Pietarin Pride-mielenosoituksessa pidätyksiä lauantaina

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Pietarissa lauantaina järjestetty pride-mielenosoitus päättyi pidätyksiin. (kuva: Anton Vaganov / Reuters / Lehtikuva)

Pietarin Palatsiaukiolla järjestettiin pride-mielenosoitus lauantai-iltapäivällä. Tapahtuma toteutettiin yhtäaikaisina yhden henkilön mielenilmauksina, jotka eivät lain mukaan vaadi lupaa.

Asiasta kertoivat esimerkiksi Paper paper ja Activatica.

Mielenilmaukset alkoivat 3. elokuuta kello 17 paikallista aikaa Palatsiaukiolla. Mielenosoittajat pysyivät paikallaan oman julisteensa kanssa. Esillä olivat Venäjän lippu, sateenkaarilippu, translippu, karhulippu sekä joitakin kylttejä.

Poliisit saartoivat mieltään osoittaneet, ja tilannetta seuranneiden mukaan 15 mielenosoittajaa pidätettiin. Lauantain mielenosoitukseen osallistuneille oli jaettu ohjeita, kuinka toimia, jos joutuu pidätetyksi. Yhden pidätetyistä kerrottiin päätyneen poliisibussiin kädet selän takana käsiraudoissa, ranteet veressä. Poliisin myös kerrottiin ruiskuttaneen bussiin kaasua. Kello 19 aikaan pidätetyt kuljetettiin poliisiasemalle.

Pride-tapahtuman järjestäjät yrittivät useamman viikon ajan neuvotella Pietarin viranomaisten kanssa tapahtuman järjestämisestä, mutta muutamaa päivää ennen tapahtumaa kaupunki kielsi tapahtuman vedoten ns. homopropagandalakiin ja esimerkiksi kaupungissa meneillään olevien rakennustöiden aiheuttamiin turvallisuusriskeihin. Kiellosta valitettiin oikeuteen.

Tapahtuma yritettiin järjestää nyt kymmenettä kertaa. Toistaiseksi tapahtuma on joka kerran jäänyt ilman lupaa ja luvatta järjestetty mielenosoitus on keskeytetty.

Venäjällä samaa sukupuolta olevien suhteet dekriminalisoitiin Neuvostoliiton 1991 tapahtuneen romahduksen jälkeen vuonna 1993. Monet toivoivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman paranevan, kuten monissa länsimaissa on tapahtunut. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kuitenkin asenneilmapiiri alkoi kiristyä. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan taustalla on ratkaisemattomat yhteiskunnalliset ongelmat, joiden hallitsemiseksi valtionhallinto on pyrkinyt hakemaan tukea vanhoilliselta ortodoksikirkolta. Samalla arvioidaan hallinnon pyrkivän vahvistamaan asemaansa esittämällä ongelmien olevan peräisin esimerkisi liberaaleista länsimaista, ja ratkaisukeinojen löytyvän perinteisiksi venäläisiksi arvoiksi esitetystä mallista ns. perinteisine perhearvoineen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Muissakaan suurissa venäläiskaupungeissa pride-tapahtumien järjestäminen ei ole ollut mahdollista. Joillain Venäjän alueilla hlbti-vähemmistöihin kuuluvia kohtaan asenteet ovat erittäin kielteiset. Tšetšeniassa käynnissä on suoranainen homovaino.

Venäjällä on viime päivinä osoitettu myös mieltä, koska opposition ehdokkaita on suljettu pois vaaleista.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!