Oopperan 100-vuotisjuhlavuonna taiteellinen taso korkealla ja toimintaa lähes 30 paikkakunnalla

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisoopperan säätiön hallitus hyväksyi vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kokouksessaan 1. maaliskuuta. Toimintakertomus ja tilinpäätös tulevat Kansallisoopperan säätiön hallintoneuvoston vahvistettaviksi 23. huhtikuuta.

100-vuotisjuhlan viettäminen sävytti Suomen Kansallisoopperan toimintaa vuonna 2011 niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin. Juhlavuonna haluttiin kunnioittaa aiempien sukupolvien taiteellista työtä ja samalla panostaa tulevaisuuteen korkeatasoisena taidelaitoksena, josta voidaan olla kansallisesti ylpeitä ja joka on kansainvälisesti arvostettu. Esityksiä ja muuta toimintaa oli vuoden aikana kaikkiaan 27 paikkakunnalla Suomessa. Myös panostusta uusien ja erilaisten yleisöryhmien tavoittamiseen erityishankkeiden ja ilmaistapahtumien muodossa lisättiin edelleen.

Suurin juhlavuoden erityishanke, Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Oopperaan!-projekti toi lähes 7 000 seitsemäsluokkalaista 136 eri paikkakunnalta oopperaan. Juhlavuoden erityistapahtumiin kuuluivat myös mm. koko perheelle suunnatun Robin Hood -oopperan kantaesitys, Merikannon Juha-oopperan uusi tuotanto, gaalakonsertti, kaksi juhlaseminaaria, suomalaisen oopperan historiaa käsittelevä luentosarja sekä näyttelyitä ja julkaisuja.

Suomen Kansallisoopperan säätiö valmistautui Oopperan juhlavuoteen alun perin alijäämäisellä budjetilla. Lähtökohtana oli opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovittu periaate, jonka mukaan Kansallisoopperan taloudellinen tulos voi olla alijäämäinen yksittäisinä vuosina, kunhan se on tasapainossa välillä 2009?2014. Haastavan talous- ja kilpailutilanteen aiheuttama lipputulojen väheneminen sekä henkilöstön lisäeläke- ja lakisääteiseen sosiaaliturvaan liittyvien menojen vaikeasti ennustettava kasvu johtivat vuonna 2011 suunniteltua suurempaan alijäämään. Säätiön taloudellinen tulos juhlavuonna oli 1,7 milj. euroa alijäämäinen.

Juhlavuonna 386 esitystä ja yli 264 000 kävijää

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ensi-iltoja vuonna 2011 oli kaikkiaan 8, joista 6 päänäyttämöllä. Ensi-iltojen lisäksi ohjelmistossa oli 23 muuta ooppera- ja balettituotantoa. Lisäksi ensi kertaa tuotettiin myös nykytanssifestivaali I Love NYKY, jossa vapaat tanssiryhmät saivat tilaisuuden esittää tuotantojaan Alminsalissa.

Maksullisia esityksiä oli vuonna 2011 yhteensä 292, joista 182 päänäyttämöllä. Yleisö täytti maksulliset esitykset 80-prosenttisesti. Lisäksi maksuttomia esityksiä kuten kenraaliharjoituksia, avoimia pääharjoituksia ja muita ilmaistapahtumia oli yhteensä 94 eli enemmän kuin koskaan aiemmin.

Jopa 22 % kaikista juhlavuoden esityksistä oli muualla kuin oopperatalossa. Nämä isommat ja pienemmät vierailuesitykset tavoittivat noin 10 % kaikkien esitysten katsojista. Oopperaa nähtiin vuoden aikana Muuramessa ja Joensuussa, baletti vieraili Espoossa ja Turussa sekä kesäkiertueella Hämeenlinnassa, Järvenpäässä, Kotkassa, Kuopiossa ja Lahdessa, ja konserttivierailuja tehtiin Espooseen, Vantaalle ja Lahteen. Myös yleisöyhteistyö vei erityisryhmille suunnattuja esityksiä ja työpajoja edellisten vuosien tapaan kouluihin ja hoitolaitoksiin sekä ensimmäistä kertaa myös vankilaan.

Yleisöyhteistyön uusia toimintamuotoja olivat myös syksyllä käynnistynyt nuorten musiikkiteatteriryhmä, lasten sävellysprojekti Kuule, minä sävellän!, viittomakielelle tulkatut oopperaesitykset, hoitolaitoshenkilökunnan hoivalaulukoulutus sekä poikia baletin pariin innostava hanke Balettienergiaa pojille! Kehitysvammaiset ja ei-kehitysvammaiset näyttelijät, tanssijat ja laulajat kohtasivat DuvTeaternin ja tanssikoulu Blue Flamencon kanssa tuotetussa esityksessä Mustien siipien lintu - variaatio Carmenista.

Kaikkiaan Kansallisoopperan järjestämissä esityksissä ja muissa tilaisuuksissa oli vuonna 2011 noin 264 100 kävijää. Kansallisoopperan teettämän tutkimuksen perusteella asiakastyytyväisyys oli erinomainen: 98 % katsojista oli tyytyväisiä käyntiinsä (60 % erittäin tyytyväisiä ja 38 % melko tyytyväisiä). Asiakkaista 85 % koki Kansallisoopperan itselleen tärkeäksi (40 % erittäin tärkeäksi ja 45 % melko tärkeäksi).

Laajempia yleisöjä tavoittivat juhlavuoden aikana myös YLE Teeman tuottamat Robin Hoodin, Die tote Stadt -oopperan ja Kaukainen rakkaus -oopperan TV-esitykset, jotka keräsivät yhteensä noin 159 000 katsojaa. Vuonna 2010 taltioitu Aleksis Kivi -DVD ilmestyi keväällä Ondine-levymerkillä.

Vuoden 2011 alijäämäinen tulos tasapainotetaan vuoteen 2014 mennessä

Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitulla tavalla Kansallisoopperan taloudellisen tuloksen on oltava tasapainossa välillä 2009?2014. Vuoden 2009 tulos oli 0,6 milj. euroa ylijäämäinen ja vuoden 2010 tulos 0,1 milj. euroa ylijäämäinen. Vuoden 2011 alijäämän kattamiseksi on Kansallisoopperan näin ollen kerrytettävä vuosina 2012?2014 yhteensä 1 milj. euron ylijäämä. Talouden tasapainottaminen tulee vaatimaan määrätietoisia toimia ja ponnisteluita, etenkin kun rakenteelliset, erityisesti lisäeläkejärjestelmiin liittyvät menopaineet ylittävät säännönmukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa solmitun aiesopimuksen mukaisen rahoituksen.

Kansallisoopperan omat tulot vuonna 2011 olivat 9,6 milj. euroa, joista lipputuloja 7,3 milj. euroa. Lipputulojen alenemiseen edellisvuoteen verrattuna vaikuttivat paitsi edellisvuotta alhaisempi esitysmäärä myös yleisen talouden epävarmuuden lisääntyminen ja kilpailutilanteen kiristyminen syksyn aikana.

Toiminnan kokonaiskulut olivat 54,4 milj. euroa. Valtaosa toiminnan kuluista koostui henkilöstömenoista (44,6 milj. euroa). Vuoden 2011 lopussa säätiön palveluksessa työskenteli 537 kuukausipalkkaista työntekijää. Lisäksi eri tehtävissä työskenteli vuoden aikana yli 1 100 vierailijaa ja tuntipalkkaista työntekijää, joista kaikkiaan 85 % taiteellisissa tehtävissä. Kokonaiskuluihin sisältyy myös Kansallisoopperan rahoitettavaksi jäänyt osuus Balettioppilaitoksen toiminnasta (0,4 milj. euroa).


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 1.3.2012)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!