kodikas-kodillinen-asunnollinen

Kaikki on hyvin. Parhaiten. Ihanasti. Upeasti. Fantastisen loistavasti.
Juuri niinkuin halusunkin. Niinkuin toivoin.

Saan viimeistään 1.11 asunnon Hoasilta. Minun yksityiselämäni huomioon (tai ehkä seksuaalisen suuntaumukseni olisi paljon parempi sana, mutta jotenkin tökerö kuitenkin asiakirjassa..) ottaen, minulle tarjotaan kaksio.:)

Kun tarjosivat jo torstaina solua.
Äiti puhui minua siihen lahjakkaasti ympäri, että parempi se nyt on hyväksyä näin hätäisessä tapauksessa ja, että hän jotenkin järjestää aikansa niin, että pystyy opintojeni ajan huolehtimaan Copperista. Sanoinkin sitten, että ok, hyvä on, ihan sama, en jaksa enää välittää koko asiasta - pääasia kunhan en kodittomaksi joudu... Ja kiukuttelin vain eteisessä ennen kaupungille lähtöä, että on väärin, kun joudun Copperista "lupumaan" ja, että vielä enemmän miuta ärsyttää ja vihastuttaa, kun voin saada asuinkumppanikseni minkälaisen homofoobikon tahansa, tai jonkun homsuliisan tai ruokarosvon, shamppoo- ja meikki-varkaan.. ja en pysty normaalielämää sitten kullan kanssa viettämään. Niin parjasin ja kiukuttelin kuin pahainenkin pikkulapsi, sanoin että, ihan sama, tehdään nyt sitten näin - kyllä kai minä voin reilu vuoden kitua jos on pakko.. Läimäytin oven kiinni ja jupisten matkasin keskustaan näkemään pikkusiskoani.

Kun palasin, äiti sanoi, että hän oli kirjoittanut henkilökohtaisesti sähköpostia korkeimmalle henkilölle jonka yhteystiedot oli soittanut. Pyysi anteeksi että ei ollut soittanut ja pyytänyt lupaani, mutta toivoi etten suuttuisi ja kertoi, että oli kirjoittanut siitä, että minä kuulun seksuaalivähemmistöön - selvittänyt, että olen vakinaisessa parisuhteessa naisen kanssa ja että koirasta olen valmis olemaan erossa, mutta rakkaastani en. Todella kauniisti oli äiti kirjoittanut. Olin aivan kyyneliin liikuttunut. Ja, että hän äitinä toivoisi, että tyttärellä olisi mahdollisuus normaaliin ja rauhalliseen yksityiselämään.

Olin vain hämmästynyt. Liikuttunut ja hämmästynyt. Ja kiitollinen. Miten ihanasti kirjoitettu. Ihan sama, mitä sieltä vastaisivat ja kiinnostaisiko asia heitä tikunkaan vertaa, mutta minusta se oli äidiltä niin hellyttävä ja rakastettava teko.

Yhdessä sitten vielä katsoimme myöhään illalla, että olisko hänelle vastattu.. Ja ihmettä, kyllä! Ja sisällöltään hyvin kauniista ja asiallisesti joitettu. Peruvat tarjouksen solusta ja tarjoavat miulle nyt tästä lähin vain pikkukaksiota ja, että viimeistään sitten 1.11 saan varmasti katon pääni päälle.

Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen.

Tämä on niiin mielettömän ihana ja hyvä asia. Heti, kun vain kaksiotarjouksen saan, sen hyväksyn ja samantien, lupaan ja vannon, lähetän tälle ihanalle ihmiselle kukkia! Kiitimme jo tuhannesti, mutta tuntuu, ettei se mitenkään riitä korvamaan tätä avuliaisuutta.
Mutta, kukkia tulee tuo ihana ihminen varmasti saamaan!!!:)

Ja äiti.
Kaikista ikävistä elämäntilantesita ja tapahtumista ja hetkistä, teoista huolimatta. Rakastan häntä niin suunnattomasti.
Ja vaikka myönnän, että olen monesta asiasta katkera ja vihainen hänelle, niin silti mikään ei kuitenkaan vie pois sitä rakkautta. Eikä etenkään sitä, että vaikka minä kantaisin miten paljon kaunaa tahansa menneistä ja osasta nykyisistäkin tapahtumista - siitä huolimatta, äiti rakastaa minua. On aina rakastanut. Tulee aina rakastamaan. Ja suurinta ja ihaninta on, että hän hyväksyy niin upeasti minut juuri tälläiasena kuin olen ja ajaa minun etujani, kaikkien muiden epäilyksien, supatuksien ja erilaisten katseiden edessä. Hän jaksaa aina sanoa: "rakastan lastani, eikä hänen erilaisuutensa ole minulle koskaan ollut ongelma - ne joille se on, eivät ole tyttäreni tai minun ja perheeni tuntemisen arvoisia!".