Viron parlamentti eli riigikogu hyväksyi tiistaina tasa-arvoisen avioliittolain.
Asiasta kertoo esimerkiksi Viron yleisradioyhtiö ERR.
Lakiuudistus astuu voimaan vuoden 2024 alussa, ja jatkossa avioliiton voi solmia kaksi aikuista henkilöä sukupuolesta riippumatta.
Vuonna 2014 hyväksytyn ja 2016 alussa voimaan tullut mahdollisus solmia parisuhdesopimus mahdollista myös tulevaisuudessa. Parisuhdelain kaikkia pykäliä ei saatu vietyä läpi parlamentissa, vaan monia käytäntöjä on jouduttu vahvistamaan oikeudessa.
Parisuhdesopimuksen muuttamiseksi avioliitoksi on suunnitteilla helpotettu menettely.
Lakiuudistusta puolsi 55 kansanedustajaa ja vastaan äänesti 34. Riigikogussa on 101 kansanedustajaa. Avioliiton avaaminen myös samaa sukupuolta oleville pareille oli osa laajempaa perhelainsäädännön uudistusta. Äänestyksessä punnittiin myös hallituksen luottamus.
Viron pääministeri Kaja Kallas kirjoitti Twitterissä, että rakennamme yhteiskuntaa, jossa kaikkien oikeuksia kunnioitetaan ja ihmiset voivat rakastaa vapaasti.
Avioliittosäännöksen uudistaminen tuli mahdolliseksi, kun kevään vaalien jälkeen oikeistoliberaali Reformipuolue muodosti hallituksen Eesti 200 -puolueen ja Sosialidemokraattien kanssa. Oppositioon jääneet EKRE, Isamaa ja Keskipuolue vastustavat yhdenvertaista avioliittolainsäädäntöä, ja osa puolueista on jo ilmoittanut aikovansa kumota uudistuksen valtaan päästyään.
Virosta tuli ensimmäinen Neuvostoliiton vallan alla olleista maista, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty. Kahdessa muussa Baltian maassa avioliitto on perustuslaissa rajattu naisen ja miehen väliseksi. Entisen itäblokin maista Slovenia on aiemmin hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot. Maailman maista Viro on 35. samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksynyt maa.
Asenneilmasto on kääntynyt suopeammaksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Keväällä 2023 julkaistussa mielipidetiedustelussa yhdenvertaisen avioliittolain kannattajia oli ensimmäistä kertaa yli puolet vastaajista. Erityisesti nuorten parissa yhdenvertaisuuden kannatus on suurta.