En ilmoittaudu suureksi Lech Kaczynski -faniksi, mutta huomasin eilen jääväni katsomaan Wajdan Katynia vähän LK:n muistoakin kunnioittaen.
Kaiken sen epämääräisen hötön jälkeen, jota on tullut viime aikoina nähtyä ihan Finnkinoakin kannattaen, oli eilinen filmi jotain ihan muuta. Raikkaaksi tuulahdukseksi sitä ei voine väittää kuulostamatta hieman oudolta, mutta jotain syvästi oikeaa siinä oli.
Se, että kerronta keskittyi kuolevien ja kuolleiden sijasta eläviin, sai sen aukeamaan moneen eri suuntaan. Henkilögalleria oli kyllä niin moninainen, että tällainen putkiaivoinen maalaistolvana ei ihan aina pysynyt perässä kuka oli kuka. Toisaalta: sillä ei ehkä ollutkaan väliä.
Tarina oli vahva ja sanoma selkeä. Toisin kuin noissa em. hötöissä. Laadulla on tekijänsä. Aina vaan.
