Hitler Saksan johtajaksi 80 vuotta sitten

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 16
Natsiaatteen kannattajia riittää maailmalla

Tammikuun 30. päivänä 1933 eli tasan 80 vuotta sitten Hitler nimitettiin Saksan valtakunnan kansleriksi. Se merkitsi pahaa iskua homoliikkeelle. Natsipuolueen eli NSDAP:n näkemys oli, että homot eivät muistuta kunnon arjalaisia. Homot ovat rappeutuneita, pehmeitä ja jälkeläisten tuottamiseen kelvottomia. Propagandassa heidät leimattiin nuorten viettelijöiksi. Alkoi määrätietoinen homojahti, aluksi lievänä, mutta muutaman vuoden kuluttua tiukasti organisoituna.

Maaliskuun 4. päivänä 1933 Berliner Tageblattissa kerrrottiin, että poliisijohtajan määräyksellä oli suljettu sellaiset baarit ja kapakat, joissa oli siveellisiä ongelmia. Näitä olivat homobaarit Dorian Gray, Kleist-Kasino, Hollandais ja kuuluisin kaikista: Eldorado Motzstrassella. Helmikuun 24. päivänä sisäministeriö kielsi kioskeja, lehtimyymälöitä ja kirjakauppoja pitämästä valikoimissa painotutteita, joissa on alastonkuvia tai muuta eroottista sisältöä.

Maaliskuun alkuun mennessä kaikki tunnetut homobaarit oli pantu kiinni. Toisin oli Hampurissa. Siellä baarit olivat auki vuoden 1936 alkuun saakka. Mutta kaikki homojulkaisut joutuivat heti alkuun Hampurissakin kieltolistalle.

Adolf Brand oli homolehtien Der Eigene ja Eros julkaisija. Poliisi teki kotitarkastuksen 3. toukokuuta 1933, ja takavarikoi mm. 2 000 valokuvan kokoelman. Kotitarkastuksia tehtiin vielä syksyllä, ja kaikki lehtiin liittyvä materiaali joutui poliisin haltuun. Brandin ura julkaisijana loppui siihen.

Paljon dramaattisempi oli poliisin isku 6. toukokuuta 1933 kuuluisan seksuaalitutkijan, Magnus Hirschfeldtin tutkimusinstituuttiin Berliinin Tierparkin alueella. Paikalle tuli jo aamuvarhaisella kuorma-autoja, lavoillaan ainakin 100 opiskelijaa ja soittokunta. Musiikin tahdissa tunkeuduttiin instituuttiin ja tyhjennettiin kaikki mustepullot huoneiston seinille ja matoille. Kuvat, taulut, kirjat ja koko insituutin tieteellinen arkisto lensivät ikkunasta. Puolen päivän aikaan lähdettiin lounaalle laulaen Horst-Wessel -laulua. Iltapäivällä tulivat uudet joukkiot tyhjentämään loput kirjastosta. Instituutin tyhjentäjät kyselivat, missä instituutin johtaja Magnus Hirschfeld on. He saivat kuulla, että Hirschfeld oli juuri silloin ulkomailla. Hän ei enää koskaan palannut Saksaan. Hän kuoli maanpaossa. Kolme päivää tuhon jälkeen kaikki kirjat ja muu materiaali paloivat Berliinin ooppera-aukiolla suuressa kirjanpolttojuhlassa.


Nuoren taidehistorioitsijan muistelmia

Monetkaan homot eivät heti tajunneet, miten vaarallisista asioista tässsä oli kysymys. Esim. tunnettu taidehistorioitsija Christian Adolf Ísermeyer kertoo muistelmissaan, että keväällä 1933 hän teki väitöskirjaansa, joka sitten hyväksyttiin toukokuun 17. päivänä. Vaikka hänen huomionsa kohdistui väitöskirjaan, hän kuitenkin kertoo, miten häntä oksetti Hitler ja tämän joukot. Hän oli tavannut Hitlerin kerran elämässään, ja siitä oli syntynyt suuri vastenmielisyys. Natsit vaikuttivat "epäsiisteiltä" tyypeiltä ja Hitler oli "kauheus". Koko klikki oli epäsympaattinen.

Isermeyer sai huomata heti alkuun, että yliopistopiireissä tunnetut professorit irtisanottiin, koska he olivat juutalaisia. Nuorelle taidetohtorille oli etuakin siitä, että juutalaisia irtisanottiin. Berliinin museoissa vapautui työpaikkoja uusille tulokkaille.

Isermeyerin mukaan Berliini oli kaikesta huolimatta vielä aika vapaa ja liberaali. Vuoteen 1934 saakka oli sittenkin muutama gaybaari, jos tiesi, mistä etsi. Oli mm. Barths Bierstube ja Jockey. Kerran hän joutui Barths Bierstubessa ratsiaan. Poliisi astui sisään ja jouduttiin esittämään henkilöpaperit. Kaunispiirteisenä Isermeyeriä oli pidetty rattopoikana, ja hänet karkotettiin ulos siitä paikasta.

Isermeyer asui Uhlandstrassella juutalaisrouvan, Emma Hollin alivuokralaisena. Tämän aviomies, musiikkikriitikko, oli arjalainen ja oli saanut eron jo vuonna 1931. Alivuokralaisena elämä oli leppoisaa, koska vuokraemäntä tiesi vuokralaisensa yksityiselämästä ja tämä sai tuoda mukanaan yövieraita. Gestapon uhka oli ensimmäisen vuoden aikana vähäistä. Ulkopaikoissakin voi melko turvallisesti liikkua.

Kurfürstendammilla asui juutalainen asianajaja Kurt Frontheim, joka usein päivysti kadulla ja kutsui nuoria miehiä iltateelle. Hän asui aivan muistokirkon vieressä. Vasta vuonna 1937 Gestapo sai vihiä miehestä, mutta tämä oli silloin jo paennut Sveitsiin.

Isermeyer sai kutsun Gestapon pahamaineiseen päämajaan 20. syyskuuta 1933. Päämaja oli osoitteessa Prinz Albrecht Strasse 8. Kyse oli kahdesta miestuttavuudesta, joiden kautta oli paljastettu myös Isermeyerin nimi. Puolen tunnin kuulustelun jälkeen hän kuitenkin pääsi menemään. Hän tiesi, että toinen mies, joka oli maininnut hänen nimensä, oli ollut kontakteissa moniin natsipomoihin, mahdollisesti myös kuuluisaan homonatsiin, Ernst Röhmiin, ja sen vuoksi asian käsittely loppui lyhyeen.


Kymmenen vuotta myöhemmin...


Saksa oli sodassa, mutta helmikuun alussa 1943 Stalingradissa suuri saksalainen armeijakunta antautui ja 300 000 saksalaista jäi sotavangeiksi. Se oli ensimmäinen selkeä muistutus siitä, että Saksa saattaa hävitä sodan. Suomessakin jotkut uskaliaat kuiskasivat asian luottotuttavalleen. Ääneen sitä ei saanut sanoa.

Homo- ja juutalaisvainot jatkuivat sodan loppuun saakka. Juutalaisia alettiin tappaa tehdasmaisesti.

Sachsenhausenin keskitysleiri rakennettiin Berliinin kupeeseen vasta vuonna 1936. Silloin homovaino oli jo täydessä käynnissä.
Sopusuhtainen berliiniläinen "temppeli"

16 kommenttia

  • 1 / 16
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 30.1.2013, 9.19
1930-luvun homobaareista en ollut kuullut ennen tätä uutista. Luulin, että homobaarit tulivat vasta paljon myöhemmin.
Sotien välinen Berliini oli yksi Euroopan suvaitsevimmista paikoista homoille, kunnes natsit nousivat valtaan. Homobaareja tai sen tapaisia kapakoita puolestaan on ollut olemassa yhtä kauan kuin muitakin.