.
Homojen henkilökohtaisia elämänvaiheita selvitellyt kirjailija Bernhard Rosenkranz on kuollut 50-vuotiaana viime perjantaina. Hän loi projektin, jossa keskitysleirien homouhreille valettiin omia katukiviä muistoksi - unohtamista vastaan. Katukiviprojekti alkoi 2006, ja näiden vuosien aikana on selvitelty lähes 300 homomiehen elämäntarinat.
Tähän projektiin liittyi toissa vuonna näyttely, jossa esiteltiin homojen vainoja Hampurissa 1919-1969. Monelle nuoremmalle oli uutta, että Saksassa oli laajoja homovainoja vielä sodan päättymisen jälkeen. 50 000 miestä sai vankeustuomion vuosina 1945-1969.
Bernhard Rosenkranz oli jäänyt sairauden vuoksi eläkkeelle vuonna 2000, ja 2005 ilmestyi hänen ja Gottfried Lorenzin kirja Hampurin homohistoriasta „Hamburg auf anderen Wegen“. Hänen ansiostaan tämä teema saatiin myös Hampurin valtionoopperaan vuonna 2007. Teatteriesitys „Das Oberlicht. Zur Verfolgung homosexueller Männer“ oli osittain hänen käsialaansa. Sydämensiirto-operaation vuoksi hän ei ollut mukana tuottamassa lesbojen historiaa käsitellyttä näytelmää vuonna 2009.
Muistokatukivet, Stolpersteine
Muistokatukivet, "Stolpersteine" ovat kooltaan 10x10cm. Niissä on messinkinen pinta ja ne on upotettu katukiveykseen niiden talojen edustalle, joissa keskitysleiriuhrit ovat asuneet. Kiviä on valettu lahjoitusvaroin.Yksi katukivi on maksanut 95 euroa.
Stolpersteine-projektin isä on alunperin taiteilija Gunter Demnig. Eri puolilla maata on jo lähes 20 000 messinkikatukiveä keskitysleirien uhreille: mm. juutalaisille, romaneille, homoille.
Netissä on luettelo Hampurin homouhreille asennetuista katukivistä. Yksi niistä on Hampurin suomalaisen merimieskirkon takana Eichholz-kadulla. Se on Rudolf Müllerin muistoksi (synt. 02.04.1913 Dresdenissä, kuoli 22.03.1944 Neuengammin keskitysleirissä). Kun kivi asennettiin paikalleen, se samana päivänä turmeltiin niin pahasti, että se jouduttiin valamaan uudelleen. Rudolf Müller oli dresdeniläinen puutarhuri. Hän ei saanut työtä kotiseudullaan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Hän lähti vaeltamaan ympäri maata. Hän asui 1939 Eicholz 3:ssa (Ditmar-Koel-kadun kulmassa). Elantonsa hn ansaitsi rattopoikana Bismarck-muistomerkin ympäristössä. Hänet annettiin ilmi, ja vuonna 1940 hänet tuomittiin vankilaan ja keskitysleirille. Vankila-aikana hänelle luvattiin vapautusta, jos hän antaisi kastroida itsensä.Kastraatio suoritettiin, mutta mies toimitettiin keskitysleirille. Kastrointi ja vankeusaika olivat heikentäneet hänen kuntonsa, ja hän kuoli vuonna 1944.