
Ranskassa parlamentti äänesti avioliitosta
Lauantaina Pariisissa Kansalliskokous äänesti avioliittolain ensimmäisestä osasta, jossa määritellään avioliiton käsite. Lain puolesta äänestysnumerot olivat 249-97.

Lauantaina Pariisissa Kansalliskokous äänesti avioliittolain ensimmäisestä osasta, jossa määritellään avioliiton käsite. Lain puolesta äänestysnumerot olivat 249-97.

Unkarissa kulttuuritaistelu, 'kultúrharc', jatkuu. Kansallisteatterin pääjohtaja lähtee kevään päättyessä, tilalle saadaan kansallismielinen. Taideakatemiaa johtaa tiukasti kansallismielinen "Prinssi Rohkea".

Pohjoismaiden neuvosto tuomitsee jyrkästi Venäjän parlamenti alahuoneessa, duumassa, 25. tammikuuta 2013 hyväksytyn lain niinsanotun "homopropagandan" kieltämisestä.

YLE kertoo uutisjutussaan Venäjän median uutisoinnissa oltavan tällä hetkellä pääsääntöisesti Suomea vastaan. Johan Bäckman on mukana kielteisten uutisen markkinoinnissa Venäjän medialle.

Maanantaina Venetsia keskeytti ystävyyskaupunkisuhteet Pietariin. Helsingissä tehtiin esitys ystävyyssuhteen katkaisemisesta.
Nepalissa voi saada sukupuolineutraalin henkilöllisyystodistuksen.

Ranskan parlamentissa alkoi tiistaina avioliittolain käsittely. Oppositio ryhtyi jarruttamaan tekemällä röykkiöittäin muutosehdotuksia lakiin.
Uskontoaiheiden keskustelijana viime vuosina profiloitunut aiempi vasemmistojohtaja Jorma Hentilä kertasi suhdettaan uskontoon Ylen haastattelussa. Hentilä kuvasi teologi Heikki Räisäsen ajatuksia puhutteleviksi.
Saksan ulkominister arvosteli voimakkaasti Venäjällä valmisteltavaa homopropagandalakia keskustelussaan Venäjän Saksan suurlähettilään kanssa.

Tammikuun 30. päivänä 1933 Hitler nousi Saksan valtakunnan johtoon. Sen jälkeen tapahtumat alkoivat nopeasti vyöryä uuteen suuntaan. Homobaarit suljettiin, ja demokratia nujerrettiin.
Yhdysvaltain partiopoikajärjestö harkitsee homokiellon kumoamista.
Viime viikolla Moskovassa osoitettiin mieltä homopropagandalakia vastaan. Mielenosoittajien joukossa oli tv-journalisti ja opettaja. Molemmat on irtisanottu työstään.

Pastori Oklahomasta väittää, että homostelu on synti, koska sitä ei voi pistää jääkaappiin. Porsaanlihan voi jäähdyttä jääkaapissa ja siksi se ei ole enää synti.
Pack 442-partiopoikayksikkö joutui luopumaan syrjinnän vastaisista toimintaperiaatteistaan.

Seta on ilmaissut tyytyväisyytensä Helsingin hovioikeuden ratkaisusta. Setan mukaan oikeuden päätös osaltaan vahvistaa, ettei työtehtäviin liittymättömiä yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita tarvitse kertoa työnantajalle.
Tämänpäiväisestä hovioikeuden päätöksestä käy ilmi, että yksityisyyyteen liittyvät asiat kuten aviopuolison sukupuoli eivät saa vaikuttaa työsuhteeseen. Mutta saako niitä kysyä työhönottohaastattelussa ja miten kysymyksiin pitäisi vastata?

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne on tuomittu sakkoihin työsyrjinnästä. Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa Lapin Kansaan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen erottamisesta syksyllä 2008. Telanne harkitsee tuomiosta valittamista.

Perinteisen siirtolaisuuden suomalaismediassa Pohjois-Amerikassa ja Australiassa tasa-arvokysymykset ovat olleet vähemmän esillä. Yhteisöt ovat usein vanhoillisia. Torontolainen Kanadan Sanomat teki 22.1 poikkeuksen.

Pariisissa järjestettiin sunnuntaina suuri mielenosoitus homoavioliittojen puolesta. Marssiin osallistui poliisin arvion mukaan 125 000 ihmistä. Maan parlamentti käsittelee homoavioliitto-asiaa tiistaina.
Ranskan kansallinen ammattiliitto on aloittanut kampanjan homofobiaa vastaan työpaikoilla.
Englannin hallitus julkaisi homoavioliittoesityksen.
Paikallisosastoa uhkaa erottaminen Yhdysvaltain pariopoikajärjestöstä sen kerrottua, että se vastustaa syrjintää.
Etelä-Afrinakn ihmisoikeuskomissio tutkii erään koulutuskeskuksen harjoittamaa konversioterapiaa.

Ontarion pääministeriksi nousee Kathleen Wynne. Hän on paitsi provinssin ensimmäinen naispääminiseri, myös ensimmäinen avoimesti homoseksuaali provinssin johdossa. Kolmatta kautta istunut Dalton McGuinty erosi.

Samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksymistä käsitellään Ranskan parlamentissa tiistaina. Mittausten mukaan uudistusten kannatus kansan keskuudessa on kasvanut vastamielenosoituksista huolimatta. Puolustajat marssivat Pariisissa sunnuntaina.
Virallinen Venäjä on "pahoitellut" USA:n vetäytymistä kahdenvälisestä kansalaisyhteiskuntatyöryhmästä, mutta venäläiset ihmisoikeusaktivistit eivät, koska he näkevät amerikkalaisten kiinnostuksen Venäjän kansalaisoikeustilanteeseen vähentyneen.

Suomen tähän mennessä pohjoisin pride-tapahtuma Arctic Pride järjestetään Rovaniemellä 22. - 24. helmikuuta 2013. Kolmipäiväiseen tapahtumaan kuuluu pride-kulkueen lisäksi seminaareja, juhlintaa ja napapiirin henkeen sopivaa ulkoilma-aktiviteettia.

Äänin 388-1 äänestettiin Venäjän duuman ensimmäisessä käsittelyssä homopropagandalain puolesta. Vastaäänet olivat vaimeita.

Homopropagandalaki on tänään Venäjän duuman ensimmäisessä käsittelyssä. Rakennuksen edessä on ollut homoaktivistien ja ortodoksiaktivistien yhteenottoja. Ainakin 20 homoaktivistia on jo pidätetty.

Niukalla enemmistöllä homoliittojen vastustajat torjuivat Puolan parlamentissa perjantain äänestyksessä rekisteröidyt parisuhteet.