Aamun Die Welt –lehti kertoo tarinan vangista no 328. Stasi syytti häntä "petoksesta maailmanrauhalle". Hänen nimensä on Mario Röllig. Hän asui Itä-Berliinissä, mutta oli rakastunut länsiberliiniläiseen mieheen.
Kun hänet vapautettiin, hän etsi miestä maaliskuun 9. päivänä 1988 Grunewaldin huvilakaupunginosasta. Talo löytyi ja hän soitti ovikelloa. Ovelle tuli nuori nainen avaamaan. "Isä, joku kysyy sinua". Ja kohta hänen rakkautensa ilmaantui ovelle. Röllig tajusi heti tilanteen, kääntyi ja katosi hämärän kosteaan iltapäivään.
Mario Röllig on 40-vuotias, näyttää nuoremmalta, pitkä, hoikka, mustasankaiset silmälasit, lenkkitossut, hänen seuranaan on aina Daphne-mopsi. Röllig on hyvä kertoja ja hän kertoo elämäntarinansa. Stasi vangitsi hänet, kun hän oli 19-vuotias. Syynä: rakkaus länsiberliiniläiseen mieheen.
Mario ei kuulunut mihinkään DDR:ää vastustavaan vastarintasoluun. Hänen vanhempansa olivat hallitsevan puolueen, SED:n jäseniä. Kotona katseltiin kuitenkin länsi-tv:tä. 16-vuotiaana hän pääsi Schönefeldin lentokentälle ravintolaoppiin.
Samaan aikaan hänellä oli menossa hänen oma coming-outinsa. Kaikilla homoilla ei DDR:ssä 1980-luvulla ollut välttämättä ongelmia. Mutta homoliikettä ei silloin vielä ollut.
Lentokentällä hän solmi ystävyyssuhteita lännestä tulleiden matkustajien kanssa. Syntyi jonkinlainen idän-lännen ystäväpiiri. Hänen ystävänsä lännessä oli länsiberliiniläinen valtiosihteeri, talouspoliitikko. Öisin klo 2 erottiin Friedrichstrassen S-bahn -asemalla, kun läntisen matkailijan päivän viisumi loppui ja viimeinen juna länteen lähti.
Eräänä päivänä ravintolan päällikkö kutsui Rölligin toimistoonsa. Siellä odotti kaksi miestä. He halusivat tietää hänen kontakteistaan länteen. He halusivat tietoa hänen ystävästään. Röllig kieltäytyi, ja se oli hänen elämälleen vaarallista. Miehet varoittivat. Jos hän ei kerro, hän ei saa jatkaa työtään lentoasemalla, joka on jonkinlainen DDR:n edustuspaikka ulkomaisille turisteille. Miehet houkuttelevat häntä yhteistyöhän. Tulisi parempi asunto, yms. Röllig ei suostunut.
Rölligiä alettiin varjostaa. Aina, kun hän oli länsikavereidensa kanssa, perässä oli kaksi varjostajaa: "mopsinaama" ja "ruskeatakki". Vanhemmat kertoivat, että kotona on tehty kotitarkastus. Jokainen ovikellon soitto pelotti. Tullaanko häntä nyt hakemaan. Ainoa keino oli pako. Hän oli rakastunut, ja halusi maasta pois.
Hän lahjoi kansanpoliisin kukin ja makeisin. Pikaviisumi tuli Unkariin. Hän lensi Budapestiin, ja 25. kesäkuuta 1987 hän oli Tonavan rannalla eteläisessä Unkarissa. Matkaa Jugoslavian rajalle oli vain pari kilometriä. Hän kulki pitkin tulvavalleja. Siellä sotilaat partioivat. Hän vältti partion, mutta kohta joku huusi: "Seis". Maanviljelijä paljasti hänet, koska maanviljelijälle maksettiin jokaisesta kiinniotetusta rajanylittäjästä. Viikkoa myöhemmin Rössig oli taas Berliinissä – nyt käsiraudoissa. Se oli kuin natsifilmistä, stasiupseerit häärivät ympärillä saappaissaan.
Röllig suljettiin Hohenschönhausenin tutkintavankilaan. Nykyisin se on turistinähtävyys. Siihen aikaan kartoissa oli sillä kohtaa vain epämääräinen harmaa läiskä. Kukaan ei ollut sieltä paennut 40 vuoteen. Hän joutui riisuutumaan. Päällikkö tutkii kumikäsineet kädessä kaikki hänen reikänsä. Hänestä tuli vanki 328. Sellissä piti istua selkä suorana. Vasta klo 22 sai käydä pitkälleen.
Kuulustelut pidettiin yleensä yöllä. Joskus ne kestivät jopa 22 tuntia. Paikalla oli kolme kuulustelijaa: yksi vihainen, yksi ystävällinen ja yksi isähahmo. Häntä uhattiin jopa 5 vuoden vankeudella.
Syyskuussa 1987 valtionpäämies Erich Honecker matkusti Länsi-Saksaan. Lahjana hänellä oli luettelo armahdetuista poliittisista vangeista. Mukana listalla oli Mario Röllig. Syyskuun 18. päivänä 1987 hänet vapautettiin, mutta hän ei päässyt länteen. Hän toimi tiskaajana. Hän halusi pois maasta. Hänet pidätettiin taas hallitusta kritisoivassa konsertissa. Vasta 7. maaliskuuta 1988 pakolaisjuna länteen pysähtyi 3 minuutiksi Leipzigin Köthen-rautatieasemalle. Hän sai luvan nousta siihen. Puolen yön aikaan raja ylitettiin.
Jo seuraavana aamuna hän lensi Länsi-Saksasta Länsi-Berliiniin. Lentoasemalla ystävät odottivat kreppipaperista tehdyn punaisen maton kanssa. Käytyään Grunwaldissa etsimässä ystäväänsä hän tajusi, että se olikin tämän ihmisen kaksoiselämästä vain puolet. Tällä oli oma perhe kalliissa huvilassa. Pettymys oli suuri, mutta hän ei puhunut ystävyydestään enää koskaan.
Kolmen viikon päästä hän sai töitä. Hän matkusteli, teki töitä ja aloitteli uutta elämää. Sitten muuri murtui ja maa yhdistettiin. Röllig oli hieman katkera: taas hän joutui tekemisiin niiden itäsaksalaisten kanssa. Vuosi 1999. Hän on töissä myyjänä KaDeWe-tavaratalossa. Hyvännäköinen mies osuu kohdalle ostamaan sikaareja. Kuka tuo on. Hän oli 12 vuotta sitten Hohenschönhausenissa Stasi-upseerina, ja uhkasi Rölligiä 5 vuoden vankeudella. Nyt olisi anteeksipyynnön aika, mutta mies kysyy vain: Miksi. Mario Röllig menettää malttinsa. Työtoverit estävät, ettei hän syöksy miehen kimppuun. Muut asiakkaat näkevät tilanteen. Mies poistuu.
Hohenschöhausenin vankila suljettiin, kun Saksa yhdistyi. Nyt siinä ympärillä on rivitaloasutusta. Ne talot tehtiin entiselle stasi-väelle. He olivat nopeita maakaupoissa, kun maata tuli myyntiin. Monilla on valtion eläke.
Nykyisin Mario Röllig on työkyvytön. Ajoittain hän on pyörätuolissa. Takana on monia istuntoja psykiatrin luona. Hän kuitenkin suhtautuu positiivisesti tulevaisuuteen. Hän toimii välillä museo-oppaana entisessä vankilassaan. Ja usein häntä kutsutaan paneeleihin keskustelemaan aiheesta. Menneisyys ei häntä enää vaivaa.