Käyn ahon laitaa

Kesä. Onkohan se jo täällä? Tuo maaginen aika, johon tiivistyy ja pusertuu niin paljon lupauksia, haaveita, muistoja. Ja pöh. Onpas tyttömäinen aloitus. Sitä kuitenkin mietin, kun kolea sää aina vaan koettelee. Mieli tekisi kirmata pyöräilemään ympäri kaupunkia, haistelemaan kesätuoksuja, hohhailemaan vaan. Mutta täällä sitä kökötän kotosalla. Kuinkas tässä niin kävi?

Opiskeluista on nyt päästy eroon, melkein. Ensi viikolla napsahtanee virallinen toristus suoritetuista ponnistuksista. Sitten munkin pitäisi olla Pätevä Pedagogi. Hehe. Keskustelu pätevyyden auvosta viihdytti opiskelijaryhmäämme muutamankin tovin viimeksi lähipäivillä lounastaessamme. Kukaan ei kokenut itseään niin päteväksi. Ehkä vähän päinvastoinkin. Vaan siitä kai siinä onkin kyse, siis että tajuaa oman loppumattoman keskeneräisyytensä tässäkin kohtaa.

Koska olen työksenikin paasannut elinikäisen oppimisen iloista, on mun elettävä sanani mukaan. Ensi viikolla menenkin siis jo seuraavalle kurssille. Tällä kertaa vuoden sijasta tyydyn kuitenkin 4 päivän ponnistukseen. Teema liittyy harrastuksiini, mutta voi ehkä poikia lähitulevaisuudessa jotain työtäkin muistuttavaa. Vaikka hinguin ja halajoin kurssille ja ehdin olla jo vähän pettynyt kun luulin jääneeni rannalle, niin nyt sitten kuitenkin vähän hirvittää osallistuminen. Laajaan etukäteismateriaaliin tutustuttuani arveluttaa josko omat kyvyt riittää kurssilla oloon. Vaan yritän ajatella että oma häpeänsä kun tulivat mun valinneeksi.

Tunneskaala laidasta laitaan on muutenkin ollut viime päivinä käytössä. Olen lopulta tehnyt päätöksen, hakenut ja saanut toimivapaata vielä vuodeksi. Heittäydyn itselliseksi yrittäjäksi, nykyajan torppariksi. Yhä edelleen vuoroon pelottaa, vuoroon ei. Tähän lienee tottuminen, 24/7 -yrittäjänä. Nyt pitää vielä lassota kiinni potentiaalisia asiakkaita, joiden kanssa olen loppukeväästä käynyt keskusteluja ensi syksyn ns. keikoista. Ehkä tämän lassoamisoperaation tuolla puolen odottaa sitten se Kesäkin. Ja jokin loman tapainen. Sitä odotellessa...