Viron vaalit: Viro voi saada sukupuolineutraalin avioliittolainsäädännön

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3

Virossa järjestettiin sunnuntaina 5.3. parlamentin eli riigikogun vaalit. Vaalien voittaja on pääministeri Kaja Kallaksen keskustaoikeistolainen ja arvoliberaali reformipuolue. 

Viron riigikogu on 101-paikkainen, ja Reformipuolue sai paikoista 37. Se nosti paikkamääräänsä kolmella. Toiseksi suurin ryhmä on kaksi paikkaa menettänyt kansalliskonservatiivinen EKRE, joka sai nyt 17 paikkaa. Kolmantena on kymmenen paikkaa menettänyt Keskipuolue 16 paikallaan. Myös arvoliberaali Sosiaalidemokraatit (yhdeksän paikkaa) ja konservatiivinen Isamaa (kahdeksan paikkaa) menettivät molemmat yhden paikan. Parlamenttiin uutena noussut Eesti 200 -puolue sai 14 paikkaa. Mikään pienemmistä ryhmittymistä ei ylittänyt viiden prosentin äänikynnystä, näin esimerkiksi Vihreiden kohdalla.

Hallitustunnustelut aloitettiin heti maanantaina, ja oletettavasti hallitus syntyy Reformipuolueen ympärille. 

Syntyykö sukupuolineutraali avioliittolaki viimein?

Yksi Reformipuolueen lupauksista on ollut samaa sukupuolta olevien aviollitto-oikeuden hyväksyminen. Virossa on keskusteltu aika-ajoin avioliiton avaamisesta myös samaa sukupuolta oleville pareille, mutta hanke ei ole toistaiseksi edennyt. Oikeuden päätöksen mukaisesti Viro kuitenkin tunnustaa ulkomailla solmitut samaa sukupuolta olevienkin avioliitot.

Nyt toivoa täyden avioliitto-oikeuden saamisesta on.

Paras mahdollisuus asian etenemiseen on, mikäli Reformin hallituskumppaniksi tulevat Eesti 200 ja Sosiaalidemokraatit. Reformipuolueen lisäksi sitä poliittisesti lähellä oleva Eesti 200 on viestinyt yhdenvertaisen avioliitto-oikeuden edistämisen puolesta. Eesti 200 on tehnyt aiemmin Vihreiden kanssa julistuksen sukupuolineutraalin avioliittolain edistämisestä. Myös Sosiaalidemokraateissa on laaja kannatus avioliittolainsäädännön yhdenvertaistamiselle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Selvästi nuivempi suhtautuminen on Keskipuolueessa ja Isänmaassa, jotka ovat myös mahdollisia hallitusyhteistyökumppaneita. Kallas on kieltäytynyt jo ennakkoon hallitusyhteistyöstä samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastustavan EKRE:n kanssa. 

Virossa tuli voimaan sukupuolineutraali parisuhdelaki (kooseluseadus) vuonna 2016, mutta se on edelleen vaillinainen ja epätäydellinen, sillä monia tarvittavia liitännäislakeja ei ole onnistuttu säätämään. Monia yksityiskohtia on jouduttu puimaan oikeusistuimissa.

Jotkut arvokonservatiiviset voimat ovat halunneet kaataa parisuhdelain kokonaan. Esimerkiksi EKRE pyrki järjestämään neuvoa-antavan kansanäänestyksen siitä, pitäisikö perustuslaissa avioliitto määritellä vain miehen ja naisen liitoksi. Äänestys kariutui silloisen hallituksen kaatumiseen tammikuussa 2021. 

Asenneilmapiiri hitaassa muutoksessa

Virossa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden hyväksyntä ja asenteet yleisemminkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet suopeammiksi hiljalleen. Samalla kuitenkin äänenpainot varsinkin uskonnollis-konservatiivisten toimijoiden piirissä ovat käyneet aggressiivisemmiksi. EKRE:n riveistä riigikoguun valittiin äänekkäästi hlbti-kielteisiä näkemyksiä esittänyt Varro Vooglaid.

Virossakin nuoremmissa ikäryhmissä asenteet ovat hyväksyvämpiä kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Etnisen taustan on myös havaittu vaikuttavan asenteisiin: venäjänkielinen vähemmistö on virolaista kantaväestöä varauksellisempaa. ILGA Europen kevään 2022 selvityksen mukaan Viron lainsäädäntö täyttää 36 prosenttia sen kriteereistä, kun esimerkiksi Suomessa vastaava luku on 60 prosenttia.

3 kommenttia

Hallitusneuvotteluja käynnistelevä Reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas on antanut haastattelun Delfille ( https://www.delfi.ee/artikkel/120153652/video-aegade-liberaalseim-voimuliit-kaja-kallas-abieluvordsusest-oleme-valmis-koike-arutama ). Hallitukskumppaneiksi näyttää olevan tulossa Eesti 200 -puolue ja Sosialidemokraatit. Delfi viittaa jutun otsikossa kaikkien aikojen liberaaliseimpaan koalitioon. Kallas toteaa kysymykseen tasa-arvoisesta avioliittolainsäädännöstä, että kaikesta ollaan valmiita keskustelemaan kumppanien kanssa.
Arvoliberaali hallitus on saatu muodostettua Viroon, ja sen ohjelma on julkaistu. Hallitusohjelmaan on kirjattu mm. sukupuolineutraalin avioliittolain säätäminen. Neuvottelujen aikana esillä oli myös nykyisen puolitiessään olevan parisuhdelain saattaminen valmiiksi, mutta nyt näyttää siltä, että Viro tosiaan olisi saamassa yhdenvertaisen avioliittolainsäädännön.