• Tom Dooley

Matkaraportti

Ensimmäinen raportti: olen pakannut ja lähdössä vajaan tunnin päästä. Veljeni pohjoisesta kertoi, että siellä on sortsikeli. No, niissä olosuhteissa ehkä. Pukeudun kuitenkin etiketin vaatimalla tavalla: niukan kesäisesti.

Eväät on tehty ja romaanit huolella valittu. Joo, Martin! Varmistuin siitä, ettei rohkean eroottisia kuvauksia ole. Eihän se olisi arvolleni edes sopivaakaan. Täytyy tällä retkellä se erotiikka hakea muualta - ehkä rohkeista päiväunista.

Päätän matkaraporttini tähän. On lähdettävä liikkeelle, etten myöhästä junasta. Rahaakin täytyy nostaa. En vieläkään käsitä sitä Automatian ratkaisua, ettei päärautatieasemalla tarvitse olla pankkiautomaattia!

Matkalle lähdettäessä jännitys myös tihentyy! Minulla on ylin vuode luksushytissä. Keitähän mahtavat olla nämä kaksi muuta herraa?

Niin, katson parhaammaksi todeta näin lopuksi, että tämä jää myös viimeiseksi matkaraportiksi Lapin raukoille rajoille.

Nauttikaa kesästä - jos se vain on teidän käsissänne!

3 kommenttia

martin

10.6.2007 23:03

Olen melkoisen huojentunut. Samalla olen kiitollinen, että kesästä nauttiminen on inhimmilliseltä osin käsissämme. Hyvää matkaa, TD! (En kirjoita nyt tuota nimeä - sanotaanko sattuneesta syystä.)

audinkopoika

10.6.2007 23:11

Kivaa reissua, nauti kesästä täysin siemauksin... Odottaa kuulumisia sitten reissun jälkeen ;)

Rokkihomo

12.6.2007 15:23

Kesät käsissämme, niinpä.

Hyvää matkanaikaa, ja unia.