Kaija Saariahon (s. 1952) esikoisooppera L'amour de loin (Kaukainen rakkaus, 1999-2000) on suomalaisen oopperahistorian merkittävin
ulkomainen tilaus. Teoksen tilasi Salzburg Festival ja Théâtre du Châtelet kesäksi 2000, ja oopperasta tuli suurmenestys.
Oopperan eräänlaisena esityönä Salzburgin musiikkijuhlille 1995 Saariaho sävelsi sopraanolle, kahdeksalle naislaulajalle ja orkesterille viisiosaisen laulusarjan Château de l'âme (Sielun linna), jonka teksti perustuu muinaisiin intialaisiin ja egyptiläisiin runoihin. Se oli myös ensimmäinen sävellys, jossa Saariaho yhdisti lauluäänen ja orkesterin, ja melodinen aines on tässä teoksessa vahvemmin esillä kuin säveltäjän yhdessäkään aikaisemmassa sävellyksessä.
Viisinäytöksisessä oopperassa L'amour de loin on vain kolme solistia. Ranskankielisen oopperan aihe on keskiaikaisen rakkauden kuvaus. Prinssi ja trubaduuri, Jaufré Rudel, rakastuu kaukaiseen nuoreen naiseen, Tripolin kreivitär Clémenceen, jonka hyvyydestä ja kauneudesta hän kuulee Pyhiinvaeltajalta. Kun Pyhiinvaeltaja kertoo, että Clémence on kuullut trubaduurin laulua, Jaufré päättää lähteä neidon luo. Kun hän vihdoin pääsee perille, hän kuolee rakastamansa naisen käsivarsille. Lopuksi Clémence laulaa rukouksen, josta ei tiedä onko se osoitettu Jaufrélle vai jumalalle. Jaufrén tarina ei kerro ainoastaan hänen lyhyestä elämästään, vaan ylipäätään elämän lyhyydestä ja ihmisen osasta. Trubaduuri kuolee juuri silloin, kun haave on muuttumaisillaan todellisuudeksi. Oopperassa kietoutuvat henkinen ja fyysinen rakkaus, Eurooppa ja itämaisen maailman sävyt.
L'amour de loin jatkaa samaa aihepiiriä kuin Wagnerin Tristan ja Isolde ja Debussyn Pelléas ja Mélisande sekä lähestyy oopperaa taidemuotona samoista lähtökohdista kuin Olivier Messiaenin Saint François d'Assise.
Saariahon henkistynyt musiikki on väreiltään ja kuviltaan hyvin rikasta, hidasliikkeistä. Pysähtyneisyys on kuitenkin näennäistä: havaittava rytmi katoaa, mutta pulssi jatkuu - kuin sydämenlyönnit joita ei kuule. Mielen pienet liikahdukset sykkivät hiljaa orkesterissa, ja teoksen runollisuutta korostaa suuren orkesterin jakaminen kamarimusiikillisiin ryhmiin, jotka toimivat vuorovaikutuksessa vokaaliosuuksien kanssa. Kullakin roolihahmolla on oma moodinsa. Nämä rakenteelliset kiinnekohdat vahvistavat oopperan tunnelman tiiviiksi, ja Amin Maaloufin teksti punoutuu hienovaraisesti musiikkiin hallitsematta sitä liikaa.
Kuva:
Kaija Saariaho, Helsinki 2002 (©FIMIC, Kuvaaja: Maarit Kytöharju)
Lähde:
©Pekka Hako: Suomalainen oopperamusiikki,
verkkoversio: ISBN 952-5076-32-6, 2002
(alkuperäinen painettu kirja: ISBN 951-692-523-5, 2002) lisätty verkkoon editoituna 10/2002 (Aarne Toivonen/Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus)
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus / Finnish Music Information Centre FIMIC