Toisen maailmansodan päättyessä Hampurin keskusta-alueet olivat raunioina. Ihmiset elivät heikoissa oloissa. Nopeasti alkoi tulla homobaareja. Ne tarjosivat helpotusta arjen kurjuuteen. Mutta viranomaiset aloittivat homovainot. Viime ja tänä vuonna Hampurissa on kiertänyt näyttely, joka kertoi homojen vainosta vuodesta 1945 pitkälle 1980-luvulle saakka.
Homo- ja lesbobaareja tuli nopeasti sodan jälkeen
Maailmansodan jälkeen Hampuriin alkoi nopeasti nousta uusi homoskene. Jotkut ravintolanpitäjät olivat rohkeita ja uskalsivat avata homobaareja St. Paulin, Neustadtin ja St. Georgen kaupunginosiin. Kesällä 1948 poliisi tiesi jo viidestä homobaarista. Kahta vuotta myöhemmin siveyspoliisi tunsi jo yksitoista "sellaista" baaria. Neljässä oli tanssilupa ja neljässä pidennetty aukiolo. Yksi baari oli lesboille. Lisäksi Reeperbahnin ympäristössä oli monia mixed-paikkoja. Hampuriin syntyi elävä homo-alakulttuuri, vaikka paikkoja ei saanutkaan mainostaa homopaikkoina. Tieto levisi suullisesti. Monet baareista olivat vanhoissa hiilikellareissa, ja niihin voi pujahtaa huomiota herättämättä.
Vanhemmat miehet olivat palailleet sodasta, ja he etsivät kohtaamispaikkoja samoilta seuduilta, missä olivat käyneet ennen natsiaikaa. St. Paulin prostituoidut neuvoivat miesseuraa etsiviä oikeisiin osoitteisiin. Asumisolot olivat surkeat ja baarissa käynti toi helpotusta arkeen. Voitiin myös vaihtaa sota-ajan kokemuksia toinen toistensa kanssa. Voi kysellä, onko entisiä tuttuja näkynyt tai tietääkö joku heistä. Baareissa nähtiin monesti vanhojen ystävysten uudelleentapaamisia sota-ajan jälkeen.
Baarien pitäjille aika oli vaikeaa. Poliisit ratsasivat baareja, ja helposti löytyi "kiellettyjä" asioita. Poliisi oli tehokas homojen jahtaamisessa. Oli erityinen homojen etsintäkomissio. Monet poliisin raportit kertovat, että myös transvestiittejä seurailtiin. Vuoden 1957 poliisiraportissa mainitaan transihmiset nimellä Frauenimitatoren (naisimitaattorit). Aina kun uusi baari avattiin, siviiliasuiset poliisit kävivät tarkistamassa, onko siellä homoja.
Tanssikielto vuonna 1961
Poliisi sieti homopaikkoja "pitkin hampain, mutta vuonna 1961 mitta oli täynnä. Poliisipartiot kiersivät läpi 34 homopaikkaa, ja raportissa todetaan ,että miehet "suorastaan vastenmielisellä tavalla tanssivat keskenään". Ensimmäisen tanssikiellon sai keskustassa sijannut Boheme-niminen paikka. Asia meni hallinto-oikeuteen, joka päätti, että homojen tanssiminen on hyvien tapojen vastaista. Siihen loppui homoparien tanssahtelut. Päätös oli tuhoisa monelle homopaikalle. Ne joutuivat sulkemaan ovensa asiakkaiden puutteen vuoksi. Joissakin baareissa pantiin ovelle vahti, joka hälyytti heti, kun poliiseja oli lähellä. Ratsian aikaan oli irrotettava ote kumppanista. Erillään sai tanssia; kiellettyä oli kosketus. Neu-Stadt-Casinon omistaja-rouva sai kovat sakot tanssin sallimisesta. Hän keksi keinon: pantiin viikonloppuna tanssihaluiset asiakkaat linja-autoon ja ajettiin Hannoveriin tanssimaan. Yöllä takaisin.
Maailma alkoi muuttua ja tanssityylit muuttuivat. Tuli muotiin tanssia erillään, irti toinen toisesta. Hampurin tanssikielto menetti vähitellen merkityksensä, mutta kieltoa ei koskaan kumottu.
"Kauheat" transvestiitit
Vuoden 1951 poliisiraportissa kerrotaan, että tarkkailukierroksella huomattiin 4-8 transvestiittia monessa baarissa. Vuonna 1951 kiellettiin transvestittien kabarettiesitykset pikku baareissa. Vuonna 1964 poliisi huomasi, että transvestiitteja on alkanut muuttaa muualta Hampuriin. Sen vuoden syyskuussa transvestiittien määräksi oli laskettu 85. Trans-tulvan syyksi epäiltiin sitä, että Hampurissa oikeus määräsi heille lievempiä rangaistuksia kuin muualla maassa. Poliisi vaati oikeusistuimilta tiukempia tuomioita. Yksi syy transvestiittien jahtaamiseen oli se, että jotkut heistä liikkuivat prostituoitujen joukossa ja uskottelivat miesasiakkaille olevansa naisia.
Tässä raportissaan poliisi oli kuitenkin ajastaan jäljessä. Transihmisten esiintulo alkoi jo 1950-luvulla, ja 60-luvulla trans-skene laajeni. Monissa maineikkaissa homopaikoissa oli travestie-kabaretteja ja naamiaisia. Monilla baaareilla oli nimikkoesiintyjät. Myös heteroyleisö alkoi kiinnostua värikkäistä drag-esityksistä.
Muutama baari toimi pitkään, Piccadilly toimii yhä
Muutamat Hampurin homobaarit ovat toimineet vuosikymenien ajan. Spundloch-baari perustettiin St. Paulin kaupunginosaan 1952, ja se toimi vuoteen 2005 saakka. Amigo-baari on toiminut eri osoitteissa ja toimii edelleen. Menneen ajan glamouria voi edelleen ihastella Piccadillyssä, joka on muutaman sadan metrin päässä Reeperbahnista.
Toilettien valvonta
Heti sodan jälkeen poliisi käynnisti myös julkisten toilettien valvonnan. Hampurin keskustan alueella oli 15 käymälää, joita erityisesti valvottiin. Jos saman henkilön nähtiin lyhyen ajan kuluessa menevän toilettiin useamman kerran, poliisi otti hänet kiinni.
Homoille alettiin antaa lähestymiskieltoja toiletteihin. Tuomiot olivat julkisia, joten monen homomiehen maine ja työpaikka meni tuomion seurauksena. Arvioidaan, että 1200 miestä sai lähestymiskiellon julkisiin vessoihin. Jos teko uusiutui, sai ankaran rangaistuksen kotirauhan häiritsemisestä tai julkisen närkästyksen aiheuttamisesta.
Muunkinlaista valvontaa tehtiin. Puistoissa tehtiin seurantaa ja mm. autojen rekisterinumeroita kirjattiin ylös puistojen lähistöllä. Jonkin verran annettiin lähestymiskieltoja puistoalueelle.
Toilettien valvonta sai nolon lopun vuonna 1980. Elokuun 1. päivän yöllä ryhmä homoja meni Spielbudenplatzin julkiseen käymälään Hampurin Reeperbahnilla, ja iski vessan peilin rikki. Paljastui, että peilin takana oli tarkkailukoppi. Sieltä poliisit voivat huomiota herättämättä tarkkailla vessan tapahtumia. Tarkoituksena oli vessassa käyvien homojen kiinniotto. Poliisi keräsi nimikortistoa, ns. vaaleanpunaista listaa.
Pari päivää aikaisemmin Hampurin keskustassa oli pidetty ensimmäinen homojen mielenosoitus (nykyisin: pride-tapahtuma). Siellä mielenosoitukseen osallistuvia kuvattiin poliisin WV-pakettiautosta, ja syntyi yhteenotto poliisin kanssa. Tapahtumasta tuli uutisaihe. Paikallisessa parlamentissa alettiin vaatia poliisin homokortistojen tuhoamista.
Mutta vasta toilettien salakatselu synnytti skandaalin. Seuraavalla viikolla poliisi myönsi, että salakatselukoppeja oli kymmenessä keskustan vessassa. Katselukopit oli rakennettu jo vuoden 1964 tienoilla. Silloin Hampurin sisäministerinä oli sosialidemokraatti Helmut Schmidt (myöhemmin Saksan pääministeri, kansleri). Hän oli varmasti tietoinen homojen salakatselusta pisuaarissa. Katselutoiminta oli kiihkeimmillään vuosina 1974-75.
Mediakohu oli suuri. Lehdistö käytti nimeä: ‘Spiegel-Affäre‘” tai “Peepshow für Polizisten”. Vessojen katselukopit suljettiin. Spielbudenplatzin vessa suljettiin kokonaan, eikä sitä enää koskaan avattu uudelleen.
