Taidan harventaa käyntejäni Lapissa, lapsuuden maisemissa :( -- Tai asian toki voisi kääntää toisinkin päin: jos kävisi useammin kuin minä käyn, säästyisi surullisilta tarinoilta, kipeiltä ihmiskohtaloilta.
Kotiin tultuani itse asiassa ensimmäinen asia oli kiitollisuus: olen pelastunut monelta!
Joo, muutaman päivän aikana kuulin koulukavereistani ja kyläläisistä tarinoita. Muutamassa vuodessa (noin kymmenessä) on kotikylältäni kuollut yli 10 ihmistä ennen kuin olivat ehtineet saavuttaa edes 40 vuoden ikää. Kertomatta sen enempää voi vain todeta, että tuon ikäisten ihmisten kohdalla ei juuri kuolintodistukseen kirjoiteta kuolinsyyksi: luonnollinen...
Ja kun kuolemasta kirjoittamalla aloitin, yksi valoisimmista keskusteluista oli vanhan isäni kanssa. Hän oli ehtinyt pohtia oman elämänsä rajallisuutta. Käytiin siinä hiljakseen läpi pitkää elämänkaarta, mutta myös hautajaisia. Huomasin, että isä oli sinut myös lähestyvän kuolemansa kanssa.
Minä en tuntenut oloani kotoisaksi kovinkaan usein. Vaikka olen pohjoisen kasvatti ja löysin jotakin uutta tällä reissulla, panin merkille, että kotini on etelässä, nyt Turussa ja huomenna - jossakin täällä. Rovaniemellä kävellessäni mietin, että josko vuosi tai pari siellä, mutta kun en juuri nähnyt ristin sielua, tajusin mitä kaipasin: ihmisiä ympärilleni. En ole erakkosielu, vaikka toisinaan pakenen yksin lomalle. Mutta en pakene silloinkaan yksinäisyyteen, vaan toisten ihmisten keskelle, toisenlaiseen kulttuuriin.
Palasin etelään hyvin modernissa yöjunassa! Kahden hengen hytti, toisessa kerroksessa, oma vessa ja suihku! Olin kiitollinen ainakin kohtuullisesta hoikkuudestani. Kovin leveille se mukavuus jää vain haaveeksi ;) Paras piirre junassa oli toiset lappilaiset, jotka valuivat Helsinkiin. Monenkirjavia (elämän)taiteilijoita ja heidän kanssaan kulkiessani tajusin erään seikan itsestäni: olen hullu. - No, en ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta siinä kylläkin, että on tartuttava tähän hetkeen, elettävä tässä ja nyt, lakattava murehtimasta huomista päivää, vapauduttava laskelmoimasta mitään. Se vaatii tiettyä luonteenpiirrettä - ja se on jotakin sellaista, mikä lappilaisissa on. Kun iloitaan, siitä nautitaan eikä murehdita sitä, että se loppuu huomenna... - Eikä kanneta hirvittävästi huolta siitäkään, että tänään on taskussa pari seteliä ja huomenna muutamia senttejä (siis valuutasta puhun). - Kun intohimo syttyy, se ei katso aikaa eikä paikkaa ;))
Niin, se Tupsu! Ehdin käydä Tupsussa nauttimassa vapaasta elämästä. Se on sellainen vapaitten miesten baarii Rovaniemellä. Jos joku ehti käydä mainiossa Haarikassamme täällä Turussa, niin tuo Tupsu on jotenkin samankaltainen paikka. Ei turhaa hienostelua - ei mihinkään suuntaan. Saatoin istua rauhassa risaisine farkkuineni, likaisine puseroineni, hiukset täysin vapaan asennon löytäneeni -- ja tärkeintä oli toinen toistaan hienoimmat jutut. Suosittelen kyseistä paikkaa kaikille pohjoiseen matkustaville! Seinillä on muuten mielenkiintoista taidetta!
Palasin Turkuun Helsingin kautta, jossa vietin päivän(kun en jaksanut nousta Tampereellä bussiin päästäkseni kotiin)! Minulla oli mainiota lounasseuraa Ateneumin kahvilassa - eläviä tarinoita monenkirjavasta elämästä; ) - Helsinki on kyllä mainio paikka - noin piipahtamisen kannalta. Olo kevenee ja kotimatka tuntuu mukavalta!
Nyt kutsuu pyykkitupa ja sitten illan riennot kotikaupungissa!