Alfons Almi (20.8.1904-22.2.1991) oli yksi Suomen oopperataiteen kaikkien aikojen merkittävimpiä vaikuttajia laulajana, Kansallisoopperan johtajana ja Oopperatalosäätiön toiminnanjohtajana. Laulajana hän esitti lähes kaikki tärkeimmät tenoriroolit, hänen pitkän johtajakautensa aikana Kansallisooppera kehittyi vahvasti ja sai oman orkesterin ja hänen toimintansa Oopperatalosäätiössä vaikutti ratkaisevasti uuden oopperatalon rakentamiseen.
Alfons Almi syntyi Helsingissä 20.8.1904 junailija Hugo Almin ja hänen Hilja-vaimonsa esikoisena. Perheen neljä lasta jäivät orvoiksi, sillä Hugo Alm kuoli jo 1910 ja Hilja 1914.
Kasarminkadun kansakoulun jälkeen Alfons Almi työskenteli ensin renkinä Espoossa ja Helsingin pitäjässä. Oltuaan oppilaana maanviljelyskoulussa ja meijerikoulussa hän toimi milkkimestarina Valion Helsingin meijerissä syyskuuhun 1927, jolloin hän aloitti asepalveluksensa Viipurissa. Ennen kotiuttamista seuraavana vuonna hänet ylennettiin kersantiksi.
Vaasan meijeriliikkeen johtajana Alfons Almi toimi 1928-1930 ja Sortavalan seudun osuusmeijerin ja Jaakkiman osuusmeijerin isännöitsijänä1930-33. Sortavalassa Alfons Almi lauloi paikallisen harrastajaoopperan näytännössä Radameksen osan Aidassa. Suomalaisen Oopperan kapellimestari Armas Järnefelt kuuli esityksen ja kehotti häntä lähtemään Helsinkiin. Jo samana syksynä Almi lauloi Suomalaisen Oopperan Aidassa ja sai seuraavana vuonna kiinnityksen, joka tuli kestämään aina vuoteen 1971 asti.
Alfons Almi opiskeli laulua Hanna Granfeltin johdolla ja teki opintomatkoja Saksaan ja Itävaltaan. Hänen voimakasta ääntään kiitettiin aidosta tenoraalisesta metallisoinnista ja hän oli 30-luvulta 50-luvulle asti Suomalaisen Oopperan keskeinen tenorisolisti. Hän esiintyi noin 50 oopperan ja operetin päätehtävässä. Keskeisiä rooleja olivat mm. nimiosat oopperoissa Lohengrin, Tannhäuser, Parsifal, Tristan ja Isolde, Otello, Trubaduuri, Pajatso ja Peter Grimes sekä Walter Mestarilaulajissa, Erik Lentävässä Hollantilaisessa, Don José Carmenissa, Tamino Taikahuilussa, Gabriel operetissa Wieniläisverta ja Eisenstein Lepakossa. Almi lauloi myös monien suomalaisten oopperoiden tenoripääosat kuten Shemeikka Madetojan Juhassa, Antti Madetojan Pohjalaisissa, Esko Emil Kaupin Nummisuutareissa ja Imant Tauno Pylkkäsen oopperassa Mare ja hänen poikansa.
Kuten sittemmin oopperanjohtajana, Alfons Almi tunnettiin myös talvi- ja jatkosodan aikana pelottomana taistelijana. Hän lähti talvisotaan kersanttina ja kotiutettiin jatkosodasta luutnanttina. Almi haavoittui vuonna 1942 kahdesti, mutta palasi palvelukseen ja nimitettiin kenraalimajuri Aaro Pajarin henkilökohtaiseksi adjutantiksi. Hän lauloi sodan kestäessäkin oopperanäytännöissä ja Kannaksen torjuntataistelujen jälkeen hänet lomautettiin Suomalaisen Oopperan käyttöön.
1950-luvulla Almi siirtyi Suomalaisen Oopperan hallintotehtäviin. Hän toimi ensin talouspäällikkönä, sitten apulaisjohtajana ja lopulta pääjohtajana. Hänen johtajakautensa kesti peräti 16 vuotta. Sen aikana ooppera sai oman orkesterin ja vieraili useimmissa Euroopan maissa sekä Amerikassa. Kotimaassa Almi järjesti 33 ooppera-, baletti- ja operettikiertuetta. Hän kehitti myös oopperan hallintoa ja omistuspohjaa, sillä 1956 oopperaosakeyhtiö muutettiin Suomen Kansallisoopperan säätiöksi. Alfons Almi sai professorin arvonimen 1966.
Jäätyään eläkkeelle pääjohtajan tehtävästä 1971 Alfons Almi alkoi hellittämättömän työn uuden oopperatalon saamiseksi. Lopulta pitkäaikainen unelma toteutui ja hän pääsi muuraamaan peruskiven vuonna 1987. Oopperatalo valmistui vasta 1993, joten Alfons Almi ei ennättänyt nähdä sitä valmiina. Hänen keskeistä merkitystään oopperatalohankkeen toteuttamisessa päätettiin kunnioittaa nimeämällä pieni näyttämö Alminsaliksi ja sijoittamalla päälämpiön seinälle häntä esittävä reliefi.