Elokuva perustuu samannimiseen palkittuun näytelmään vuodelta 2012, jonka on kirjoittanut Samuel D. Hunter. Aikanaan toisen miehen vuoksi perheensä jättänyt Charlie (Brendan Fraser) jäi tyhjän päälle miehensä kuoltua, jonka jälkeen hän alkoi lievittää suruaan syömällä. Hän myös yrittää palauttaa yhteyden 17-vuotiaaseen tyttäreensä.
Tulevan elokuvan ohjaaja on Darren Aronofsky, joka on ohjannut myös Unelmien sielunmessu -elokuvan. Pääosaa esittävä Fraser puolestaan tunnetaan esimerkiksi Muumio-elokuvasarjasta ja Viidakon Ykä -elokuvasta.
Gayface
Fraserin valintaan Charlien rooliin on liittynyt laajemminkin käynnissä olevaa keskustelua siitä, voiko suunteutuneisuudeltaan heteroseksuaali esittää homoseksuaalia roolihahmoa. Out-julkaisu toteaa, että tällaiseen aletaan olla väsyneitä. Pikemminkin halutaan vähemmistöihin kuuluvia esittämään vähemmistöä itse edustavia näyttelijöitä. Toisaalta keskustelua kritisoivien mielestä näyttelijän työtä on juuri toiseen rooliin asettuminen.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
Keskustelu on saman tyyppistä kuin se, voiko valkoihoinen esittää kasvot värjättynä tummaihoista; ns. blackface oli elokuvateollisuudessa yleisesti harjoitettu käytäntö. Viime aikoina gayface-käsite on otettu keskustelussa vastaavanlaiseen käyttöön. Katukielessä sanalla on perinteisesti viitattu "homomaiseen" ulkonäköön, erityisesti kasvonpiirteisiin. Kritiikkiä on herättänyt se, että homoseksuaalisuuden erityinen esittämiseen liittyy ihmisen ominaisuuksiin. Kysymyksiä on herättänyt myös se, että roolihahmo on sairaalloisen ylipainoinen, jollaiseksi lähempänä tyypillistä painoa esittävä on pyntätty.
Moninaisuuden asiallisemman huomioimisen vaatimuksia on otettu myös elokuvapalkintojen saamisen ehtoihin. Lisäksi esiin on noussut havainto, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat hahmot ovat usein tarinan kannalta toisarvoisissa rooleissa ja aihepiirin käsittely on stereotyyppistä.
Jos minusta tehtäisiin elokuva, saisi pääosaa esittää vaikka simpanssi. En pitäisi sitä loukkauksena vaan olettaisin simpanssin saaneen roolin hyvien näyttelijäntaitojensa ansioista. Ihan yhdentekevää olisiko simpanssi homo hetero tai joku muuhun alfabeettipopulaan kuuluva. Taiteilijan tehtävä on asettua rooliinsa mutta ei muuttua esittämäkseen henkilöksi.Valkoihoisen näyttelijän tekeminen mustaksi kasvot maalaamalla on sen sijaan vain tökeröä, enkä muista ihan lähiaikoina sellaista nähneeni. Alkuperäiskansojen ym. närkästyksen saatan tiettyyn rajaan asti ymmärtää, mutta viittaan jälleen taiteen tehtävään. Tärkeämmäksi näkisin sen miten asia esitetään, ei mitä esitetään. Autettisuuden vaatimus on absurdi.
Kyllästyttää oikeastaan koko aihe, jota en pidä tasa-arvon kannalta kovin olennaisena. Riskinä on myös näyttelijöiden pakottaminen ulos kaapista, jos roolitukseen tarvitaan "oikeasti" homo. Kuinkas käy seuraavassa produktiossa, johon tarvitaan heterorakastaja? Rooli menee ohi, kun eihän siihen nyt voi ottaa homoa näyttelemään heteroa. Rupert Everett on sanonut katuvansa ulostuloaan. Se on maksanut hänelle monta heteroroolia. Olisinpa halunnut nähdä Brendan Fraserin kilpailijat, jos ko. leffaan olisi haettu 600-paunaista oikeasti homoa pääosaesiintyjää. Tuskin olisi ollut vilskettä studiolla.
Yhdysvalloissa käydyn keskustelun tulkitsen osaksi Trumpin kauden poliittista korrektiutta. Presidentti, joka räiski joka suuntaan eikä siistinyt suutaan, oli helppo inhon kohde vastapuolelle. Äärimmäisyyksiin viety pol.korrektius syntyi vastavoimaksi ja erottavaksi tekijäksi ja minusta tämä keskustelu on osa sitä. Valitettavasti näen keskustelun alkavan jo olla jonkinasteinen rajoite esim. juuri taiteelle, joka on kuitenkin aina nostanut esiin herkkiä aiheita ja synnyttänyt keskustelua.
"Yhdysvalloissa käydyn keskustelun tulkitsen osaksi Trumpin kauden poliittista korrektiutta... Äärimmäisyyksiin viety pol.korrektius syntyi vastavoimaksi ja erottavaksi tekijäksi ja minusta tämä keskustelu on osa sitä."
Hieman yksinkertaistavaa laittaa se vain Trumpiin liittyvän vastareaktion syyksi. Muistanet, että Trumpin voittoa selitettiin aikoinaan reaktiona intersektionaalisen vasemmiston nousulle, äärimmäisyyksiin menevälle social justice -hörhöilylle, jne. Se kulttuuri, jossa nuudelien syöminen valkoisena länsimaalaisena tulkitaan rasistiseksi mikroaggressioksi, oli olemassa jo kauan ennen kuin Trumpista tuli presidentti.
Kaikkein eniten minua tässä "saako hetero näytellä" -jutussa ärsyttää se, että sen taustalla on pieni harhaisten aktivistityyppien joukko, joka ei edes koostu homomiehistä. Someaikana on vaikea sanoa, kuka näitä kohuja oikein järjestää, mutta ainakaan homomiehiä ei keskimäärin kiinnosta pätkän vertaa, onko homoroolin näyttelijä homo vai hetero. Veikkaisin, että monia vain imartelee se, jos rooliin valitaan joku uhkea komistus, joka sattuu olemaan hetero.
Oikeastaan ainoa järkevältä kuulostava argumentti on se, että jos heteromiehet näyttelevät homorooleja, niin se vie työtilaisuuksia homonäyttelijöiltä, joita ei oteta heterojenkaan rooleihin.
Ja jos sairaalloisen ylipainon esittäminen oikeasti tulkitaan fat-shamingiksi, niin se kertoo taas siitä, miten porukka on totaalisen vieraantunut ihmisruumiiden fyysisestä todellisuudesta. Vakavasti terveyttä haittaava ylipaino ei ole mitään suojelua kaipaavaa erilaisuutta, vaan se on ongelma, johon pitäisi saada lääketieteellistä ja psyko-sosiaalista apua. Mutta selitäpä tämä ihmisille, joille edes sukupuoli ja seksuaalisuus eivät liity mitenkään yksilön fyysiseen olomuotoon.
