
Mielenterveysmessuilla tuli esille myös homojen eheyttäminen
Professori Markku Myllykangas nosti homojen "parantamisen" esille paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli "Koululääketiede ja vaihtoehtohoidot".

Professori Markku Myllykangas nosti homojen "parantamisen" esille paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli "Koululääketiede ja vaihtoehtohoidot".
Ruotsalaisen kansalliskonservatiivisen puolueen puheenjohtaja antaa kyytiä "homolobbaukselle", Johans Gardellille ja "prideparaatien mauttomille hahmoille" kirjaansa kirjoittamassaan, mutta siitä pois jätetyssä osassa. Asiasta kertoo Expressen.

Tällä hetkellä valmisteelllaan tasa-arvolain uudistamista ja kokonaan uutta yhdenvertaisuuslakia. Niiden uskotaan vähentävän transihmisten syrjintää. TransHelsinki 2013 -viikon työelämä-seminaarissa selviteltiin myös nykytilannetta.
Englannissa on nostettu jälleen parlamentissa keskusteluun nk. eheytysterapioiden vahingollisuus. Haluttaisiin laki, jolla terapiat kiellettäisiin. Sen vastustajat pitävät sellaisen lain säätämistä loukkauksena henkilökohtaista vapautta vastaan.
Neljä lesboudesta syytettyä naista vapautettiin Senegalissa.
Illinoisin kuvernööri Pat Quinn allekirjoitti keskiviikkona lain, jolla avioliitto-oikeus laajennetaan koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja. Laki tulee voimaan 1. kesäkuuta 2014. Illinois on USA:n 16. tasa-arvoisen avioliiton hyväksynyt osavaltio.
Skotlannin parlamentti äänesti homoavioliittojen puolesta äänin 98 - 15 ensimmäisessä äänestyksessä keskiviikkona.

Ikean tuorein asiakaslehti sisältää reportaasin Englannissa asuvan naisparin Claran ja Kirstyn kotoa. Venäjän painoksessa sen tilalla julkaistaan muuta. Ikea kertoo ratkaisun taustalla olevan Venäjällä kesällä voimaan astuneen ns. "homopropagandalain".
Madridin kaupunki sakottaa tämän vuoden gay pride-juhlien järjestäjiä tähtitieteellisin summin.
Seta ja Trasek vaativat, että Translaki tulee uudistaa transihmisten ihmisoikeudet turvaavalla tavalla. Keskiviikkona 20.11. julkaistussa tiedotteessa ihmisoikeusjärestöt haluavat juridisen sukupuolen vahvistamisen perustaksi itsemäärittelyn.

Nuori homo tiedemies sai Vatikaanin palkinnon.
Manchesterissa järjestetään vaihtoehtokisa-avajaiset.
Kymmenessä vuodessa sellaisten ihmisten määrä on lähes puolittunut, jotka eivät hyväksyisi homoseksuaalia naapurikseen. Myös vuokra-asuntomarkkinoilla homoparien asema on kohentunut. Silti esimerkiksi sateenkaariperheet pelkäävät asiatonta kohtelua.
Syyrian sisällissödassa homot ovat erityisen uhan alla.
Moskovalaisessa homobaarissa lensivät luodit viime lauantaina.
Ugandalainen sateenkaariaktivisti Sam Ganafan pidätettiin viime viikolla.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on yhteydessä käsityksiin kotona tapahtuvasta väkivallasta, osoittaa ruotsalaisen Linné-yliopiston toteuttama tutkimus.

Nalle Pubin entisessä toimitilassa on alkanut remontti. Ikkunassa olevassa tekstissä kerrotaan paikan olevan suljettu remontin vuoksi ja avaavan pian uudella konseptilla. 11.11. suljettu baari oli yllättäen auki vielä seuraavana viikonloppuna.

Monimuotoisista televisiokilpailuistaan tunnetussa Japanissa on jälleen kehitetty uudenlainen kisakonsepti: "Orgasmisota" -sarjaaa esitetään myöhäisillassa. Netissä leviävässä videossa vastakkain ovat heteropornotähti ja homomies.
Katolisen kirkon piispa Illinoissa, USA:ssa on aikeissa pitää manausmessun homoavioliittoja vastaan, samaan aikaan kun osavaltion kuvernööri allekirjoittaa lain tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.
Kolme homoaktivistia Sierra Leonesta on pyytänyt poliittitsa turvapaikkaa Espanjasta.
Vietnamin hallitus on päättänyt lakkauttaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisten avioliittojen järjestämisen sakottamista.

New Jerseyssä sijaitsevan ravintolan asiakkaana ollut perhe ei suostunut antamaan tarjoilijalle tippiä, koska eivät kuittiin kirjoittamansa viestin mukaan hyväksyneet hänen elämäntapaansa. USA:ssa tarjoilijan ansiot koostuvat suurilta osin juomarahoista.
Teksasilainen uimari Matt Korman tuli ulos kaapista.

Sami Hilvon kirjoittama romaani Viinakortti nähdään näyttämöllä marras-joulukuussa. Valtimonteatterissa Helsingissä nähdään kaikkiaan 18 Helsingin Gay-teatterin esitystä. Ensi-ilta on 19. marraskuuta ja esityksistä viimeinen nähdään 7. joulukuuta.
Viisi leboa pidätettiin Senegalissa homojen kiihtyvän ajojahdin yhteydessä.
Israelilaisen Beit Shemesin kaupungin ortodoksijuutalainen pormestari väittää Iranin entistä presidenttiä mukaillen, ettei hänen kaupungissaan ole homoja.

Venäjä ottaa käyttöön Neuvostoliiton KGB:n aikaisia menetelmiä. Presidentti Putin oli aikoinaan vakoilujärjestön palveluksessa.

Venäjän valtiollinen televisio levittää taikauskoa homoista.

Ruotsin vihreät ja Tupilak-seura tarjosivat itäeurooppalaisille tasa-arvotoimijoille uskoa tulevaisuuteen. Arvokas ympäristö valtiopäivien entisessä ykköskamarin istuntosalissa vahvisti viestiä siitä, että "Ruotsi ei järky eikä tuessaan horju".