Tennessee Williams syntyi 100 vuotta sitten

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006

Hänen varsinainen nimensä oli Thomas Lanier Williams. Hän syntyi 26. maaliskuuta 1911 Columbusissa Mississippissä. Muistelmissaan hän kertoi (1972), että nuoruus oli erityisen vaikea. Sitä ennen kahdeksan ensimmäistä elinvuotta isoisän pappilassa sen sijaan olivat elämän harmonisimmat vuodet. Kun perhe muutti St. Louisiin, katkesi yhteys isoisään. Hän kärsi vuoden ajan kurkkumädästä. Äiti hemmotteli ja hän itse ajatteli, että siinä oli syy hänen myöhemmille vaiheilleen. Isoisä otti hänet Euroopan-matkalle ja opinnot saivat odottaa. Kotiin palattuaan hän teki ensin töitä kenkätehtaassa. Hän oli jotenkin hyvin ujo ihmisten keskellä. Hän punastui siitäkin, kun joutui jonkun kanssa keskustelemaan.

17-vuotiaana hän rakastui punatukkaiseen tyttöön Hazel Crameriin. Laivaretkellä hän kietoi kätensä tytön vyötärön ympärille ja sai orgasmin. Housuihin tuli läikkkä. Sen pidemmälle he eivät päässeet. Vain kaksi kertaa suudeltiin.

Hänen toinen naisensa oli ainoa, jonka kanssa päästiin pidemmälle. Vuonna 1937 hän tapasi Sallyn Iowan yliopiston teatteritieteen laitoksella. Sallyn kerrotaan olleen alkoholisti ja nymfomaani. Tennessee itse kertoo, miten Sally ratsasti hänen päällään kuin keppihevosella.


Pojat ja miehet eivät häntä aluksi erityisemmin kiinnostaneet. Collegessa 1929 yksi oppilas vei hänet kotiin vuoteeseensa ja hyväili, mutta Tennessee ei innostunut. Myöskään toinen college-poika Smitty ei häntä kuumentanut. Kun Smitty kietoi hänet ympärilleen, Tennessee vapisi niin, että sänky alkoi nitistä.

Vuonna 1934 tuli ensimmäinen teatterikappale, joka esitettiin Memphisissä. Hän vietti siellä kesää isovanhempien luona. Hän tutustui nuoreen irlantilaiseen, jonka kanssa hän teki pitkiä kanoottiretkiä. Seuraavalla opintokaudella hän epäonnistui tutkinnoissaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hän oleskeli Chicagossa, jossa hän eräässä yökerhossa oppi tuntemaan mustia homoja ja tutustui anaalitekniikoihin. Erään kirjailijakaverinsa kanssa he kiertelivät mm. merimieskapakoita. Kaduilla he esiintyivät tyrkyttävästi. Miehet luulivat heitä suternööreiksi. ja kyselivät: Missä tytöt ovat. He vastasivat: me olemme tyttöjä.

Vuonna 1939 hän teki töitä kanafarmilla kanojen kynijänä. Paikka oli lähellä Los Angelesia. Tapahtui ihme: hän sai sähkeen teatteriryhmältä New Yorkista: hän sai ensimmäisen teatteripalkinnon, 100 dollaria. Myöhemmin tuli Rockefeller-säätiöltä 1000 dollaria. Rahat kuluivat nopeasti ja loput vielä varastettiin. Osa rahoista meni rakkauspalveluihin.

1940 hän tutustui suureen rakkauteensa Jack Kipiin. Jackille hän omisti ensimmäisen pikku tarinoiden kokoelman. Kip pukeuttui vartalonmyötäisiin farkkuihin, keitteli äyriäiskeittoa ja rakastettiin ilman ehtoja. Joka yö vietettiin yhdessä. Intohimo oli kova. Tennessee kertoi, miten hän kesken yötä moneen kertaan heräsi ja tyydytti intohimonsa. Kip oli ilmeisesti täysin passiivinen osapuoli, joka vain nautiskeli. Kipillä oli tyttöystävä, jolle hän kertoi homoasioistaan. Kip kuoli aivokasvaimeen 26-vuotiaana.

1941 Tennessee Williams muutti ensi kertaa Key Westiin. Siellä hän jatkossa vietti joka vuosi muutaman kuukauden omassa rauhassaan. Rahatilanne ei ollut kehuttava, kun pakolliseksi tuli vielä muutama silmäleikkaus. Hän toimi erilaisissa paskatöissä, mm. elokuvateatterissa paikannäyttäjänä. Suuri menestys alkoi vasta 1944, kun häneltä tuli Lasinen eläintarha. Broadwaylla ylistettiin ja näytelmä tuli myös Englantiin. Muualla Euroopassa ei teatteritoiminta kukoistanut sodan vuoksi.


Bill oli satunnainen petikumppani. Bill oli huumeiden käyttäjä, mutta homo hän ei ollut muulloin kuin tarpeen vaatiessa. Bill kävi monissa hotellien sviiteissä New Yorkissa, kun kirjailijalla oli aikaa ja tarvetta seksiin. Tennessee oi kulttuurielämässä hyvin kysytty, mutta samaan aikaan hänellä oli taipumus masennukseen. Nykyisillä mielialalääkkeillä, Sipramileilla ja muilla, hän olisi varmana selvinnyt. Mexico Cityssä hän tapasi Leonard Bernsteinin, jolla oli joka lauantai asunnossaan herrojen kutsut.

Vuonna 1947 tuli Viettelyksen vaunu ja siinä pääosassa Marlon Brando. He eivät erityisesti tykänneet toisistaan. Tenneseelle tuli sisisilialaisyntyinen Frank Merlo. He olivat tavanneet Provincetownin eräässä yöbaarissa. Pontiac-Cabriolettissa oli lähentely-yrityksiä, mutta sieltä mentiin dyyneille. Sitten heistä tuli läheiset. He nauttivat elämästä syömällä hummereita ja juomalla parhaita viinejä. Kierreltiin baaareissa ja rakastettiin kaiket yöt ja päiväkaudet.

Tennesseeltä on 33 näytelmää, jotka kiertävät maailmalla. Niistä on syntynyt suurelokuvia.Tennessee Williamsin omaisuus kasvoi 15 miljoonaan dollariin. Mutta Frank Mello ei ollut tyytyväinen pieneen 150 dollarin viikkotaskurahaan. Myöhemmin Williams myöntyi: 10% palkkioista. Vielä eron jälkeenkin rahaa virtasi ent. rakastajalle. Mello kuoli keuhkosyöpään.


Huumeet alkoivat vaivata Williamsia yhä enemmän. Kirjailijaura alkoi olla lopuillaan, ja vuonna 1970 hän sai totaalisen hermoromahduksen. Kun hän hoidon jälkeen palasi Key Westiin, hän huomasi, että silloinen miesystävä Ryan oli olettanut Teneessee Williamsin jäävän ikuisesti hoitoon tai kuolevan. Asunto oli uudelleensisustettu. Williamsia kiehtoivat edelleen go-go-pojat ja maskulliset nuorukaiset mm. Roomassa. Hän oli kuitenkin vain lähinnä katsojan roolissa, koska hän penisilliiniallergikkona pelkäsi tippuria.

60-vuotiaana hän kääntyi katoliseksi, vaikka usko oli aika niukkaa. Hän kuoli helmikuun 25. päivänä 1985.

Monet hänen aikansa homot identifioituivat vahvoihin naisiin. Nämä naiset yleensä lopussa murtuivat. Ja kaikki he olivat kauniita. Sellainen asetelma nähtiin juuri Teemalla, kun esitettiiin uusintana Lasinen eläintarha. Sillä näytelmällä Tennessee Williams nousi maailman tietoisuuteen 1945. Siitä alkoi näytelmäkirjailijan huippukausi. Vuoteen 1960 saakka lähes joka vuosi tuli maailmankuulu näytelmä. Sen jälkeen alkoi alamäki, jota kirjailija kuvaa omaelämänkerrassaan. Hän kuoli 71-vuotiaana huumeriippuvaisena, promiskuiteettiin taipuvaisena seksimaanikkona. Hänet löydettiin kuolleena newyorkilaisen hotellin sängystä. Ruumiinavauksessa todettiin, etä hän oli tukehtunut lääkepakkauksen muovisuojukseen.

Tennessee Williams ei ole ollut kokemassa uutta tulemistaan, joka on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana. Kansallisteatterissa on nähty hänen näytelmiään, kuten vaikkapa Kissa kuumalla katolla, joka on selkeästi homoaiheinen. Sama näytelmä elokuvana toi valkokankaalle Liz Taylorin ja Paul Newmanin.

Tennessee Williamsin näytelmissä keskeinen ongelma on suuri elämänvalhe tai oman seksuaalisuuden kieltäminen. Kieltäytyminen omasta homoseksuaalisuudesta on tyypillistä, ja se johtaa ongelmiin ja konflikteihin. Kaapissaolo ei nykyään enää monellekaan ole elämän suuri valhe, kun ulostulo on tullut helpommaksi. Mutta rikkonaisuutta on edelleen, ja korjaajat tarjoavat palveluitaan.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!