Johti: Sakari Oramo
Solisti: Jonathan Gilad
Ohjelma:
Richard Strauss: Macbeth, sinfoninen runoelma
Sergei Rahmaninov: Konsertto pianolle ja orkesterille opus 1
Jean Sibelius: 2. sinfonia
RSO on pakannut viulut ja patarummut ja koko poppoonsa ja lennähtänyt Heidin seuraksi fonduekiertueelle. Esimmäinen etappi oli suoraan meidän hieno Victoria Hallimme (nimensä mukaan kuningatar Victorian köyhille geneveläisille antama) ja sama proggis heitetään sitten Zurichissa, Baselissa ja Bernissä.
Sakari Oramo on tehnyt uskomatonta työtä ja RSO on tänä päivänä ehdottomasti Suomen ykkösbändi. Paikalliseen Orchestre de la Suisse Romandeen tottuneena saimme huomata suomujen putoilevan silmiltä, kun oikea orkesteri ja asiansa osaava puikkomies sen edessä keppinsä kanssa ottivat yleisönsä.
Ensimmäisenä kuultiin Richard Straussin sinfoninen runoelma Macbeth, jossa oli jylinää ja jylhyyttä salin kyllyydeltä. Vaikka tätä Shakespearen teemaa nyt on kolunnuit vähän joka toinen säveltäjäntapainen tai sellaiseksi haluava, on Richardimme saanut siihen oman klangin, joka oikeastaan viis veisaa taustastoorista ja keskittyy olennaiseen: räjähtävää voimaa, intohima, paatosta. Ja kaikki tämä siis maailmanluokan ykkösbändin toteuttamana ekstaattisena elämyksenä.
Ykköspuoliskon toisena biisinä oli Rahmaninovin konsertto pianolle ja orkesterille opus 1, joka on oikeasti opus 7 tai jotain, mutta ykköseksi Sergein itsensä luokittelema. Piano kaivettiin esiin ja sen eteen istutettiin pariisin TKK:n ylioppilas Jonathan Gilad, joka häikäisi. Poju vaipui suunnilleen transsiin ja sieltä käsin kilkutteli meidät muutkin taivaisiin. Tämän luokan pianismia ei usein kuule. Biisin oli itse asiassa kantaesittänyt itse Rahmis jossain opiskelijapippaloissa 17 maaliskuuta 1892 ja siitä lähtien biisiä on soitettu voitosta voittoon.
Väliajalla käytiin heittämässä skumpat huiviin ja kukertelemassa paikallisen suomalaissosieteetin kanssa ja sitten päästi itse asiaan. Oramo oli päättänyt näyttää, kuinka hyisessä Pohjolassa osataan. Täydet kierrokset ekasta akordista lähtien ja Sibben 2. sinfonia kehiin.
Sibbellä on täällä leima joko Leibowitzin mukaan "mailman surkeimpana säveltäjänä" tai sitten Grayn mukaan "mailman suurimpana sinfonikkona Betoveenin jälkeen". Tänä iltana jälkimmäinen sai yksiselitteisen vahvistuksen. Oramoa taputettiin brezhneviläiseen tapaan ja encore oli itsestäänselvyys. Vauhti ja meno yhtäältä ja toisaalta hiljaisuuden korostukset, pikkuriikkisyys ja eleettömyys vaihtelivat uskomattomalla tavalla ja totaalinen syksee oli taattu.
- Pojotor