Homoliike alkoi DDR:ssä jo vuonna 1973. Itä-Berliiniin perustettiin Homotyöryhmä Berlin (HIB). Se toimi näkymättömänä. Kokoontumisia oli yksityisasunnoissa, tehtiin matkoja ympäröivälle maaseudulle ja tanssitilaisuudet naamioitiin syntymäpäiväjuhliksi. Vähitellen viranomaiset pääsivät jyvälle toiminnasta, ja sen jälkeen siirryttiin tunnetun transvestiitin Charlotte von Mahlsdorfin museotiloihin. Hänellä oli huonekalumuseo Mahlsdorfin esikaupungionosassa. Kokoontumisia museon tiloissa oli joka viikko ja osanottajia jopa 70. Kun vuonna 1975 suljettiin Hotelli Sofian Mokka-bar, aktivistit tekivät viranomaisille esityksen tapaamispaikan perustamisesta homoseksuaalisille ihmisille. Monen vuoden mietinnän jälkeen esitys hylättiin. Samoihin aikoihin 1978 tuli kielto järjestää tapaamisia Mahlsdorfin museossa.
Uudelleen toiminta käynnistyi vasta 1986. Silloin perustettiin klubi, joka nykyäänkin tunnetaan nimellä Sonntagsklub. Vuonna 1989 he saivat virallisesti klubitilat.
Myös Leipzigissä oli aktiivista toimintaa vuodesta 1982 lähtien. Siellä järjestettiin julkisia esiintymisiä, jotka kuitenkin Stasi hajotti. Kokoontumisia järjestettiin aluksi kirkoissa, mutta kaikki papit eivät hyväksyneet homoja kirkkoon. Sen takia kookoontumisia jatkettiin evankelisen opiskeilijaliiton tiloissa.
Stasi oli tehokkaasti mukana hajottamassa homojen ja lesbojen toimintaa. Asiakirjoista käy ilmi, että noin 200 Stasin työntekijää seurasi homojen aktiviteetteja, ja monet olivat soluttautuneina homoryhmiin.
Ensimmäinen elokuva: Coming Out
Itäisessä Berliinissä seurattiin tarkasti läntisen Berliinin tv-ohjelmia, ja sieltä voitiin seurata ensimmäistä homoelokuvaa tv:ssä vuonna 1971. DDR:n ensimmäinen homoelokuva Coming Out valmistui samana vuonna kuin muuri murtui. Ensi-ilta oli 9. marraskuuta. Juuri sinä iltana portit länteen avattiin.
Elokuvan tarina kertoo Phillippistä, opettajasta, joka yrittää elää heteronnäköistä elämää työkaverin Tanjan kanssa. Hän kuitenkin tapaa Matthiaksen, rakastuu ja kriisi alkaa. Hän menettää sekä Tanjan että Matthiaksen., mutta hän päättää aloittaa uuden elämän homona. Homous ei sovi vallanpitäjille maassa, jossa on vallalla vahva heteronormatiivisuus. Ohjaaja Heiner Carow oli pitkään yrittänyt saada lupaa elokuvan tekemiseen. Vasta 1988 hänelle annettiin mahdollisuus.
Huonekalumuseon perustaja Charlotte von Mahlsdorf kertoi myöhemmin Reporter-lehden haastattelussa, että maassa alkoi kaaos, ja alkoi tuntua siltä, että vapautta kohti mennään väkisin. Charlotte sai filmistä pienen roolin. Hän oli baarin emäntänä Burgfrieden-krouvissa. Se oli yksi parhaista entisen Itä-Berliinin gaypaikoista.
Marraskuun 9. päivänä 1989 oli filmin ensi-ilta ja samana iltana päästiin ensi kertaa käymään Länsi-Berliinissä. Se oli Coming Out kaikille itä-berliiniläisille.
Ensi-iltayleisö osoitti seisaaltaan suosionsa elokuvalle. Länsi-Berliinin filmijuhlilla filmi palkittiin hopeakarhulla ja homosarjassa Teddyllä. Coming Outista on tullut kulttifilmi. Pääosaa näytellyt Matthias Freihof kiertää filmin kanssa maailman festivaaleilla. Myös ensi-iltateatteri Itä-Berliinin Karl Marx Allee 33:lla nauttii kulttistatusta. Siellä pyörii joka maanantai gayfilmejä. Samalla siellä on auki gay- ja lesboklubit Klub International ja Girls Town.
(QX)
Koko elokuva on Youtubessa 11 palana.
Mario Rölligin tarina DDR:ssä