Olen lukenut viime viikkojen aikana kolme kirjaa, joiden yhteisvaikutus minuun on ollut hämmentävä.
Kirjat ovat Olli Jalosen Poikakirja, Ursula Le Guinin Osattomien planeetta, ja Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät.
Näistä Le Guin on vanha tuttu, jonka pariin palasin monen vuoden tauon jälkeen. Muut kaksi luin nyt ensimmäistä kertaa.
Le Guin ja Jääskeläinen ovat seuraavan kirjallisuuspiirimme kokouksen pureskelussa, ja tiedän toisten kirjallisuuspiiriläisten zoomailevan toisinaan blogiani. Niinpä en lausu niistä tässä sen kummempia arvioita, vaan säästän sanojani kokoukseemme. Olisihan sääli, jos kuolemattomat ajatukseni tulisivat julki liian aikaisin..
Kirjojen yhteisvaikutuksesta sen sijaan tohdin lausua sanan jos toisenkin: ne ovat nimittäin saattaneet sisikunnassani liikkeelle suuria voimia! Olen sekä valveilla että unissani käynyt läpi omaa henkilöhistoriaani, valintojani ja unelmiani. Järisyttävää on ollut huomata nimenomaan tuon kolmikon käynnistämä ajatusten ja tunteiden kumuloituminen: viime yönä hetken aikaa valvoessani mietin jopa, palasiko jo kauas kaikonnut neljänkympin kriisi nyt kummittelemaan.
Pohdinnassa on ollut sekä aikanaan tekemäni opiskeluvalinnat että valmistumisen jälkeiset uravalinnat. Tosin jälkimmäisten kohdalla ei nyt varsinaisista valinnoista voi puhua - ehkä parempi olisi käyttää termiä ura-ajautumiset.
Jaa mitäkö sitten mietin? No, tämmöisiä, esmes:
Olisiko sittenkin pitänyt jatkaa opintoja, eikä tarrata ensimmäiseen vastaan tulleeseen työpaikkaan?
Olisiko sittenkin pitänyt lähteä kokeilemaan onneaan meren taakse, eikä jäädä nököttämään kotimaahan?
Olisiko pitänyt seurata selkäydinreaktioitaan ja haistattaa pitkät totunnaiselle elämälle?
Ja suurimpana kysymyksenä kaikista:
onko vielä aikaa ja mahdollisuuksia tarkistaa valintojaan?
Kokemus on ollut yhtä aikaa puhdistava ja kuormittava. Puhdistava siksi, että se on saanut minut valppaaksi tässä hetkessä päätöksiä vaativien tienhaarojen suhteen. Kuormittava tietysti siksi, että menneiden vatvominen vie energiaa. Mutta pitkästä aikaa tunnen olevani uudella tavalla kiinni omassa elämässäni ja tulevaisuudessani.
2 kommenttia
Aboa
18.1.2011 23:00
Kerro sitten vaikkapa jälkeenpäin, mitä pidit Jääskeläisen kirjasta. Minä häkellyin hänen teoksensa Lumikko ja yhdeksän muuta monista tasoista ja selittelemättömyydestä, mutta Missä junat kääntyvät ei sitten oikein kolahtanut. Vinkkaa, jos tämä uusin kannattaa lukea.
Jetsetter
19.1.2011 11:55
Heh, paljastamatta åerimmäistä kantaani: ehdottomasti voin suositella Harjukaupunkia. Sen lajityyppiä on vaikea määritellä. Monitasoisuutta siitäkin löytyy ja tuota mainitsemaasi selittelemättömyyttä. Toki Jyväskylään sijoittuva tarina puhutellee erityisesti meitä siellä asuneita ja eläneitä. Noita muita Jääskeläisiä en ole lukenut, pitänee ottaa listalle!