Itketkö nyt - Tom Dooley?

Maailma on muuttunut tässäkin - ja tässä kaupungissa. Seksin "saamisesta" on tullut mutkatonta, siis vaivatonta. Enää se ei verhoudu hämärään tai pimeään.

Keskellä päivää, ihmisjoukon keskellä, saat tarjouksen. Päätät itse, vastaatko ehdotukseen myöntävästi.

Valitettavasti se on vain seksiä vailla "mitään muuta". Jollekin sopii seksi vailla minkäänlaisia sitoumuksia. Ja mitäs siitä? Jokainen tekee niin kuin tahtoo.

Se vain on hankalaa, sillä jossakin on lähes poikkeuksetta joku toinen: seurustelukumppani, perhe...

Helposti saatu nautinto saattaa muuttua - olkoonkin, että se voi olla antoisa kokemus vapaapäivän keskellä - niin, se saattaa muuttua halvaksi.

Ja kun ikää kertyy ja kokemuksiakin niin huomaa, että seksi on perimmältään kovin samansisältöistä. Jos kaipaa elämäänsä muuta(kin) sisältöä, on alettava etsimään ensin ihmistä. Joo, se ei olekaan helppoa (tässäkään kaupungissa).

Pian alkaa paastonaika. Sanovat, että se on hyvää aikaa pohtia omaa elämäänsä pintaa syvemmältä ja siten myös uudistua.

Taidan tietää, mistä paastoan 40 päivää.

Eilen alkoi viikon mittainen "suruaika". Perhettä lähes 10 vuotta uskollisesti palvellut keltainen mikroaaltouuni sanoi sopimuksensa irti. Ensimmäisellä kerralla sammui keittiöstä virta - sulake paloi.

Kaupunkilaisasunnossahan ei tietenkään ole oikeita varasulakkeita - ja kun ruuanlaitto oli kesken, oli tehtävä pikaratkaisu. Olohuoneen puolella oli virta, joten jatkojohdolla sieltä voimaa keittiöön ja ruuan valmistelua jatkamaan.

Mikro uudelleen käynti - ja koko talo pimeäksi. Silloin oli pakko uskoa, että häntä ei enää ole. Seuraavaksi olikin mietittävä, kuinka elämä nyt voi jatkua tästä - ilman varasulakkeita, aivan pimeässä.

Päädyin kadun toisella puolella olevaan Siwaan ja sain tarvittavan avun ja lohdun. Nyt on arunsaasti sulakkeita ja virta kulkee, mutta mikroa ei enää ole syytä testata. On hankittava uusi - väriltään punainen. Mutta vasta säädyllisen suruajan jälkeen ;)

Aamulla on pitänyt nousta aikaisin. Viime kesänä taloyhtiössä oli pääputkien remontti. Ensi syksynä alkaa putkiremontit itse huoneistoissa. Joudun siis luopumaan ammeestani... Sekin on onnetonta, mutta toivottavasti tästä menetyksestä putkimies osaa kertoa herkästi - tunteella ja ehkä rutistaa minua kovasti, jos jalat menee alta uutista kuunnellessa...

Aamu oli tuonut kohteliaan sähköpostin. Ostin pitkän harkinnan jälkeen musiikkituotteen ulkomailta luottokorttiani käyttäen. Tuotteet sain, mutta veloitusta ei sitten koskaan määräajassa tehty. Tuotteen ostaja pyytää nyt, voisinko maksaa kyseisen summan uudestaan. Vikahan ei ole minun, vaan luottoyhtiön. - Joo, maksoin!

Pari vapaata! Nyt on aikaa vaikka mihin - vaikka mennä syömään prinsessojeni kanssa sekä rapsuttaa HKK:ta. On jäänyt vähälle viime aikoina - etenkin isännän osalta.

Ehdin kuin ehdinkin eilen Sateenkaarimessuun Helsinkiin. Kyse oli oikeastaan minuuteista. Työt venyivät ja mielenkiintoiset jutut aiheuttivat sen, että ajankulu unohtui tyystin.

Messussa oli tuttuja ;) Siellä oli lämmin tunnelma, vaikka tuntui siltä, että koko homma oli lähes alusta loppuun asti improvisoitu. Aluksi meille kerrottiin, että ensi kerralla messuun tulee tv-kuvaaja, joka tekee juttua myös vähemmistöjen uskonnollisesta elämästä (tai jotakin sinne päin). - En ollut loppuun asti messussa, koska olin suunnitellut käyväni myös uimassa.

Siellä tunnelma ei ollut paras mahdollinen. Hädin tuskin ehdin istua saunan lauteille, kun eräs mies kävi käsiksi todeten: "Kaikkihan täällä on homoja." Ei kai se tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki ovat tulleet hakemaan seksiä saatika tekemään sitä julkisesti täpötäydessä saunassa. - Mutta tuttuja oli saunassakin ;)

Moneen kuukauden tauon jälkeen piipahdin Manskulla parilla oluella. Se kannatti. Alati yksinäisen miehen pöytään istui kaksi miestä pohjanmaalta. Olivat tulleet katsastamaan maisemia. Terveitä ja mukavia juttuja - molemmilla. Toivottavasti säilyttävät tuon asenteen, eivätkä anna pintaliitokulttuurin sokaista. - Terveisiä!

Tapani mukaan nukun junassa kotiin. Nyt en sitä tehnyt. Oli junassakin tuttuja - ja mukavia juttuja. Onpahan nyt jaettu ruokavinkit ja mielenkiintoiset tarinat salaisista kirjoista, joihin on voinut tulla merkintä, jos on ollut kovin aktiivinen ja mieleenpainuva muuten.

No, minun kohdallani kumpikaan määre ei toteudu. Nyt töihin!

Tästä työpäivästä ei sitten tullut mitään. Yöllä orastanut vatsatauti sai yliotteen ja lähes kaikki päivän työtehtävät piti peruuttaa.

Kotona ja sängyssä. Pitkästä aikaa oikein hyvä yhdistelmä. Huomiseksi on vain oltava kunnossa. Tai ainakin on mentävä töihin. Sijaista ei voi oikein hankkia.

Helsinginkeikkakin taitaa jäädä väliin :(

Kaikkea ei siis voi saada.

Työ tekee elämästä kovin arkisen. Mitään uutta ei elämässä oikeastaan tapahdu - ja sekin mitä tapahtuu, on sellaista, jota ei voi täällä kertoa.

Oman arjen juhla on ollut sitä, että on voinut kuntoilla. Kahvilaakaan ei tunnu löytyvän. Yhden baarin tavoille olen yrittänyt totutella. Tänäänkin tarjoiltiin alkoholitonta olutta ennen kuin olin ehtinyt sanoa mitään. Milloinkahan oppivat, että päivällä juodaan tuoretta kahvia - ei olutta, ei edes holitonta.

Vaikka viikonloppuna on töitä, yritän paeta hetkeksi Helsinkiin. Jos vaikka jotakin tapahtuisi - myös itselleni ;)

Työt, etenkin iltatyöt, estävät sosiaalisen elämän.

Hyvää viikonloppua vaan kaikki viikonloppueläjät ;) -
minä lähden taas viikonlopuksi työmatkalle.

Joo, itse olen osani valinnut. Ja mikä tärkeintä - pysyn poissa pahoilta teiltä ;)) (happamia sanoi...)

Kävin tänään Impivaaran uimahallissa. Eilisestä saakka toinen saunoista on ollut kiinni. Se on merkinnyt tiivistä tunnelmaa toisessa saunassa. Tänään(kin) parhaimpina hetkinä miehiä ja poikia istui kahdessa tasossa. Koskaan aikaisemmin en ole tuollaista nähnyt enkä kokenut.

Tänään selvisi myös syy tuon toisen saunan sulkemiseen. Eilen joku Tulevaisuuden Toivoista oli laittanut kuumalle kiukaalle muovisen pesujakkaran. Seurauksethan on helppo arvata: kiuas puhdistukseen, kuten myös sauna. Muovi ei vain sulanut kiukaalle, vaan aiheutti myös valtavan käryn. Nyt tuota käryä yritettiin pestä pois. Voi olla toivotonta. - Onneksi remontti on tulossa.

---

YLE etsii kuolevia - niin lukee Iltalehden nettisivuilla. Mikäpäs sen mielenkiintoisempi tosi-tv -ohjelma. Ohjelmassa seurataan kuutta kuolevaa ihmistä. Sarja päättyy kunkin osalta hautajaisiin. Sarjan tarkoitus on synnyttää keskustelua kuolemasta. Ja hyvä niin. Kuolema on piilotettu jonnekin takavasemmalle. Elämän rajallisuus on kuitenkin jatkuvasti läsnä. Olen sitä mieltä, että ihminen, joka tietää kuolevansa, oppii myös elämään. Elämän rajallisuus tuo selkeätä perspektiiviä. Kuolema ei ole "jos", vaan se on ehdoton "kun".

Kun sarja esitetään 2009, se synnyttää keskustelua. Keskustelun taso lienee korkeampi kuin Maajussille morsian tai BB -sarjojen tyylisissä ohjelmissa on totuttu.

Kiitos YLE rohkeasta avauksesta ja uskalluksesta ostaa ko. formaatti.

Jo varhain aamulla olin polkemassa pyörällä sisätautilääkärin vastaanotolla. Minulla on ollut kahden kuukauden ajan sepelvaltimotautiepäily - vaikka sitä itse epäilin (ja lähettävä lääkärikin kyllä).

Epäilyä ei enää ole. Sydämeni on mainiossa kunnossa! Ikäistäni paremmassa kunnossa - itse asiassa.

Kaikenlainen liikunta tuottaa siis tulosta! Kannattaa kävellä niin paljon kuin voi ja sen lisäksi etsiä itselleen sellainen liikunnallinen harrastus, joka rasittaa sydäntä (ja keuhkoja) riittävästi muutaman kerran viikossa.

Jos elinikäennuste ei nousisikaan, elämisen laatu paranee varmasti.

Nyt jään odottelemaan jatkotoimenpiteitä. Ne eivät huolestuta. On elettävä päivä kerrallaan, joskus jopa täysillä. Huomisen murheet ovat huomisia - tulevat ajallaan. En halua niitä tätä päivää pilaamaan!

Ja tänään odotettu päivä! Kuukautislounas ystäväni kanssa. Paljon on jakamista, kertomista, tarinoita - lämpöä!

Työ alkaa ottaa veronsa. Aikataulut menevät sellaisiksi, ettei illalla ole enää jaksanut blogata vaikka mieli olisi tehnytkin. Nyt siis kertaheitolla otetaan kiinni viimeisen viikon tapahtumia - vähän niin kuin kuvina, lyhyinä otoksina.

Työkeikalla Jyväskylässä tuli vastaus siihen, miten nettisivut voi pitää niin kiinnostavina, että ainakin nuoriso löytää tiensä niille. Kyllähän me sen vastauksen tiedämmekin. Niillä sivuilla käydään runsaasti, joissa on nopeassa tempossa valokuvia JA joissa voi nähdä hetken oman kuvansa. Kuinka tärkeää onkaan olla 15 minuuttia julkisuudessa. Elämme julkisuuden kautta. Jos kuvani (KASVOT!) ei näy netissä, minua ei ole?

Varhain tänä aamuna tulin Helsingissä. Tämä matka oli lähinnä sitä varten, että voin vetää henkeä, ennen kuin työt alkavat taas.

Nyt tunnustan. Kävin aikuisviihde-elokuvissa. No, ei siinä sinänsä mitään. Mutta säpsähdin poislähtiessäni kun nuori mies tiskin takaa huikkasi: "Moi, nähään sitte taas huomena." Onko ko. elokuvista ja sen myötä tapahtuvista sivuvirikkeistä tullut joillekin jokapäiväistä leipää? Missä ovat ihmissuhteemme?

Bussissa 3.25. Nuoren miehen puhelin soi: -"Kuka siel on? Ai Liisa (nimi muutettu). Mitäs sä?"... Keskustelu soljui eteenpäin niin, ettei meille kenellekään jäänyt epäselväksi, mistä keskustellaan. Nuori neiti oli ilmeisesti huomannut jääneensä seinäruusuksi tjs ja soitti nyt tälle miehelle, joka oli tulossa Turkuun. -"Miks sä mulle soitat?".... "No toi oli suoraan sanottu!"... "Voit sä tulla. Mun osoite on...." "Mut en mä oo varma onko musta nyt mihinkään." ... "Hei, mut tuu bussil, mä en maksa sun taksii..." ... "Voidaanhan me tavat sillä työristeilyllä, ei ainakaan mee rahat hukkaan..." "Niin, ja mä en sit haluu tästä mitään enempää." --- Seksi siis riittää, mitä sitä ihmissuhteista?

Tuomiokirkkopuistosta kotiin - läpi keskustan. Mies kusella kadun suuntaan ja tyttö vieressä. Tyttö hermostuu ja lähtee. Kadulla kaikuu kusevan miehen sointuva rakkaudentunnustus: "I love you!"

Olkkosen kulmilla tulee nuorisojoukko, kovaääninen ja kaiken tilan vievä. Yksi jäämässä joukosta. Uhittelu alkaa. Väistän ja jatkan matkaa. Tuollaisesta voi tulla hankaluuksia. Kun ei ole käynyt flaxi, jonkun toisen vikahan se on. Nyrkillähän ne patoutumat puretaan.

Börssin kulmassa vastaan tulee tyttö, joka itkee puhelimeen, lohduttomasti. Ihmisuhteet eivät mennetkään niin kuin oli ajatellut?

Torilla nakkikioskien kulta-aikaa (ja taksien). Pitkät jonot, huojuvia ihmisiä, iloista naurua mutta myös nahistelua. En halua jäädä paikalle odottamaan ensimmäistä tappelua.

Kävelykadulla joukko eri kansallisuuksista koostuvia nuoria erottelee tappelunnujakkaa. Onneksi tilanne laukeaa ennen kuin sattuu pahemmin. Poliisi on lähellä, mutta heidän aikansa menee siihen, että he saavat huitovan miehen kyytiinsä ja sitten putkaan.

Virkistävä kotimatka. Tuntuipa tosi hyvältä mennä lämpimän peiton alle ja nukahtaa ;) Nyt kuuntelen sujuvasti jo ortodoksista palvelusta. Ensimmäinen annos mämmiä on aamulla syöty ja kohta onkin päivittäisen urheiluannoksen vuoro.

Arki ja sen rutiinit ovat turvallisia.

Ensimmäinen työviikko lopuillaan. Nyt jo tiedän mitä tuleman pitää: paljon ilta- ja viikonlopputöitä.

Se merkitsee sitä, että tämän vuoden aikana ei juuri ystäviään eikä kavereitaan näe - niitä, jotka elävät iltaisin ja öisin. Uintiharrastuskin siirtyy aamuun. Se merkitsee uutta näkökulmaa - ehkä toki myös uusia tuttavuuksiakin. Meillä monella kun taitaa olla aika vakiintuneet elämäntavat ja -ajat?

Vielä eilen aamulla olin varma siitä, että pääsen katsomaan "Ei kerta homoo tee" -kapakkailoittelua. Alkuiltapäivästä tiesin, etten jaksa. Unta riitti viime yönä lähes 11 tunniksi.

Mutta niin kuin aikaisemmin olen kertonut, unesta kannattaa olla kiitollinen. Unettomuus on kirous. - Nyt töihin, että illaksi ehtii kotiinkin.

Hyvää loppiaisaattoa!