmelta olla ajamassa ja heti ajotuntien jälkeen kaksi tuntia teoriaa. Olen taas kotona vasta puoli kahdeksalta. Ja sitten pitää tehdä läksyjä. Pitäisi todenteolla lukea.

Pläääääääh, argh ja murrrh.
Tekemistä kyllä riittää ja olen pystynyt ihan kohtalaisen hyvin organisoimaankin kaiken, mutta silti, vaikka kaikki on kutakuinkin mennyt mukavalla painolla järjestyksellisesti eteenpäin en ole tyytyväinen. Tämä ei tunnu kivalta.

Vaikka. Ei tämä niin hirveän pahaltakaan tunnu. Ja niinkuin jo sanoin, olen ainakin nukkunut hyvin. Ja kaiken olen saanut hoidettua. Ehkä tämä tekemisen riittoisuus vain saa minut uupumaan, vaikka en olekkaan uupunut.

Ettekö ymmärtäneet? Ei hätää, en minäkään.

Ja itseasiassa, nyt asiaa tässä minuutin verran mietittyäni, tiedän. Kaikki johtuu sateesta! Siitä, että syksy tuli. Kun sataa ja on kylmä. Kun eilen palelin bussipysäkillä.

Että inhoankin tällaista sadetta, tätä on ollut jo monta päivää! Harmaa ilma. Ja kengät on kokoajan märät, sää muistuttaa itsestään jokaisella oppitunnilla, kun sukat tuntuvat nihkeän viileiltä ja se saa minut ärsyyntyneeksi, nyt jo useamman päivän jälkeen turtuneen ärsyyntyneeksi. Tätä tämä nyt sitten on. Siihen saakka kunnes tulee ne kuulaan koleat aamut, jolloin ilmassa on syksyn tuoksu ja maa on kuurassa. Kun nukun tarpeeksi, niin ne aamut tulevat. Eivätkö tulekkin?

Rakas,
teetkö minulle
syksyn

sen sellaisen,
mikä tuntuu
hyvältä?

"mitä me tänään tehdään?", sanoo yksi poika joka tulee kuviksen luokkaan.
"shoppaillaan", vastaan minä.
O.o -poika

Heh, eipäs, kun tarkoitus oli mennä yhteen ostoskeskukseen kiertelemään ja etsiä siitä "tilasta" erilaisia tunteita ja kuvata niitä luonnoksina.
Jep jep, todella hyvä tunnelma oli sisters pointin sovituskopissa ja maksu-hetki kassalla oli niin taiteellisen tuntuinen, kun sain sovittamastani mekosta 50% alennusta.;D

Sain mie kyllä pari luonnosta ihan oikeastikkin aikaiseksi, vaikka kyllä taatusti otin kaiken ilon irti siitä, että pääsin kesken koulupäivän kirtelemään kauppakeskukseen. Kiitän luojaa tai jotain korkeampaa herraa/rouvaa/voimaa siitä aamuisesta johdatuksesta, että otin lompakon mukaan.:D

Ja sovin Ässän kanssa tärskyt keskustaan, mennään kahville.:)

Olipas pitkäö viikonloppu. Johtui siitäm, kun paimensin pikkusiskojani (8v ja 2.4v). Lauantai meni hyvin, olivat kuin herran enkelit ja sunnuntai meni sitten kolminverroin huonommin - aamulla seuranani oli kaksi selkeästi ylimääräisillä käsillä, kovalla äänellä, hampailla ja näkymättömillä pirun sarvilla varustettua mini-monsteria! Apua!

Nuorimmainen on kyllä niin kerkeävä likka, että huh huh, vaikka miulla on vielä terveet ja nuoret jalat, niin oli vaikeuksia pysyä perässä.:D
Aamun ensimmäiset neljä tuntia oli yhtä korvia huumaavaa huutoa, tappelua, itkua ja ränkymistä, pöydillä kiipeilyä, marsun häkin tyhjentämistä puruista, roskakorin tyhjentämistä, astiakaappien levittämistä lattioille ja ruokien heittelyä pitkin lattiaa ja seiniä (kaksi vuotiaalla on parempi heittokäsi kuin minulla koskaan ikinä - kaakao muki lensi niin keskelle seinää, että - napakymppi)...Ihania lapsia. Kerrassaan suloisia. Totta tosiaan...Kulta hankitaanko mekin, jookosta?xD
Ei ei, never!

Mutta.
Sitten. Miulta palo lopulta käämi ja päätin ottaa käyttööni järeämmät aseet. Kiristys, lahjonta ja uhkailu - lastenhoidon pyhäkolminaisuus!;)
Kyllä meni leppoisasti loppupäivä, kun löysin taikasanat "jos vielä huudatte tai heittelette tavaroita, ni ette saa illalla jäätelöä!". Tosin, arvatkaapa monta kertaa sain sitten kuulla kysymyksen "onko nyt jo ilta?"?xD

Juuh, oli pitkä, mutta kuitenkin ihan mukava viikonloppu. Ja sain eilen vielä tehtyä paljon ja kaikkea, sitten kun sain ipanat kuriin, pesin neljä koneellista pyykkiä, tein omenapiirakan, imuroin ja luutusin lattiat.:)

Kulta soitti lauantai-sunnuntai välisenä yönä, oli ollut viihteellä. Haa, ja kertoi niin hauskan jutun yhdestä ystävästään, joka oli avautunut hänelle baarissa ja kertonut, että oli ollut joskus aikoinaan tytön kanssa sängyssä, mutta todennut kyllä sen jälkeen, että on kyllä niin 170%hetero ku olla ja voi. Eikä asiassa nyt mitään siis hirmuisen huvittavaa ollut, mutta kun se nainen oli ollut moukarinheittäjä...x'D
Heräsi niin hupaisia mielikuvia.:D

Ja sitten tämä kullan ystävä oli tulistunut yhdelle miesjoukkiolle, joka oli baarin ulkopuolella aukonut päätään, jotain todella idioottia lesbojuttua. Haa, oli kyllä pistänyt miehille jauhot kurkkuun - aika hyvä sanavarasto ja erittäin kova ulosanti tällä kullan ystävällä.:D
Kulta oli kuulemma antanut vain olla ja soitellut taksia, mutta sanoi, että jos mie olisin ollu mukana, niin olisi varmaan käyny sanomassa pari valittua sanaa. Tsih, tsih, söpöjä mielikuvia nousi mieleeni.:P

Onpas iso ikävä.:/
Yhdeksän päivää ja pääsen kullan luo!<3

Ja ihaninta, pian kohta, sitten kun saan sen asunnon, niin saan kullan tänne miun luo ja saadaan tehdä kaikkea mukavaista ihanaista yhdessä kahdestaan.:)

Kaikki on hyvin. Parhaiten. Ihanasti. Upeasti. Fantastisen loistavasti.
Juuri niinkuin halusunkin. Niinkuin toivoin.

Saan viimeistään 1.11 asunnon Hoasilta. Minun yksityiselämäni huomioon (tai ehkä seksuaalisen suuntaumukseni olisi paljon parempi sana, mutta jotenkin tökerö kuitenkin asiakirjassa..) ottaen, minulle tarjotaan kaksio.:)

Kun tarjosivat jo torstaina solua.
Äiti puhui minua siihen lahjakkaasti ympäri, että parempi se nyt on hyväksyä näin hätäisessä tapauksessa ja, että hän jotenkin järjestää aikansa niin, että pystyy opintojeni ajan huolehtimaan Copperista. Sanoinkin sitten, että ok, hyvä on, ihan sama, en jaksa enää välittää koko asiasta - pääasia kunhan en kodittomaksi joudu... Ja kiukuttelin vain eteisessä ennen kaupungille lähtöä, että on väärin, kun joudun Copperista "lupumaan" ja, että vielä enemmän miuta ärsyttää ja vihastuttaa, kun voin saada asuinkumppanikseni minkälaisen homofoobikon tahansa, tai jonkun homsuliisan tai ruokarosvon, shamppoo- ja meikki-varkaan.. ja en pysty normaalielämää sitten kullan kanssa viettämään. Niin parjasin ja kiukuttelin kuin pahainenkin pikkulapsi, sanoin että, ihan sama, tehdään nyt sitten näin - kyllä kai minä voin reilu vuoden kitua jos on pakko.. Läimäytin oven kiinni ja jupisten matkasin keskustaan näkemään pikkusiskoani.

Kun palasin, äiti sanoi, että hän oli kirjoittanut henkilökohtaisesti sähköpostia korkeimmalle henkilölle jonka yhteystiedot oli soittanut. Pyysi anteeksi että ei ollut soittanut ja pyytänyt lupaani, mutta toivoi etten suuttuisi ja kertoi, että oli kirjoittanut siitä, että minä kuulun seksuaalivähemmistöön - selvittänyt, että olen vakinaisessa parisuhteessa naisen kanssa ja että koirasta olen valmis olemaan erossa, mutta rakkaastani en. Todella kauniisti oli äiti kirjoittanut. Olin aivan kyyneliin liikuttunut. Ja, että hän äitinä toivoisi, että tyttärellä olisi mahdollisuus normaaliin ja rauhalliseen yksityiselämään.

Olin vain hämmästynyt. Liikuttunut ja hämmästynyt. Ja kiitollinen. Miten ihanasti kirjoitettu. Ihan sama, mitä sieltä vastaisivat ja kiinnostaisiko asia heitä tikunkaan vertaa, mutta minusta se oli äidiltä niin hellyttävä ja rakastettava teko.

Yhdessä sitten vielä katsoimme myöhään illalla, että olisko hänelle vastattu.. Ja ihmettä, kyllä! Ja sisällöltään hyvin kauniista ja asiallisesti joitettu. Peruvat tarjouksen solusta ja tarjoavat miulle nyt tästä lähin vain pikkukaksiota ja, että viimeistään sitten 1.11 saan varmasti katon pääni päälle.

Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen.

Tämä on niiin mielettömän ihana ja hyvä asia. Heti, kun vain kaksiotarjouksen saan, sen hyväksyn ja samantien, lupaan ja vannon, lähetän tälle ihanalle ihmiselle kukkia! Kiitimme jo tuhannesti, mutta tuntuu, ettei se mitenkään riitä korvamaan tätä avuliaisuutta.
Mutta, kukkia tulee tuo ihana ihminen varmasti saamaan!!!:)

Ja äiti.
Kaikista ikävistä elämäntilantesita ja tapahtumista ja hetkistä, teoista huolimatta. Rakastan häntä niin suunnattomasti.
Ja vaikka myönnän, että olen monesta asiasta katkera ja vihainen hänelle, niin silti mikään ei kuitenkaan vie pois sitä rakkautta. Eikä etenkään sitä, että vaikka minä kantaisin miten paljon kaunaa tahansa menneistä ja osasta nykyisistäkin tapahtumista - siitä huolimatta, äiti rakastaa minua. On aina rakastanut. Tulee aina rakastamaan. Ja suurinta ja ihaninta on, että hän hyväksyy niin upeasti minut juuri tälläiasena kuin olen ja ajaa minun etujani, kaikkien muiden epäilyksien, supatuksien ja erilaisten katseiden edessä. Hän jaksaa aina sanoa: "rakastan lastani, eikä hänen erilaisuutensa ole minulle koskaan ollut ongelma - ne joille se on, eivät ole tyttäreni tai minun ja perheeni tuntemisen arvoisia!".