




Moskovan poliiisi pidätti 11 kiellettyyn mielenosoitukseen osallistunutta homoa ja lesboa miliisin väkivaltaisessa väliintulossa. Mielenosoitus oli pormastari Luzkovia vastaan.
Setasta pyydetään asiaa tuntevia kertomaan oppilaille seksuaalisista vähemmistöistä ja sukupuolen moninaisuudesta. Mutta siinä piilee vaara: se aihe on sitten opetuksessa loppuunkäsitelty sinä vuonna.

Viime viikonvaihteessa päättyi Lesboksen kaksiviikkoinen naisten festivaali. Juhla vietti samalla 10-vuotispäiviään.
Yhdysvaltain senaatti hylkäsi äänin 56-43 ehdotuksen poistaa nk. DADT-laki. Se estää homoja palvelemasta armeijassa avoimesti. Lain perusteella armeijasta on potkittu pois yli 13 000 homoa ja lesboa.
Ruotsin STV1:ssä on tänään ohjelma maitotilallisesta Knutista. Hän on aina halunnut olla nainen.

"Helmivänrikki" pahoinpideltiin Pietarissa brutaalisti toissa yönä. Kukaan ei halunnut tulla apuun.

Lady Gaga on ennenkin puhunut tai esiintynyt HLBTI-ihmisten puolesta. Nyt hän asettuu taas USAn armeijan homokieltoa vastaan ja kehottaa muut mukaan.

Kitzbühel on pikkukaupunki Itävallassa Innsbruckin ja Salzburgin puolivälissä. Suomalaisetkin vaeltelevat niissä maisemissa mielellään. Lähellä ovat Wilde Kaiser vuoriston maisemat. Huhut kertovat, että kaupungissa pidetään tänään spontaani pride-paraati.

Seta-lehti teki raportin MSC:n machoklubista Meilahdessa. Penkki oli raakalankkua ja pöytänä bensatynnyri. Tv:ssä pyöri rensselivideo. MSC:n jäsenlehti kävi vastavisiitillä Setan kahvi-illassa Vallilassa. Siellä pakattiin Hot Rubbereita myyntilaatikoihin.
Kotitietokoneita harrastavat HLBTI-ihmiset saivat ensimmäiset kokemukset elektronisesta verkostoitumisesta 1990-luvun alussa Datafobin kautta. Siellä keskusteltiin, välitettiin uutisia ja harrastettiin jopa kulttuuria.
Ne puolueet, jotka ovat halunneet heikentää sateenkaariväen oikeuksia, saivat lähes kaksinkertaistettua kansanedustajamääränsä valtiopäivillä.

QX:n minitutkimuksen mukaan Qruiserissa käyvä väki äänestää runsaammin vasemmistoa ja vihreitä kuin hallitusallianssia. Klo 21 tuli ensimmäinen ovensuukyselyjen pohjalta tehty ennuste.

Genevessä on ollut YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon vaati perjantaina 17.9.2010 kaikkia maita poistamaan lait, joissa ihmisiä uhataan heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä takia. Genevessä on päättynyt YK:n ihmisoikeusneuvoston 15

Nikolai Aleksejev on kertonut tapahtumista blogissaan. Tässä kunnollinen käännös venäjästä suomeksi. PÄIVITETTY

Baltische Rundschau julkaisi eilen pitkän artikkelin Viron pyhästä sodasta homoja vastaan.
Matty Daley ja Bobby Cancuello yrittävät paraikaa rikkoa suutelun maailmanennätystä. Live-stream näyttää parin.

NHL-lehden numero 2 on ilmestynyt. Lehdessä on paljon karhua, queeria, ristiinpukeutumista ja arjen pikku huolia. Lehti ei sovi sellaisenaan asiapenteille eikä järjestölesboille, koska lehdessä eletään mielikuvien maailmassa.
Arviolta parikymmentä tuhatta ihmistä osoitti tänään mieltään paavin vierailua vastaan.


Hampurin pormestari erosi tehtävästään alkukesästä. Hän sai kyllikseen. Oliko syynä nuori ystävä, 19-v.? PÄIVITETTY

Nikolai Aleksejevin facebook-sivulle tuli tieto, jonka mukaan venäläisaktivisti Nikolai Aleksejev pidätettiin keskiviikkoiltana Domodedovon lentokentällä. Nyt hän on jo Moskovassa ja pyrkii ulkomaille.
Maltalla ei juurikaan ole edistytty lakiin perustuvien homojen oikeuksien edistämisessä. Edes laki avoliitosta (cohabitation law) tuskin menee läpi parlamentin käsittelyssä.

Eilen avattiin Vega-klubilla Pietarin toinen kansainvälinen queer-kulttuurifestivaali. Nationalistit ja kirkolliset ovat yrittäneet estää festivaalin.
Supo on kiinnostunut Oulun maali- ja veri-iskuista. Ne ovat kohdistuneet yksityiskoteihin. Joukossa on myös "setalaisen" koti. PÄIVITETTY
Fredrick Federley (c) joutui eilen illalla klo 18 jälkeen ryöstön ja pahoinpitelyn kohteeksi. Poliisi etsii neljää nuorta miestä.
Panaman katolinen kirkko ei näe syytä säätää lakia homofobiaa vastaa, ja erään psykologin mukaan kyseessä on ”pieni joukko homoja”, jotka ”vähättelevät perhearvoja”.